BRYSSEL Ryhmien välinen yhteistyö tulevassa europarlamentissa kuumentaa tunteita vaalien alla.
EU-parlamentin poliittiset ryhmät keskustaoikeistolaista EPP:tä lukuun ottamatta allekirjoittivat viime viikolla kirjelmän, jonka mukaan ne eivät tee yhteistyötä laitaoikeiston ja radikaalien puolueiden kanssa. Mukana ovat sosiaalidemokraatit, liberaalit, vihreät ja vasemmisto.
Kielto joutui heti tulikokeeseen, kun Hollannin radikaalioikeistolaisen vapauspuolueen johtaja Geert Wilders ilmoitti maan saavan hallituksen, jossa he ovat mukana. Wilders sai hallitukseensa lopulta myös väistyvän pääministerin Mark Rutten liberaalin VVD-puolueen.
Tästä närkästyi etenkin liberaalin Renew-ryhmän ranskalainen puheenjohtaja Valerie Hayer. Hän paheksui Rutten päätöstä ja vaatii keskusteluja. Asiasta kertovat Euractiv- ja Politico-lehdet.
Liberaalit ovat erityisen varpaillaan, koska laitaoikeisto uhkaa viedä sen paikan EU-parlamentin kolmanneksi suurimpana ryhmänä.
Europarlamentissa ryhmät tarvitsevat toistensa tukea saadakseen enemmistön haluamansa asian taakse. Tällä kaudella enemmistöjä ovat muodostaneet usein suurimmat ryhmät EPP ja sosiaalidemokraatit sekä liberaalit ja vihreät.
Mielipidemittauksissa kolmanneksi suurimmasta paikasta ovat liberaalien rinnalle nousseet kisaamaan ECR ja ID-ryhmät.
EPP:n odotetaan turvautuvan jatkossa useammin kansalliskonservatiiviseen ECR-ryhmään, jos se haluaa tehdä oikeistolaisempaa politiikkaa. Ryhmillä on samankaltaisia ajatuksia esimerkiksi ilmastoasioista ja maahanmuutosta.
EPP ja ECR eivät yhdessäkään pysty sanelemaan asioita, mutta niiden neuvotteluasema vasemmistoon ja liberaaleihin nähden paranee.
Epäselvää on, tekisikö EPP yhteistyötä koko ryhmän kanssa vai poimiiko se mukaan vain salonkikelpoisia puolueita.
ECR-ryhmässä suosikiksi on noussut Italian pääministeri Giorgia Meloni Italian veljet -puolueen kanssa. Meloni on pääministeriksi tultuaan tehnyt rakentavaa poltiikkaa, tukenut Ukrainaa ja muun muassa taivutellut Unkarin pääministeriä Victor Orbania Ukraina-tuen taakse.
Samaan ryhmään kuuluu kuitenkin myös Espanja Vox-puolue ja Puolan Laki ja oikeus.
Europarlamentissa ryhmillä ei ole ryhmäkuria kuten eduskunnan puolueilla. Varsinkin suurimmat ryhmät pyrkivät kuitenkin tekemään päätöksiä mahdollisimman yhtenäisesti.
Europarlamentissa on seitsemän ryhmää
Euroopan kansanpuolue EPP
Keskustaoikeistolainen ryhmä, johon Suomesta kuuluvat kokoomus ja kristillisdemokraatit.
Ryhmä on keskimäärin kokoomusta konservatiivisempi, vaikka molemmissa on liberaali ja perinteinen siipi.
Saksan meppien vaikutus on iso, sillä ryhmään kuuluvat Saksan kristillisdemokraattinen unioni CDU ja Baijerin vielä konservatiivisempi sisarpuolue CSU. Ryhmää johtaa CSU:n Manfred Weber.
Ero tuli esiin myös viime EU-vaalien alla, kun Manfred Weber ja Alexander Stubb kisasivat kärkiehdokkuudesta ryhmän kokouksessa Suomessa vuonna 2018. EPP valitsi konservatiivisen Weberin.
Sosialistit ja demokraatit
Sosiaalidemokraatit on varsin lähellä eurooppalaista ryhmäänsä vaikka painotuseroja on. Esimerkiksi EU:n yhteisvelkaan parlamentin ryhmä suhtautuu myönteisemmin kuin SDP.
