perjantai, 4 lokakuun

Viikonlopun sää on suurimmassa osassa maata poutainen ja syksyisen viileä. Lappiin saapuu lumisateita, jotka voivat tehdä ajamisesta haastavaa.

Viikonloppuna Lapissa oleskelevien kannattaa olla tarkkana liikenteessä, sillä lumisateet voivat tehdä autoilusta haastavaa. Muualla maassa taas eletään kirpeässä syyssäässä.

Perjantai on suurimmassa osassa Suomea poutainen. Poikkeuksena on Lappi, jonne saapuu sadealue.

Pohjoisimpaan Lappiin saapuu perjantaina runsaita lumisateita. Enontekiön, Inarin ja Utsjoen alueella lumisateet äityvät niinkin runsaiksi, että Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä.

– Lunta voi tulla aika reippaastikin, ehkä kymmenenkin senttiä. Mutta Etelä- ja Keski-Lapissa se on sitten ihan vettä jo, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.

Lauantaina sadealue väistyy Lapin yltä ja koko maassa on melko poutainen päivä.

– Yksittäisiä sadekuuroja saattaa tulla, mutta yleiskuvaltaan päivä on hyvin poutainen ja aika aurinkoiseltakin se näyttää melkeinpä koko maassa.

Sunnuntaina näyttää siltä, että Suomen ylle olisi taas tulossa lännestä sadealue. Se satanee maahan enimmäkseen veden muodossa. Sadealueen pohjoisreunalla sataa näillä näkymin luntakin.

– Mihin se sadealue sitten tarkalleen ottaen osuu, se on vielä aika epävarmaa, Paakkanen kertoo.

Yöpakkasia etelässä asti

Lämpötilat pysyttelevät koko viikonlopun tyypillisissä lokakuun alun lukemissa, sanoo Paakkanen.

Etelässä päivän ylin lämpötila yltää vähän yli kymmeneen asteeseen. Lapissa taas jäädään viiden plusasteen paikkeille.

Öisin lämpötila painuu pakkasen puolelle aivan etelässäkin saakka, jos kohdalle sattuu selkeää säätä.

Jaa.
Exit mobile version