Amerikkalaisasiantuntijat haluavat nostaa raudanpuutteen raja-arvoa korkeammaksi, jotta raudanpuute tunnistettaisiin jatkossa aiemmin.
Amerikan hematologiyhdistys (ASH) suosittelee, että ferritiiniarvo 30 µg/l eli mikrogrammaa litraa kohden tai sitä matalampi tulisi katsoa jatkossa raudanpuutteeksi aikuisilla sekä henkilöillä, joilla on kuukautiset tai jotka ovat raskaana.
ASH suosittelee lisäksi, että runsaista kuukautisista kärsivillä henkilöillä sekä raskausajan anemiaa sairastavilla henkilöillä raudanpuutteen raja-arvona tulisi pitää 50 µg/l.
Matala ferritiini kertoo elimistön varastoraudan ehtymisestä. Raudanpuute voi johtaa anemiaan, sillä rautaa tarvitaan veren punasoluissa hemoglobiinin valmistamiseen. Raudanpuutetta voi kuitenkin esiintyä myös ilman anemiaa.
Yhdistyksen mukaan ferritiinin viitearvoista ja raudanpuutteen rajasta ei ole aiemmin ollut selvää yhteisymmärrystä. Epäjohdonmukaiset viitearvot ja testauskäytännöt ovat hankaloittaneet raudanpuutteen tunnistamista.
Kaksi suomalaislääkäriä nostaisi raudanpuutteen raja-arvoa
Ferritiinin viitearvojen alaraja on Suomessa aikuisilla naisilla laboratoriosta riippuen noin 13–15 ja miehillä ja miehillä 20–30 µg/l.
Itä-Suomen yliopiston kliinisen kemian professori ja ISLABin kliinisen kemian ylilääkäri Tuija Männistö kannattaa varovaisesti ASH:n suositusten noudattamista Suomessakin.
Hänestä ferritiiniarvoa 30 on tutkimusten mukaan perusteltua pitää raudanpuutteen osoittajana aikuisilla. Tämä kuitenkin edellyttäisi hänen mukaansa keskustelua siitä, mitä vaikutuksia suosituksilla olisi suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään.
– Mitä se tarkoittaisi palveluketjussa, mitä jatkotutkimuksia se potilaalle tarkoittaisi, jos toteamme raudanpuutetta, Männistö sanoo.
Neurologian erikoislääkäri Gabriele Sved Terveystalosta taas nostaisi raudanpuutteen raja-arvon jopa viiteenkymmeneen aikuisilla ja henkilöillä, joilla on kuukautiset tai jotka ovat raskaana. Raudanpuutteen riskiryhmillä raja-arvo tulisi hänestä olla vielä korkeampi.
Katso videolta, kun toimittaja kokeilee muun muassa ferritiinin mittaamiseen tarkoitettua kotitestiä:
ASH on verkkosivujensa mukaan maailman suurin verisairauksien parissa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten ja tutkijoiden ammattiyhdistys, jolla on jäseniä lähes 100 maassa.
Raudanpuute on ASH:n mukaan maailmanlaajuisesti erittäin yleinen puutostila, joka vaikuttaa erityisesti naisiin. Potilaan Lääkärilehden mukaan raudanpuutteesta kärsii jopa 20 prosenttia maailman naisista.
Terveyskirjaston mukaan raudanpuutteen yleisin syy on raudan menetys verenvuodon, kuten kuukautisten, vuoksi. Myös raskaudet sekä keliakia ja muut ravinnon imeytymiseen vaikuttavat tilat tai esimerkiksi liian yksipuolinen ruokavalio voivat aiheuttaa raudanpuutetta.
Sekä raudanpuutetta että raudanpuuteanemiaa voidaan hoitaa rautalääkityksellä. Jos lääkitys ei riitä tai sovellu potilaalle, hoitona voidaan käyttää suonensisäistä rautainfuusiota.
Ferritiiniarvojen tulkinta Suomessa
Professori Tuija Männistö kertoo, että ferritiiniarvoa 20 pidetään Suomen laboratorioissa yleensä raudanpuutteen viitteenä.
– Näyttäisi, että labroissa olisi vähän varaa korottaa tuota raja-arvoa, Männistö sanoo.