Merkittävin maa ryhmässä on Espanja. Ryhmää johtaa espanjalainen Iratxe García Pérez.
Tärkeää molemmille on työntekijöiden oikeuksien ajaminen ja talouskuriajattelun hillitseminen.
Renew
Liberaaliryhmään kuuluvat Suomesta keskusta ja RKP.
Ranskan hallitsema Renew syntyi viime EU-vaalien jälkeen aiemman liberaalin Alde-ryhmän pohjalle kun presidentti Emmanuel Macron halusi omannäköisensä ryhmän. Ryhmää johtaa ranskalainen Valérie Hayer.
Puolue kannattaa vahvaa EU:ta ja yhdentymiskehitystä.
Suomalaispuolueet siirtyivät ryhmään aldelaisten mukana. Keskustaa ei äkkiseltään yhdistäisi liberaaleihin, eivätkä keskustan mepit välttämättä ole ryhmässä aivan kotonaan.
Macronin Renaissance todennäköisesti menettää kannatustaan, mikä pienentää nyt parlamentin kolmanneksi suurinta Renew-ryhmää.
Vihreät
Suomen Vihreät istuu europarlamenttiryhmäänsä hyvin, vaikka puolueilla on myös painotuseroja. Ryhmän sisällä on erilaisia puolueita kuten piraattipuolue.
Ryhmää johtavat saksalainen Terry Reintke ja belgialainen Philippe Lamberts.
Saksalaiset ovat ryhmän enemmistö 25 mepillään.
Vasemmisto
Ryhmä on Suomen vasemmistoliittoa selvästi vasemmistolaisempi. Joukossa on paljon entisiä kommunistisia puolueita. Ryhmää johtaa ranskalainen Manon Aubry.
Vasemmisto on yhtenäinen kun esillä ovat esimerkiksi ihmisoikeudet, tasa-arvo, ilmastonmuutos ja talouskuripolitiikan kritisoiminen. Monissa muissa asioissa ryhmän äänet saattavat hajaantua.
ECR
Euroopan konservatiivit ja reformistit -ryhmään kuuluu perussuomalaiset.
Ryhmä jäi perinnöksi brittikonservatiiveilta kun brexit vei heidät pois.
Puolan Laki ja oikeus on ryhmän suurin puolue 27 mepillään. Italian pääministerin Giorgia Melonin Italian veljet -puolueella on ryhmässä kymmenen meppiä. Johdossa ovat Italian Nicola Procaccini ja Puolan Antoni Ryszard.
Ryhmässä halutaan pienentää EU:ta, rajoittaa maahanmuuttoa sekä vähentää satsauksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ukrainaa tuetaan yleisesti. EU:ssa osa pitää ryhmää äärioikeistolaisena.
ECR-ryhmän mepeillä on kokemusta maidensa hallituksista.
Perussuomalaiset siirtyi ryhmään ID-ryhmästä keväällä 2023. Puolue korostaa, että syynä oli ID:n Venäjä-myönteisyys. Yleisesti arvioidaan myös, että puolueen olisi ollut hankala päästä hallitukseen äärioikeistolaisesta ID-ryhmästä.
ID
Äärioikeistolainen ryhmä. Puolueita yhdistää EU-vastaisuus ja maahanmuuton rajoittaminen. Osa puolueista on tai on ainakin ollut hyvin Venäjä-myönteisiä.
Ryhmän suurin puolue on Italian Lega eli Pohjoisen liitto, jolla on ryhmässä 23 meppiä. Ryhmään kuuluvat Ranskan Marine Le Penin Kansallinen liittouma 18 mepin joukolla ja Vaihtoehto Saksalle eli AFD, jolla on yhdeksän meppiä. Ryhmää johtaa italialainen Marco Zanni.
Ryhmässä on Venäjä-myönteistä ajattelua, jota tosin esimerkiksi Lega on häivyttänyt sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
ID-ryhmään on sovellettu niin sanottua gordon sanitaire -eristämismenettelyä eli sille ei ole annettu valiokuntien vastuullisia tehtäviä. ID-mepit käyttävät salissa puheenvuoroja ja äänestävät, mutta he eivät ole olleet aktiivisia lainsäädäntötyössä.
Ylen eurovaalikone
Ylen eurovaalisivusto