Helsingin kaupungin mukaan se perii urakoitsijalta sanktiorahoja tapahtuneesta työvirheestä. Vielä ei ole varmaa, voiko hanamia tänä keväänä järjestää.
Helsingin Roihuvuoressa kirsikkapuut leikattiin väärin urakoitsijan työjohdollisen virheen vuoksi, tiedottaa Helsingin kaupunki.
Viime viikolla kaupunki havaitsi, että kirsikkapuista oli leikattu runsaasti isoja oksia kunnossapidon yhteydessä alkuvuodesta. Myös pieniä, kukkivia oksia on poistettu liikaa.
Roihuvuoren kirsikkapuisto tunnetaan jokakeväisestä hanami-juhlasta. Vielä ei ole varmaa, voiko hanamia työvirheen vuoksi tänä keväänä järjestää.
Urakoitsija YIT Road Oy vahvisti vastuunsa tapahtumasta ja totesi sen aiheutuneen työnjohdollisesta virheestä.
Kaupunki perii saatavia urakoitsijalta
Urakoitsija on Helsingin kaupungin mukaan aloittanut tammikuussa tehdyt leikkaukset itsenäisesti ja ilmoittanut niistä kaupungille jälkikäteen.
Työ keskeytettiin heti kaupungin saatua tiedon asiasta.
Helsinki perii urakoitsijalta urakkasopimuksen mukaiset ja vahinkoon perustuvat sanktiot sekä mahdollisten korvaus- ja täydennysistutusten kustannukset.
Hintalappu ei vielä ole tiedossa, koska vahinkojen arviointi on kesken.
Aiemmat työt valmistuivat jo
Kaupungin mukaan se ei tilannut urakoitsijalta Roihuvuoren kirsikkapuiston puiden rakenneleikkauksia. Se on myös ohjeistanut urakoitsijaa useasti siitä, ettei puiston puita pääsääntöisesti leikata.
Viime kesänä kaupunki sopi urakoitsijan kanssa, että kaupungin hyväksymä arboristi poistaa varovaisesti käytävien päälle kasvavia oksia.
Kaupungin mukaan poistotyö tehtiin, jotta käytävillä kulkeminen on sujuvaa ja oksat eivät repeydy, kun kunnossapidon ajoneuvot liikkuvat käytävillä.
Työ valmistui viime syksynä, joten erityistä syytä asian valvomiseen ei kaupungin mukaan enää ollut.
Kukinnoissa voi kestää neljä vuotta
Puistossa on yhteensä reilut 150 kirsikkapuuta. Lähes sadan puun kukinta on todennäköisesti jäämässä tavallista huonommaksi.
Kukinnan palautuminen entiselleen voi kestää jopa neljä vuotta.
Helsingin kaupunki jatkaa Roihuvuoren Kirsikkapuiston vahinkojen selvittämistä yhdessä urakoitsijan kanssa.
Roihuvuoren kirsikkapuiston puut on saatu lahjoituksina Helsingin japanilaisilta asukkailta ja yrityksiltä.