Potilaan Lääkärilehdessä julkaistujen ohjeiden mukaan raudanpuutetta on syytä epäillä, jos ferritiiniarvo laskee alle 15–30 µg/l, potilaalla ilmenee raudanpuutteen oireita ja hän kuuluu raudapuutteen osalta riskiryhmään esimerkiksi runsaiden kuukautisten myötä.
Terveyskirjaston mukaan ferritiinin raja-arvoa 30 on on pidetty kirjallisuudessa aikuisten raudanpuutteen osoittajana.
Osa lääkäreistä saattaa kuitenkin katsoa raudanpuutteeksi lähinnä sellaiset tapaukset, joissa ferritiiniarvo jää viitearvojen alapuolelle, eli naisilla alle 13–15 ja miehillä alle 20–30.
– Olen toistuvasti nähnyt väsymystä valittavia ihmisiä, joille on lääkärissä sanottu, että kaikki on kunnossa, koska ferritiiniarvo on 20. Viitearvojen alarajan nostaminen auttaisi ihmisiä saamaan apua, kertoo neurologian erikoislääkäri Gabriele Sved.
Synlabin mukaan matalan ferritiinin ja raudanpuutteen oireita alkaa suurimmalla osalla ilmenemään jo, kun ferritiiniarvo laskee alle 40 µg/l. Nykyiset viiterajat johtavat Svedin mukaan raudanpuutteen alidiagnosointiin.
Lääkäreiden kannat ferritiiniarvoista ja raudanpuutteesta ilman anemiaa vaihtelevat laajasti. Jotkut lääkärit pitävät pelkän raudanpuutteen oireita osittain melkeinpä uskon asiana.
– Yleislääkäreiden keskuudessa ehkäpä ajatellaan, ettei raudanpuute ole merkittävä ennen anemiaa, Sved arvioi.
Ferritiinin tarkkailu on leimattu jopa muoti-ilmiöksi, jonka myötä kaikkien vaivojen selityksenä voidaan pitää matalaa ferritiiniarvoa.
– Ferritiini kuuluu mitata silloin, jos potilaalla epäillään raudanpuutetta ja hänellä on siihen viittaavia oireita. Periaatteen vuoksi mittaaminen ei ole suositeltavaa, jos kaikki on hyvin, eikä oireita ole, Sved kommentoi.
Svedin mukaan raudanpuutteen tunnistamisessa on ongelmana, että raudanpuutteen yleisin oire, eli voimakas väsymys, voi johtua todella monesta muustakin asiasta.
Osalla lääkäreistä voi Svedin mukaan olla taipumusta mieltää väsymys enemmänkin mielialaoireeksi.
Tämä ei kuitenkaan kumoa sitä, etteikö väsymyksen taustalla voisi olla samanaikaisesti sekä raudanpuute että esimerkiksi jokin väsymystä aiheuttava lääkitys, sairaus tai kuormittava elämäntilanne.
– Tärkeintä on, että potilaan oireet otetaan tosissaan, ja että samalla etsitään ja poissuljetaan tekijöitä, jotka ovat kuitenkin objektiivisesti mitattavissa, kuten raudanpuute, sanoo Tuija Männistö.
Ferritiiniarvo ei kerro aina totuutta
Gabriele Svedin mukaan rautamittauksia tehdään Terveystalon uniklinikalla usein.
– Levottomat jalat ovat hyvin yleinen uniklinikalla hoidettava oire, ja raudanpuute on siinä hyvin merkittävä tekijä.
Svedin mukaan ferritiini on herkkä vaihtelulle, muun muassa tulehdustilat voivat saada arvon kohoamaan. Esimerkiksi juuri flunssan jälkeen otettu ferritiinimittaus voi näyttää yllättävän hyviä tuloksia, vaikka potilaalla olisi todellisuudessa raudanpuute.
Tästä syystä tiettyjä sairauksia ja tulehduksellisia tiloja sairastavilla henkilöillä raudanpuutteen raja-arvo on paljon korkeampi. Esimerkiksi levottomien jalkojen hoidossa ferritiiniarvo ei saisi laskea alle 75.
Ferritiinimittauksen uusiminen voi myös olla tarpeen, jos oireet viittaavat selvästi raudanpuutteeseen kohtuullisesta ferritiiniarvosta huolimatta.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

