Esimerkiksi Savonlinnan Puruvedellä Eevansaaren hiekkarannan pinta-ala on tuplaantunut.
Rantautuminen esimerkiksi Savonlinnan Puruveden saariin on tänä kesänä aiempaa erikoisempi kokemus. Syynä on se, että Saimaan vedenpinta on poikkeuksellisen alhaalla.
Neljäkymmentä vuotta matkaveneilyä harrastanut Antti Kaipainen hämmästelee Puruveden Eevansaaressa puiden olevan nyt noin 30–40 metrin päässä vesirajasta.
– Köysi ei riittänyt puuhun asti, joten jouduin kiinnittämään veneen kiveen. Normaalisti tänne on päässyt hiekkarannalle asti ajamalla.
Kaipainen arvioi, että hiekkarannan ja niemenkärjen pinta-ala on tuplaantunut verrattuna normaalin vedenpinnan aikaiseen tilanteeseen.
– Isolla veneellä tänne ei nyt pääse, kun ei meinaa päästä pienelläkään veneellä.
Videolla Antti Kaipainen näyttää miten matala vesi näkyy Puruveden Eevansaaressa.
Matalan veden hyvä puoli
Vaikka matala vesi hankaloittaa veneilyä, Kaipainen näkee tilanteessa myös positiivisen puolen. Puruveden kirkas vesi ja laajat hiekkarannat tarjoavat poikkeuksellisia elämyksiä.
Hän muistaa kävelleensä Eevansaaren niemenkärkeen viimeksi vuosituhannen vaihteessa. Kaipainen arvioi, että kesän edetessä käveleminen hiekkasärkkää pitkin saattaa jälleen onnistua.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen johtava vesitalousasiantuntija Tapio Tuukkanen kertoo, että Saimaan vedenkorkeus on tällä hetkellä noin 35 senttimetriä keskimääräistä alempana.
Toukokuun runsaat sateet ja juoksutusvähennykset ovat nostaneet alimpia vedenkorkeuden ennusteita selvästi, mutta Tuukkanen sanoo, että heinä-elokuun vedenkorkeus jää uusienkin ennusteiden perusteella edelleen noin 40 senttimetriä keskimääräistä alemmas.
Tuukkasen keväällä antama arvio oli, että vedenkorkeus Saimaalla jäisi tänä kesänä noin puoli metriä pitkän ajan keskiarvosta.
Veneilysaimaa-sivuston perustaja ja ylläpitäjä Antti Kaipainen neuvoo veneilijöitä olemaan tänä kesänä tarkkana erityisesti isommilla veneillä. Moni rantautumispaikka saattaa olla hankala, ja esimerkiksi rannan suuntaisilla laitureilla on syytä olla hyvin varovainen.
– Toivon, että veneilijät jakaisivat tietoa sivustolla avoimesti ja varoittelisivat muita löytämistään kivistä tai huonosta laituripaikasta alhaisen vedenpinnan takia. Koitetaan välttää vahinkoja yhdessä, Kaipainen sanoo.

