Kokkolan ja Kälviän 4H-yhdistykset ovat ostaneet mustikkaa kahdessa viikossa yli 10 000 kiloa, ja vilkkaimpina iltoina myyjiä on ollut jopa nelisenkymmentä.
Osa 4H-yhdistyksistä eri puolilla Suomea on tänä kesänä ostanut ensimmäistä kertaa mustikkaa.
Kokkolan ja Kälviän alueella saadun marjan määrä on yllättänyt positiivisesti: kahden ensimmäisen viikon aikana mustikkaa on tullut reilut 10 000 kiloa.
Vilkkaimpina iltoina sitä on saatu noin 2 000 kiloa kahdessa tunnissa.
Yhdistykset ostavat mustikkaa vuoroviikoin neljänä iltana viikossa.
Toholammin 4H-yhdistys on puolestaan ostanut mustikkaa kahdessa viikossa yli 3 000 kiloa.
– Minulla oli vähän pessimistiset odotukset, mutta mustikkaa on tullut meille tosi hyvin. Ulkomaisten marjanpoimijoiden vähäisyys on ollut paljon julkisuudessa, ja ehkä senkin takia ihmiset ovat innostuneet poimimaan, pohtii Kokkolan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tuula Torppa.
Hänen mukaansa marjat kuljetetaan yleensä jo seuraavan yön aikana Pohjola Foodsin pakastamoon Vesannolle.
Päiväkohtainen hinta vaihtelee vain vähän
Mustikasta maksetaan päiväkohtainen kilohinta, joka on tähän mennessä vaihdellut 3,50 euron molemmin puolin. Yhdestä ämpärillisestä myyjä on saanut arviolta 20 euroa. Myös ostajakohtaiset hinnat voivat poiketa hieman toisistaan.
– Asiakkaat olivat hirveän tyytyväisiä, ja hinta on kuitenkin parempi kuin puolukassa. Mustikka ehkä painaakin vähän enemmän, sanoo Torppa.
Marjayhtiö on aiempinakin vuosina tarjonnut mahdollisuutta ostaa heille mustikkaa, mutta tähän mennessä 4H-yhdistyksissä siitä ei ole innostuttu. Suurin syy on ollut ajoitus.
– Mustikkakausi alkaa heinäkuussa, ja se on meidän lomakausi. Monella on vuosilomat juuri heinäkuussa. Tämä vaatii aika paljon sitoutumista ja henkilökuntaa, Tuula Torppa selittää.
Puolukan osalta kausi alkaa tämän hetken arvion mukaan elokuun loppupuolella.

