sunnuntai, 6 lokakuun

Yleisradion rahoitusta arvioivan parlamentaarisen työryhmän määräaikaa on jo kerran siirretty. Uusikin takaraja umpeutui kesäkuun lopussa.

Ylen rahoitusta ja sen leikkauksia arvioiva kansanedustajista koostuva työryhmä on kokoontumassa tiistaiaamuna, kertoo työryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen Ylelle.

Työryhmän yhteistyö on ollut vaikeuksissa. Sen toimikauden oli alun perin määrä päättyä toukokuun lopussa, mutta määräaikaa jatkettiin kesäkuun loppuun.

Riitaa on ollut Ylen rahoituksesta.

Julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan sovun ovat estäneet perussuomalaiset, jotka ovat vaatineet Yleen muita puolueita suurempia leikkauksia.

Tavoitteena on ollut saada työryhmästä yksimielinen ratkaisu ulos, mutta jumin takia työryhmä ei ole kokoontunut viikkokausiin. Marttinen on käynyt viime viikkojen aikana kahdenvälisiä keskusteluja perussuomalaisten kanssa.

Marttinen totesi kesäkuun lopussa Ylelle, että työryhmä kutsutaan koolle, kun jatkoneuvotteluissa löytyy yhteinen näkemys.

Hänen mukaansa olisi ”suuri tappio suomalaiselle järjestelmälle”, jos työryhmä ei saavuta sopua.

Ylen indeksikorotusten jäädyttämisen lisäksi yksi esillä ollut leikkaustapa on ollut arvonlisäveroluokan nostaminen kymmenestä 14:ään.

Ylen tietojen mukaan perussuomalaiset esittävät maanantaina omana tarjouksenaan alvin korotuksen aikaistamista. Alvin korotuksen aikaistamisehdotuksesta kirjoitti maanantaina Helsingin Sanomat.

Jaa.
Exit mobile version