perjantai, 4 lokakuun

Keskusta nousi 13,2 prosenttiin eli parhaaseen tulokseensa muutamaan vuoteen. SDP vankisti ykköspaikkaansa.

Pirjo Auvinen,

Nanna Särkkä

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ylen tuoreimmassa kannatusmittauksessa kolmen kärki pysyy samana.

SDP säilyttää paikkansa kärjessä 22,6 prosentin kannatuksella. Se nosti kannatustaan 0,3 prosenttiyksikköä. Seuraavana tulee 20 prosentin kannatuksella kokoomus, jota viime mittauksessa olisi äänestänyt 21,9 prosenttia vastanneista.

Perussuomalaiset piti kannatuksensa samana kuin viime mittauksessa eli 16,7 prosentissa.

Kärjen takana on tapahtunut suuri nousu. Uusin puoluekannatusmittaus onkin keskustalle mieluisaa luettavaa.

Nyt Antti Kaikkosen johtaman puolueen kannatus nousi edellismittauksen 10,8 prosentista 13,2 prosenttiin.

Tällaisia lukuja keskustalle on edellisen kerran mitattu toukokuussa 2022. Tulos on myös selkeästi parempi kuin keskustan kannatus viime vuoden eduskuntavaaleissa, jolloin puolue sai 11,3 prosenttia äänistä.

Tutkimusjohtaja Tuomo Turja Taloustutkimuksesta näkee mittauksen taustatiedoista, että keskusta on nyt onnistunut puhuttelemaan perinteisiä kannattajiaan.

– Näin iso nousu kun tulee, niin se yleensä tulee monesta purosta. Keskustalla ikäryhmä 50–64-vuotiaat on todella vahvasti noussut, samoin kannatus naisten keskuudessa ja puolueen perinteisillä kannatusalueilla eli Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Turja sanoo, että liikettä keskustaan on ollut kokoomuksesta, perussuomalaisista ja kristillisdemokraateista.

Kokoomus menettää keskustalle ja SDP:lle

Pääministeripuolue kokoomus on tuoreimmassa mittauksessa suurin pudottaja. Kannatuksesta on kadonnut kuukaudessa 1,9 prosenttiyksikköä.

– Kokoomuksen kannatus laskee selvästi. On useampia tahoja, joihin kannatus valuu. Miehet kannattavat kokoomusta vähemmän kuin edelliskuussa, ikäryhmistä 50–64-vuotiaat on nyt vähemmän kokoomuksen takana kuin aiemmin, ja jossain määrin näkyy myös se, että yrittäjien keskuudessa kokoomuksen kannatus on laskenut.

Taustatiedoista selviää, että kokoomuksen kannatus on pudonnut viikko viikolta. Viimeiset haastattelut tehtiin tämän viikon tiistaina.

– Jos katsotaan siirtymiä puolueiden välillä, on kokoomuksen osalta oikeastaan kaksi isoa hyötyjää. Keskusta, joka nousee tässä mittauksessa selvästi, mutta myös SDP hyötyy jonkun verran.

Kokoomus siis menettää tällä hetkellä kannattajia keskustalle ja SDP:lle.

Vaikka Antti Lindtmanin johtama SDP kasvatti kannatustaan vain niukasti, on ykköspaikka kokoomuksen laskun ansiosta edellistä selkeämpi.

Vasemmistoblokissa SDP:n asema on nyt vahvempi, sillä vasemmistoliiton kannatus pysyi entisellään eli oli 9,3 prosenttia, mutta vihreiden suosio mataa. Nyt vihreiden kannatus on 7,6 prosenttia, missä on miinusta kuukauden takaiseen 0,6 prosenttiyksikköä.

Hallitusblokki menettää, oppositio vahvistuu

Kevään 2023 vaaleissa hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus oli 49,4 prosenttia ja opposition 47,7 prosenttia. Nyt hallituksen kannatus on pudonnut 44 prosenttiin ja opposition noussut 54,1 prosenttiin.

Kristillisdemokraatit sai nyt 3,4 prosentin kannatuksen, missä on laskua edelliskuukauteen 0,7 prosenttiyksikköä.

RKP:n kannatus piristyi 0,3 prosenttiyksikköä ja on nyt 3,9 prosenttia.

Toteutus vaati toimiakseen JavaScriptin.
Jaa.
Exit mobile version