Kyykäärme rauhoitettiin Suomessa kolme vuotta sitten. Nyt kiistellään siitä, onko kyymäärä lisääntynyt. Asiantuntija sanoo, että se on käytännössä mahdotonta.
Ari Villanen oli mökillään Ulvilan Kullaalla juuri lopettanut etäkokouksen työtietokoneellaan ja siirtynyt tuvasta toiseen huoneeseen, kun hän havahtui kovaan suhinaan.
– Luulin, että olin jättänyt Teamsin auki, Villanen kertoo.
Suhina hieman vaimeni, kunnes alkoi uudelleen, nyt piirongin alta.
Kyykäärme oli luikerrellut mökkiin sisään.
Villanen ei asiasta juuri hätkähtänyt.
– Tämä on käärmerikasta seutua. Voin mennä pihalle hetkeksi, ja käärme löytää kyllä tiensä mökistä ulos.
Kyyt nousevat keskusteluun lähes joka kevät: joko ne ovat pyrkineet asuntoihin sisään tai sitten puhutaan siitä, että käärmeitä on paljon.
Kyy rauhoitettiin Suomessa kesäkuussa 2023. Siitä lähtien kyytä ei ole saanut tappaa kuin hätätilanteessa. Kyyasiantuntija Toni Beckman ei usko suojelulla olleen valtakunnallisella tasolla merkitystä käärmeiden määrään.
– Yksittäisiin paikalliskalliskantoihin sillä on voinut vaikutusta, hän sanoo.
Beckman on erikoistunut kyyongelmien ratkaisuun ja muun muassa käynyt siirtämässä käärmeitä pois pihoilta.
Hän toteaa, että kyiden mahdollista lisääntymistä pitää verrataan kyykantoja ylläpitävään lisääntymiseen.
Luontaisestikin kyyn sukukypsyyden saavuttamiseen kuluu minimissään kolme neljä vuotta. Ensimmäistä ja toista kesävuottaan viettävien poikasten kuolleisuus on suurta, joten lisääntymään pääsevien yksilöiden määrä on yleensä hyvin rajattua.
– Edellä mainittu heijastuu suoraan paikallistason hitaissa kannan muutoksissa. Rauhoituksen vaikutus ei lisääntymistuoton kautta ole yksinkertaisesti mahdollista, sanoo Beckman.
”Nannaa molemmilta puolilta”
Tomi Beckman toimii työssään kentällä. Hänen tehtävänsä on muun muassa siirtää koulujen pihoille luikerreilleita käärmeitä ja ratkaista, miten kyyt eivät enää pihaan tulisi.
Työssäänkin Beckman ratkoo asiaa luonnonsuojelullisten periaatteiden mukaan.
– Saan ”nannaa” tasaisesti molemmilta puolilta.
Toni Beckmanille ”näitä perkeleitä on kaikkialla” -kommentit ovat hyvin tuttuja.
Selityksen kokemukseen voivat antaa kyiden elinympäristössä tapahtuneet muutokset, sopivasti keväisiin hellepäiviin osuneet lomat ja luonnossa liikkumisen lisääntyminen, harvakseltaan käytössä olevat kesämökit ja niin edelleen.
Myös sosiaalisen median algoritmit tekevät osansa. Ihminen voi jäädä kyy-luuppiin ja oma some täyttyy kyytä koskevista postauksista.

