Saga Yli-Hannuksela Poutanen, 26, vetää kymmenen leukaa ulkokuntosalilla Jyväsjärven rannassa Jyväskylässä.
Kolmen lapsen äiti, maisteriopiskelija ja huippu-urheilija on elämänsä kunnossa henkisesti ja fyysisesti.
Näin ei ollut vielä kuusi vuotta sitten.
Yli-Hannuksela Poutanen sairastui 12-vuotiaana anoreksiaan, johon hän oli kuolla. Siitä käynnistyi myös lähes kymmenen vuoden syömishäiriökierre.
Syömishäiriö on toipumismatkalla muuttanut monesti voimakkaasti muotoaan.
Yli-Hannuksela Poutanen toivoi anoreksian uuvuttamana kuolevansa:
Kun voimistelukesäleirillä vuonna 2012 vieraileva venäläinen valmentaja kommentoi, että Saga on lihava, laukaisi se normaalipainoisella voimistelijalla anoreksian.
Vakava sairastelu vei Yli-Hannuksela Poutasen 15-vuotiaana sairaalaan, kun hänen sydämensä oli pysähtyä.
Se oli pohjakosketus, josta alkoi hidas toipumisprosessi. Prosessi sisälsi sen, että pian hän oli hurjassa ahmimisen ja oksentamisen kierteessä.
Nuori urheilija ei saanut siihen mistään apua.
– Ulkomaailma ajatteli, että anoreksia on hoidettu, ja olen terve. Todellisuudessa olin paljon sairaampi kuin olin koskaan ollut.
Yli-Hannuksela Poutanen jätti voimistelun, mutta jatkoi painin harrastamista.
Kun Yli-Hannuksela Poutanen sairastui anoreksiaan, hän harrasti akrobatiavoimistelua.
Sairastumiseen vaikutti yleinen laihdutuskulttuuri ja pienuutta ihaileva voimisteluympäristö.
Yli-Hannuksela Poutanen kertoo, että sairastumisensa aikana elämä oli keinotekoista. Taustalla oli niin voimakas sairauden ääni, ettei hän pystynyt tuntemaan tai elämään kokonaisena kehollaan.
Olin normaalipainoinen, mutta silti epävarma, sovinko voimistelijaksi. Päätin, että muutun.
Panostusta syömishäiriöiden jälkihoitoon
Helsingin yliopiston nuorisopsykiatrian professorin Anu Raevuoren mukaan syömishäiriöt ovat edelleen alihoidettuja uudesta Käypä hoito -suosituksesta huolimatta.
Monesti esimerkiksi bulimia jää huomaamatta.
Sitä esiintyy paljon normaalipainoisilla tai ylipainoisilla ihmisillä, mutta sairaus ei näy helposti ulos päin.
Syömishäiriöiden psykologian monimutkaisuus häiritsee tepsivän hoidon löytämistä.
Taustalla on usein liian korkeita vaatimuksia, täydellisyyden tavoittelua, omien tarpeiden sivuuttamista sekä itseinhoa ja syvää turvattomuutta.
Samalla monet sairastuneet pystyvät etenkin alkuvaiheessa ylläpitämään ulkoista suoriutumistaan, mikä vaikeuttaa ongelman tunnistamista.
Eri syömishäiriöiden tunnistamista ja hoitoa on professorin mukaan tarpeen syventää ja yhdenmukaistaa.
– Jatkossa tulisi panostaa erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen vahvistamiseen, kertoo Raevuori.
Syömishäiriöliiton mukaan hoitoon hakeutumista estää myös sairaudentunnottomuus.
Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä kertoo, että se on osa sairauden oirekuvaa, itsensä pienentämistä ja omien tarpeiden sivuuttamista.
– Moni ajattelee, ettei ansaitse apua tai joku muu tarvitsee apua enemmän kuin minä.
Syömishäiriöliitto toivoo nykyistä enemmän huomiota syömishäiriöiden jälkihoitoon.
Mikkilän mukaan moni syömishäiriöstä toipunut kertoo, että silloin, kun apua olisi tarvinnut eniten, on jäänyt yksin.
Potilas on akuutista vaiheesta parannuttuaan vasta toipumisen alussa.
– Silloin olisi tärkeää varmistaa, että toipuminen todella etenee eikä jää näennäiseksi, ja ettei sairaus esimerkiksi vain muuta muotoaan, Mikkilä sanoo.
Urheilu nosti Sagan takaisin pintaan
Saga Yli-Hannuksela Poutanen tunsi bulimiasta niin kovaa häpeää, että se esti häntä välillä käymästä lukiota.
Ahmiminen ja oksentaminen eivät näkyneet fyysisesti ulospäin, ja bulimia pysyi läheisiltä pitkään salassa.
– Psyykkinen hyvinvointini oli todella heikkoa. Välttelin ihmisiä, koska häpesin itseäni niin paljon.
Todellinen paraneminen alkoi siitä, kun Yli-Hannuksela Poutanen pääsi takaisin urheilemaan.
– Paradoksaalista, että osittain juuri urheilumaailma sairastutti minut, ja kuitenkin urheilu oli voima, joka nosti ylös pahimmasta suosta.
Kun nuori nainen sai bulimian hoidon myötä taas energiaa, ajatuksetkin kirkastuivat. Hän koki elämän taas elämisen arvoisena ja sai uudenlaisia urheilu-unelmia.
Häntä motivoi eniten se, että voi urheilla.
Syömishäiriö nosti uudelleen päätään taas muutamaa vuotta myöhemmin, toisen lapsen syntymän jälkeen.
Silloin häntä auttoi eniten eräs ravitsemusterapeutti, jonka kanssa Saga työsti sallivaa syömistä.
Avulla on ollut merkittävä rooli Yli-Hannuksela Poutasen paranemisessa.
Tajusin, että jos perusasia eli syöminen ei suju, niin minun täytyy parantua, jos haluan saavuttaa urheilu-unelmia.
Yli-Hannuksela Poutanen on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja kertoo avoimesti syömishäiriöstään.
Hän on saanut paljon kiitosta rohkeudestaan syömishäiriöön sairastuneilta.
Moni ei häpeän vuoksi hakeudu hoitoon.
– Useat ovat sanoneet, ettei syömishäiriöistä puhuta riittävästi. Häpeä ja stigma leimaavat syömishäiriöitä niin voimakkaasti.
Yli-Hannuksela Poutanen haluaa jakaa tarinaansa, jotta syömishäiriön kanssa kamppailevat saisivat siitä toivoa:
