Norjan tulli on aiheuttanut hämmennystä kalaturistien keskuudessa.
Maahan kalastamaan aikoneille asetettiin kielto, jonka mukaan he eivät olisi saaneet tuoda itse kalastamiaan makean veden kaloja, kuten taimenta, lohta tai rautua, mukanaan Suomeen.
Tulli tulkitsi säännöksiä tiukemmin kuin oli tarve.
Norjassa käy vuosittain paljon suomalaisia kalastamassa. Yksi heistä on Utsjoella asuva Esa Karpoff, joka kalastaa useita kertoja vuodessa Pohjois-Norjassa.
Karpoff naurahtaa olleensa tavallaan salakuljettaja, koska hän ajoi toukokuussa tullista läpi pysähtymättä pyytämänsä raudun kanssa.
– Siellä lukee, että jos ei ole tullattavaa, niin aja suoraan.
Esa Karpoff sai toukokuussa Norjassa kaverinsa Ossi Blomqvistin kanssa raudun, joka kokonsa puolesta hämmästytti myös itse kalastajia:
Säännöistä ei saanut selvää
Karpoff ei ole ollut epäselvien ohjeiden kanssa yksin.
Norjan tullin sekava viestintä ehti synnyttää esimerkiksi someryhmissä huhuja makean veden lohen, taimenen ja raudun vientikiellosta.
Viime viikolla Yle kysyi Norjan tullilta, ympäristövirastolta ja Norjan kalastusvirastolta asiasta, jonka jälkeen tulli muutti ohjeistustaan pikaisella aikataululla.
Karpoffin suolarautu oli siis hänen tietämättään välillä laiton.
– Tämän kalan kanssa olin tietämätön siitä, etten olisi saanut tuoda sitä sillä hetkellä Suomeen. Nyt sitten mediarummutuksen – vai minkä vuoksi lieneekin – se on taas luvallista.
Karpoffin mukaan makean veden kaloja koskevan säännön lukeminen oli vaikeaa.
Varsinkin kun hän oli siinä uskossa, että naapurimaa ei asettaisi jyrkkää kieltoa muutamille itse pyydetyille järvi- tai jokikaloille.
– Ei siitä säännöstä saanut normaali ihminen selvää.
Kalan salakuljetus Norjasta lisääntyy
Norjalla on tiukat, mutta selkeät määräykset merikalan, kuten turskan, viemisestä pois maasta. Sääntöjä on kiristetty tälle vuodelle.
Aiemmin turisti sai viedä 18 kiloa merestä pyydettyä kalaa kaksi kertaa vuodessa. Tänä vuonna kiintiö on 15 kiloa, ja ensi vuodesta alkaen 10 kiloa.
Kalan on oltava kalastusmatkailuyrityksen kautta pyydettyä, ja siitä on esitettävä todiste.
Nämä säännökset koskevat vain suolavedestä pyydettyä kalaa. Itse pyydetty lohi, taimen tai rautu ja muut makean veden kalat eivät kuulu asetuksen piiriin, vaikka Norjan tullin epäselvä ohjeistus antoi näin ymmärtää.
Näitä makean veden kaloja saa viedä edelleen maasta.
Pohjois-Norjan tulliylitarkastaja Tom Olsenin mukaan säännöt on tarkoitettu varmistamaan meriluonnonvarojen kestävä hoito ja estämään kalojen laiton vienti sekä ilmoittamaton kalastus.
Kalan salakuljetus Norjasta on kasvussa, ja laittomaan vientiin osallistuvien joukko on laaja.
– On yksittäisiä matkustajia, jotka salakuljettavat pieniä määriä omaan käyttöönsä, ja on selvästi järjestäytyneitä ja ammattimaisia operaatioita, jotka salakuljettavat suuria määriä kalaa pakettiautoissa tai kuorma-autoissa jälleenmyyntiä varten, Olsen kertoo.
Tulli ehti jo kiristää valvontaa
Norjan tulli ehti jo tehostaa valvontaansa ennen kuin se palautti vanhat sääntönsä.
Ennen sääntöjen palauttamista tulliylitarkastaja Olsen kertoi Ylelle sähköpostitse, että tulli kohtasi ajoittain sekaannusta matkustajien keskuudessa siitä, mitkä säännöt ovat voimassa.
– Kannustamme vahvasti kaikkia matkustajia tutustumaan voimassa oleviin säännöksiin ennen rajan ylittämistä, sillä olet itse vastuussa siitä, mitä tuot rajan yli.
Jos matkustaja ylittää kiintiön, kaikki kala takavarikoidaan ja tapaus ilmoitetaan poliisille.
Esa Karpoffilla on selvä mielipide siitä, mitä olisi tapahtunut, jos itse pyydettyä makean veden kalaa ei olisi enää saanut tuoda Suomeen.
Hänestä mahdollinen kalan tuontikielto olisi vakava isku sekä suomalaisille harrastajille että norjalaiselle matkailuelinkeinolle. Harrastajat tuovat alueelle merkittävää ostovoimaa.
– Emmekä me kalasta Norjan järviä tyhjiksi.

