Sateet ja lämmin sää nostavat nyt jokien pintoja. Kevättulva on huipussaan Etelä-Suomesta aina Oulun korkeudelle asti. Kalajoella kevättulva on historiallinen.
Viikonlopun sateet, lämmin sää ja sulava lumi ovat nostaneet jokien pintoja Suomessa laajalla alueella.
Tulvahuiput ovat nyt tavallista pienempiä, mutta niitä kirjataan nyt poikkeuksellisesti Etelä- ja Länsi-Suomen jokialueilta aina Oulun korkeudelle asti.
Lapin elinvoimakeskuksen vesitalousasiantuntija Riku Sanaksenahon mukaan tilanne on hyvin harvinainen.
– Kalajoella tulva on nyt aikaisemmassa kuin yli sataan vuoteen. Siikajoella vastaavaa ei ole havaittu 50 vuoteen.
Sanaksenaho kertoo, että tulvien kokoluokkaa seurataan herkemmin kuin niiden ajoitusta, mutta siitäkin on tietoa tarjolla.
Esimerkiksi Kalajoella tulvahuippujen seuranta ulottuu vuoteen 1911.
Suomen ympäristökeskuksen tutkija Harri Myllyniemen mukaan Kalajoella tehdään tänä vuonna koko havaintohistorian ennätys.
– Kalajoella ei ole koskaan aiemmin kirjattu kevättulvan huippua maaliskuulta. Tämä on kyllä melkoinen ennätys.
Tulvat jäävät Kalajoen seudulla ennätyspieniksi
Oulun eteläpuolisten jokien tulvajakso näyttää jäävän myös lyhyeksi ja harvinaisen pieneksi.
Esimerkiksi Kalajoella ja Pyhäjoella tulvahuipun odotetaan olevan ohi jo lähipäivinä, eikä tulvaveden aiheuttamia vahinkoja ole havaittu.
Riku Sanaksenahon mukaan maanantaina tehdyn arvion mukaan kevättulva on jäämässä Kalajoen seudulla ennätyspieneksi.
Etelämpänä länsirannikon jokialueilla tulvavesi on paikoin kastellut asuintalojen kellareita, mutta valtakunnallisen vesitilanneseurannan mukaan tulva jää tänä vuonna Etelä- ja Länsi-Suomessa selvästi keskimääräistä pienemmäksi.

