Osalla Yle Uutisten uskollisista katsojista saattaa mennä iltatee väärään kurkkuun ensi maanantaina. 10.6. uutisten teemaväri vaihtuu nimittäin sinisestä violetiksi.
Yle Urheilun tunnusvärinä toimii jatkossa lime.
Yleisön reaktio uusiin ilmeisiin jännittää, myöntää uudistusta suunnitellut työryhmä.
— Me mennään kajoamaan instituutioon, joka on monelle arjessa läsnä. Kyllä tässä ollaan ison äärellä, sanoo Ylen visuaalinen päällikkö Stefani Urmas.
Uutisten ja urheilun ilme on pysynyt hillityn sinisenä yli vuosikymmenen. Lime ja violetti tuntuvat vanhaan ilmeeseen verrattuna jopa räväköiltä.
Uudistuksen tarkoituskin on hiukan uudistaa käsityksiä siitä, miltä uutiskerronta voi näyttää, Urmas sanoo. Uutismediat käyttävät paljon sinistä, koska väri yhdistetään luotettavuuteen ja virallisuuteen.
Urmakselle virallisuus vaikuttaa olevan lähes kirosana.
— Ei meidän tarvitse olla mitään jääpalikkaa. Yle voi olla uskottava ja luotettava olematta virallinen ja tylsä.
Limeä ja violettia villimpiäkin ideoita kokeiltiin, paljastaa uutis- ja ajankohtaistoimintojen Lead Art Director Juha Laukkanen.
Jutussa kerrotaan, miksi Yle Uutisten ja Yle Urheilun ilme muuttuu ja miten uudistus tehtiin.
Kravatti löysemmälle ja lähemmäs ihmistä
Urmaksen mukaan vanha ilme palveli oman aikansa, mutta alkoi hiljalleen tuntua samealta ja kuluneelta. Se vaikuttaa suomalaisten mielikuvaan Ylestä, Urmas uskoo.
Hänen mukaansa Ylestä välittyy nyt jäykkä, vanhahtava ja yksiääninen kuva. Uudistuksen myötä Yle saa näyttää ja kuulostaa persoonalliselta.
— Ei kaikkien toimittajien tarvitse puhua samalla uutisnuotilla. Uutisia saa kertoa omana itsenään. Haluamme kannustaa myös yleläisiä löysäämään kravattia — tai pitämään sitä kireällä, jos se on oma juttu.
Samalla yhtenäistetään uutisten ja urheilun alla olevia ohjelmia, jotka ovat visuaalisesti vähän levällään, sanoo Laukkanen.
Uudistuksen jälkeen A-studio ja Ylen aamu jakavat uutisten kanssa saman violetin ilmeen, jotta katsoja osaa yhdistää ne osaksi uutistoimitusta.
Mutta miksi juuri violetti?
Urmaksen mukaan väri tuntui oikealta heti, kun sitä tajuttiin ehdottaa. Violetti on jotain täysin uutta, mutta kytköksissä Ylen historiaan.
— Halusimme alusta asti lisää lämpöä, mutta myös tehdä kunniaa vanhalle siniselle ilmeelle. Mentiin sitten niin lämpimäksi kuin sinisellä pääsee eli violetiksi.
Värien ja grafiikan lisäksi myös uutisten kuva- ja videokerronta muuttuu.
— Meillä on ollut paha tapa kuvata virastoja ja niitä eduskunnan kiviportaita, mutta nyt haluamme näyttää instituutioiden ja niiden seinien sijaan enemmän ihmisiä ja elämää, mennä lähelle.
Suunnittelussa on menty käytännöllisyys edellä, Urmas korostaa. Värit ja fontit ovat saaneet näkövammaisten keskusliiton hyväksynnän.
— Jos katsoja ei huomaa muuta kuin että nyt tekstistä saa paremmin selvää, olemme onnistuneet.
Rohkeiden kokeilujen kautta juuri oikeaan
Miltä kuulostaa laventelin värinen uutislähetys?
Entä oranssista studiosta lähetetty Urheiluruutu?
Uudistusprosessi aloitettiin lyömällä juuri tälläiset villit ideat tiskiin, kertoo Yle Urheilun brändityöstä vastannut Marja Ollikainen.
— Se oli jännittävää, mutta toisaalta kutkuttavaa. Ihan alkoi jo odottaa, mitä ensi kerralla kokeillaan.
Brändiuudistus tehtiin yhteistyössä brittiläisen DixonBaxi-suunnittelutoimiston kanssa. Työryhmä sai suunnittelutoimistolta ohjeeksi aloittaa uudistuksen nimenomaan radikaaleilla, epämukavuusalueelle menevillä kokeiluilla.
Sivupolut ja erikoiset kokeilut olivat tärkeä osa prosessia, korostaa Juha Laukkanen.
— Se oranssi oli vähän villi. Kun sitä kokeiltiin eri värien kanssa, löydettiin kuitenkin se lime, joka toimikin mainiosti päävärinä.
Lopputulos on juuri Yle Urheilun näköinen, sanoo Marja Ollikainen.
— Lime on pirteän raikas väri ja logossa on vauhtia niin paljon, että i-kirjaimen pistekään ei pysy kyydissä.
Miten yleisö reagoi?
Uutisten uusi ilme tulee käyttöön ensi maanantaina 10.6.
Urheilu ottaa varaslähdön ja pukee limeä ylleen jo yleisurheilun EM-kisoihin 7.6.
Millaisiin tunnelmiin ensi viikolla sitten herätään? Ylen käytävillä kuulee monenlaisia mielipiteitä ja odotuksia.
Työryhmällä on lopulliseen tuotokseen vahva luotto, koska ilmeet ovat yleisötestauksen suosikkeja.
— Ehkä me itse talon sisällä ollaan vähän varautuneempia ja jännitämme sitä yleisön reaktiota enemmän kuin tarvitsisi, Urmas sanoo.