Israel aloitti maanantaina maahyökkäyksen Rafahissa, jonne oli hakeutunut 1,5 miljoonaa palestiinalaista.
Samalla kun Ruotsin Malmössä käynnistyi alkuviikosta Eurooviisu-huuma, Israel käynnisti Etelä-Gazassa maahyökkäyksen Rafahiin, jonne on pakkautunut noin 1,5 miljoonaa palestiinalaista.
Israel perustelee hyökkäystä sillä, että Rafahiin on piiloutunut merkittävä määrä Hamasin taistelijoita. Israel kutsuu tämänhetkistä operaatiotaan ”rajoitetuksi”, mutta useat kansalaisjärjestöt varoittavat humanitaarisesta kriisistä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden uhkasi torstaina, että Yhdysvallat lopettaa pommien ja tykistöammusten toimittamisen Israelille, mikäli se toteuttaa laajan maahyökkäyksen Rafahiin. Toistaiseksi Israel ei Bidenin mukaan ole ylittänyt punaista viivaa.
Tässä jutussa kerromme viimeisimmät tiedot Gazan tilanteesta.
Mikään paikka ei ole enää turvallinen
Israel on edennyt seitsemän kuukautta kestäneen sodan aikana Pohjois-Gazasta kohti etelää tuhoten Gazan kaupunkeja. Rafah on kuukausien ajan ollut ainoa Israelin maaoperaatiolta säästynyt paikka.
Vaikka myös Rafah on jo aiemmin saanut osansa Israelin ilmaiskuista, suuri osa Gazan asukkaista on hakeutunut sinne suojaan. Alueella olevista ihmisistä noin 600 000 on YK:n lastenjärjestö Unicefin mukaan lapsia.
Alla oleva karttagrafiikka näyttää, kuinka paljon Rafahiin on saapunut pakolaisia:
IDF käski maanantaina lentokoneista pudottamillaan lentolehtisillä ihmisiä poistumaan Rafahin itäosasta lähemmäksi Välimeren rannikkoa.
Lauantaihin mennessä Rafahista oli paennut jo noin 300 000 ihmistä.
YK:n mukaan Israelin määrittämällä uudella ”humanitaarisella alueella” on jo valmiiksi noin puoli miljoonaa ihmistä.
Puhtaasta vedestä on pulaa, ja nestehukka onkin akuutti gazalaisia vaivaava ongelma – päivälämpötilat nousevat alueella jopa 38 celsiusasteeseen. Maassa on viemärivettä ja jätettä. Telttoja tai lääkintäpisteitä ei ole tarpeeksi.
Nälänhätä leviää nyt etelään
Maailman ruokaohjelman (WFP) mukaan Pohjois-Gazassa on käynnissä täysi nälänhätä. Alue on kärsinyt kaikista pahimmin Israelin ilmapommituksista ja tykistöiskuista, minkä lisäksi IDF on estänyt humanitaarisen avun pääsyä sinne.
Nyt nälänhätä leviää kohti etelää.
Suurin osa Gazaan toimitettavasta humanitaarisesta avusta on kulkenut juuri Rafahin kautta, mutta tällä viikolla Israel sulki sinne johtavat Rafahin ja Kerem Shalomin rajanylityspisteet.
Israel sanoo avanneensa Kerem Shalomin uudelleen keskiviikkona, mutta YK:n mukaan humanitaarisen avun hakeminen rajalta on käytännössä mahdotonta taisteluiden vuoksi.
Vapaaehtoistyötä Rafahissa maanantaihin asti tehnyt kirurgi Nick Maynard kertoo uutistoimisto AP:lle, että Rafah kärsi nälästä jo ennen Israelin maahyökkäyksen alkamista. Hänen mukaansa kaksi teini-ikäistä tyttöä, joilla oli parannettavissa olevia vammoja, kuolivat viime viikolla nälkiintymisen aiheuttamien komplikaatioiden vuoksi.
Sairaalat joutuvat sulkemaan ovensa
Israelin maaoperaation alkaminen tarkoitti Rafahissa myös välitöntä terveydenhuollon kriisiä.
Alueen suurin sairaala al-Najjar sulki ovensa, ja henkilökunta sekä potilaat pakenivat kaoottisissa olosuhteissa tiistaina.
Pienemmät klinikat joutuivat myös keskeyttämään toimintansa. Israelin panssarivaunut ovat lisäksi katkaisseet yhteyden Khan Yunisin eurooppalaiseen sairaalaan.
Koska ainoat rajanylityspisteet eivät ole käytössä, Rafahiin ei saada lisää lääkintätarpeita ja polttoainetta, eikä sieltä voida evakuoida kriittisessä tilassa olevia potilaita Egyptin puolelle.
Nyt Rafahissa potilaita ottaa vastaan enää pieni, ääriään myöten täynnä oleva al-Kuwaitin sairaala.
Sairaalan johtaja Suhaib al-Hams kertoo The Washington Postille, että henkilökunta ei mitenkään kykene hoitamaan vakavasti haavoittuneiden potilaiden tulvaa. Lääkäreitä ja tilaa ei ole tarpeeksi hoitamaan aivovammoja ja palovammoja tai amputoimaan raajoja.
Lisäksi Gazan asukkaita vaivaavat kulkutaudit. Unicefin mukaan lähes kaikki alle 5-vuotiaat lapset kärsivät yhdestä tai useammasta kulkutaudista.
Yli miljoona palestiinalaista on elänyt pakkautuneena pienelle maa-alueelle jo yli puoli vuotta. Suuri osa heistä on elänyt likaisissa telttaolosuhteissa.
Eurooppalaisen sairaalan lääkäri Mohammad Abdelfattah kertoo The Washington Postille, että sairaalassa ei ole edes saippuaa tai desinfiointiainetta. Leikkaussaleissa lentää kärpäsiä.
Lokakuussa puhjenneen sodan aikana Israelin joukot ovat tappaneet Gazassa Hamasin alaisen terveysministeriön mukaan lähes 35 000 ihmistä. Heistä suurin osa on naisia ja lapsia.
Lähteet: The Washington Post, BBC, AP, Reuters