Tekijä: Henkilökunta
Tästä on yksimielisyys: huolellinen käsienpesu vähentää infektioita. Ilmanpuhdistimien hankinnan järkevyydestä THLn infektioasiantuntija ei ole vakuuttunut.Ilmanpuhdistimien hyödystä tautien torjunnassa kouluissa ja…
Tuulivoimaa kannattavat kuntapäättäjät pitävät syntynyttä tilannetta epäreiluna, koska Natura-alueiden suojavyöhykkeet estävät käytännössä lisärakentamisen.Metsäpeuran suojelu estää tuulivoimarakentamista pohjalaismaakunnissa.Kiistan ytimessä on viiden…
Metsähallitus teki viime vuonna liiketoimintapuolella kaikkien aikojen parhaan tuloksensa. Syynä oli puun hyvä hinta.Metsähallitus teki viime vuonna liiketoimintapuolella kaikkien aikojen…
Suomessa selvitetään ensimmäistä kertaa, vähentääkö vyöruusurokote muistisairauksia iäkkäillä. Fin dementia -tutkimukseen kutsutaan 33 000 yli 76-vuotiasta eri puolilta Suomea.Aiempi tutkimusnäyttö viittaa…
Tapion Siemenkeskuksessa käsitellään tänä keväänä poikkeuksellisen suurta siemensatoa. Viime vuoden ennätyssato työllistää keskusta toukokuulle asti.Jalostetut siemenet tuottavat huomattavasti nopeammin kasvavia…
Tutkimus paljastaa myös sen, että liikkumista edistävien toimien kustannuksia ja vaikutuksia mitataan harvoin riittävän tarkasti.Tutkijat kävivät läpi yli 10 000…
Hallituksen työryhmän puheenjohtaja: Käsissämme on haastava ilmiö ja erittäin visainen ongelma. Työryhmä on pohtinut ratkaisuja halpatuonnin ongelmiin.Halpatuonnin ongelmiin puuttumiseksi tarvitaan…
Kolme vuotta kestäneen selvityksen mukaan entinen lyijykaivosalue ei muodosta riskiä ympäristölle tai terveydelle. Alueella ei ole tarvetta kiireellisille puhdistustoimille.Korsnäsin kunnassa…
Liekinheitin-kappaleen esityksessä nähtävää tuli-ikkunaa saatetaan vielä joutua muuttamaan Euroviisuja varten.Suomi on lähettänyt Euroviisujen järjestäjille 30-sivuisen ohjeen Liekinheitin-esityksen toteutuksesta.Siinä neuvotaan muun…
Ammatinharjoittajina toimivat lääkärit eivät pidä hallituksen Kela-kokeilua houkuttelevana, koska siitä saatava palkkio on pieni.Ainakin Terveystalo ja Pihlajalinna pitävät itsellään yli…

