Luonto
Karvianjoki on Satakunnan ainoa joki, jossa raakkuja vielä elää. Vanhimpien raakkujen on arvioitu olevan jopa satavuotiaita.Karvianjoen Rakennuskoskella aloitettiin kesällä kunnostustyö…
Ilmastonmuutos on tehnyt kaupallisesta luomuhedelmäviljelystä arvaamatonta. Venäläiset lajikkeet tarjoavat ratkaisun.Ilmastonmuutos haastaa hedelmänviljelyn Itä-Suomessa. Kuivat ja kuumat kesät sekä ankarat talvet…
Kebnekaisen huipulle on kaksi pääreittiä.Pohjois-Ruotsin tunturialueilla on tapahtumassa muutos, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. Sen mukaan vuorilla töissä olevat ihmiset kertovat,…
Heinäkuun vaihtelevat sääolot saattoivat vaikuttaa sinilevän lisääntymiseen.Sinilevätilanne on heikentynyt vesistöissä, kertoo Lupa- ja valvontavirasto.Sinilevää on nyt enemmän sekä sisävesillä että…
Etelä-Savon riistaneuvoston puheenjohtaja arvioi, että riski taudin leviämiseen Etelä-Savoon on olemassa. Valmiustasoa ei ole vielä nostettu.Etelä-Savossa metsästäjät seuraavat tarkasti sikaruttotilanteen…
Aikaa pelastamiselle oli hyvin vähän mantereen talviolosuhteiden vuoksi.12:41•Päivitetty 12:41Australialainen lentomiehistö lensi amerikkalaiselle McMurdo-tutkimusasemalle harvinaisessa keskitalven lento-operaatiossa.Australialaiset pelastivat yhden amerikkalaisen asemalta…
Kuolleiden villisikojen etsintä maastosta ei ole sprintti vaan maraton, sanoo yksikönjohtaja Matti Nyberg Ruokavirastosta.12:53•Päivitetty 12:54Virolahdelta Kaakkois-Suomesta löytyneistä villisioista otettiin eilen…
Kyseessä oli kesän kahdestoista kuolleena löytynyt norppa. Pyydyskuolleisuus vaarantaa norppakannan elpymisen, arvioi suojeluasiantuntija.10:21•Päivitetty 11:03Saimaannorpan kuutti löydettiin kalaverkkoon hukkuneena keskiviikkona 6.8.2026…
Maallikon silmään suo näyttää melko tavalliselta. On suopursuja, sammalia ja pieniä mäntyjä. Maasto on sen verran märkää, että kumisaappaat tulevat…
Uutta perhoslajia löydettiin heti lisää, kun harrastajat osasivat mennä oikeille paikoille.12-vuotias Sara Mutanen löysi tänä kesänä Suomesta uuden perhoslajin. Sitä…

