Väsynyt Timo Lassy möhli herätyskellon kanssa Saksassa. Hän heräsi minuutteja ennen lavalle menoa – tyynynkuvalla otsassa ja vihainen rumpali ovella.
Elämäni moka -sarjassa julkisuudesta tuttu henkilö paljastaa elämänsä noloimman kömmähdyksen. Tällä kertaa vuorossa on saksofonisti ja säveltäjä Timo Lassy.
”Olimme bändini kanssa Saksassa Aalener jazz-festareilla. Tästä on ehkä viisitoista vuotta aikaa.
Lento lähti aikaisin joskus aamukuudelta. Kentällä täytyi siis olla aamuyöllä neljältä. Perille pääsi vain jollain vaihtoyhteydellä ja sitten vielä ajoimme sinne maaseudulle pikkukaupunkiin. Olimme aika väsyneitä siis jo sinne saavuttaessa.
Se festivaali oli kuitenkin soittajaystävällinen, koska konsertit olivat hotellissa. Kun otti hissin alas yökerhoon, oli melkein jo lavalla. Ei tarvinnut odotella kyytiä.
Pääsimme hotellille hyvissä ajoin, tehtiin soundcheck, nautittiin hotellin buffet-illallinen.
Meidän keikka oli myöhään, se alkoi puolilta öin. Päätin ottaa hotellihuoneessani päiväunet, koska aikaa oli runsaasti. Laitoin puhelimen kellon herättämään hyvissä ajoin, jotta ehtisin hyvin laittautua ja silittää esiintymispuseron.
Ja sitten, että saan varmasti nukuttua, vedin vielä hotellihuoneen puhelimen johdon pois, ettei kukaan soittele ja häiritse. Laitoin ’ei saa häiritä’ -kyltin ovelle. Blokkasin itseni muusta maailmasta, koska tarvitsin kaksi tuntia täydelliseen lepuuttamiseen.
Heräsin siihen, että bändin rumpali Teppo Mäkynen hakkaa oveen ja huutaa vihaisena. Olimme sopineet, että näemme toisemme viisitoista minuuttia ennen keikan alkua lavan lähellä yökerhossa.
Katsoin kelloa kauhuissani. Se on viittä vaille kaksitoista, ja olin siellä alasti sängyssä, ihan unenpöpperössä. Teppo oli todella vihainen. Bändin jäsenet olivat luottavaisina odottaneet minua, soittaneet hotellihuoneeseen, ja lopuksi lähettäneet hänet hakemaan minut huoneesta.
Sen sijaan, että olisin rauhassa silittänyt paidan ja ajanut parran, repäisin itseni sängystä ylös. Vedin hirveällä vauhdilla puvun päälle, vähän kylmää vettä naamalle. Minulla oli vielä kauhea tyynyn kuva otsassa, sellainen uniryppy.
Alhaalla yökerhon lavalla festivaalijohtaja oli jo spiikkaamassa meitä lavalle. Pientä kevyttä saksalaista kuittailua siinä, ja sitten hän löi vielä kaljapullon käteeni: ”Ota tosta, tää bisse piristää!”
Käytännössä myöhästyin – tai melkein myöhästyin. Minulla meni pari kolme biisiä, kun yritin vain selviytyä ja koota itseäni ja päästä tunnelmaan sisään lavalla. Kieltämättä se oli stressaava kokemus.
Kyllä se ilta siitä sitten lutviutui, muut lähinnä nauroivat koko illan siitä.
Syy miksi, kelloni ei herättänyt oli se, että väsyneenä ja muutaman saksalaisen vehnäoluen nauttineena laitoin puhelimen herätyksen väärin. Se AM-PM-ero, tiedättekö, kun pitäisi laittaa kello kaksikymmentäyksi, laitoinkin kello yhdeksän. Eli en ilta-9 vaan aamu-9.
Tämä kokemus kummitteli minulla jälkeenpäin painajaisissakin. Olen nähnyt unta, että myöhästyn keikalta.
En ole enää niin optimistinen ajan riittämisen suhteen. Vaikka olisin väsynyt, en mielellään edes yritä nukkua – tai ainakin niin, että olen hyvissä ajoin jotenkin valmistautunut.
Nuorempana sitä pystyi nukkumaan päiväuniakin ihan koska tahansa. Nykyään se on vaikeampaa. Jos mulla on kaksi kolme tuntia aikaa ja nukahdan, en oikein herää siitä.
Se nolotti silloin, mutta totta kai sille naurettiin. Itselle se oli kauhukokemus, mutta jokainen kokemus tietysti muuttaa johonkin suuntaan ja laittaa skarppaamaan. Sen jälkeen tuli kyllä tuplatsekattua, miten sen herätyksen laitan.”
