perjantai, 12 kesäkuun

Terveydelle vaarallisen asbestin käsittelyssä on paljastunut pahoja puutteita Ruskon jätekeskuksessa Oulussa.

Ylen selvityksen mukaan jäteyhtiö Kiertokaari on säilyttänyt asbestijätteen seassa sinne kuulumatonta sekajätettä viikkojen ajan.

Kaatopaikka-asetuksen mukaan keräysalueelle saa tuoda ja ottaa vastaan vain jätettä, joka sisältää varmasti tai mahdollisesti asbestia. Lisäksi alueelle tuotu jäte on peitettävä päivittäin.

Ylen ottamien valokuvien perusteella jätealuetta ei ole Oulussa peitetty määräysten mukaisesti.

Toimittaja kävi kaatopaikalla sekä toukokuussa että kesäkuussa ja otti asbestijätteen keräyspaikalta kuvat. Niiden perusteella Yle alkoi tutkia mahdollisia asbestin käsittelyvirheitä.

Voit verrata kuvia ja jätetilannetta liikuttamalla keskellä olevaa viivaa.

Kiertokaaren mukaan asbesti on pystytty peittämään vaatimusten mukaisesti, vaikka kaivannossa on ollut säkeittäin sinne kuulumatonta sekajätettä.

– Kaivinkoneella työn pystyy tekemään hyvin tarkasti, kertoo toimitusjohtaja Sami Hirvonen.

Työn jäljen arviointia kuvista vaikeuttaa iso asbestierä, joka on tuotu juuri ennen toisen kuvan ottamista ja peittää alueen suurelta osin.

Kuvista on kuitenkin selkeästi nähtävissä, että kaikkia vanhoja jätteitä ei ole peitetty.

Sekajätekin olisi pitänyt peittää

Ylen selvityksen mukaan sekajätekuorma olisi tuotu asbestipaikalle jo 18. toukokuuta paikkeilla.

Kiertokaaren työntekijät epäilivät heti kuorman olevan sekajätettä, mutta varmuus asialle saatiin vasta noin viikkoa myöhemmin.

Keräysalueella olevaa jätettä olisi pitänyt käsitellä kuin asbestia, jos säkkien sisällöstä ei ollut varmuutta, kertoo Lupa- ja valvontaviraston valvontapäällikkö Sinikka Koikkalainen.

– Se olisi pitänyt peittää. Kaatopaikka-asetus edellyttää jätteen peittämistä päivittäin asbestialueella.

Nyt näin ei tehty.

Lisäksi vielä varmistuksen jälkeenkin säkit jätettiin noin kymmeneksi päiväksi asbestijätteen sekaan, vaikka ne olisi pitänyt poistaa alueelta, jos niissä oli sekajätettä.

– Asbestialueelle ei tule sijoittaa muuta jätettä. Toimintatapa on ollut selkeästi ympäristöluvan ja kaatopaikka-asetuksen vastainen, valvontapäällikkö Koikkalainen toteaa.

Kiertokaaren mukaan se poisti lopulta sekajätteen, mutta vasta, kun Yle oli jo alkanut selvittää asiaa.

Toimitusjohtajan selitys muuttui nopeasti

Yle haastatteli Kiertokaaren toimitusjohtajaa Sami Hirvosta aamupäivällä 8. kesäkuuta.

Tuolloin Hirvonen kertoi, että vaarallista asbestijätettä ei peitetty ympäristöluvan mukaisesti:

Hirvonen ei vielä osannut kertoa syytä sille, miksi asbestialue oli jäänyt peittämättä.

Muutamaa tuntia myöhemmin tv-haastattelussa toimitusjohtaja oli saanut lisätietoa ja vastaus oli muuttunut ratkaisevasti.

Hirvosen mukaan videolla oikealla ja takana näkyvät valkoiset säkit olivat sekajätettä, ja asbestitäytöt on tehty määräysten mukaisesti:

Hirvonen kuitenkin myöntää, että sekajätettä ei olisi saanut jättää asbestikaivantoon ja että siinä yhtiö teki virheen.

Toimitusjohtajan mukaan sekajäte tuotiin kuorma-autolla asbestialueelle jäteyhtiön tietämättä.

Kaatopaikka-asetuksen mukaan jäteyhtiöllä on kuitenkin vastuu tarkastaa alueelle tuotavat jätteet.

Tilannetta on käyty läpi yhtiön johdossa, ja asbestikäsittelyn ohjeistuksia on terävöitetty henkilökunnalle.

Hirvonen arvioi, että yhtiö ei ole toiminut lainvastaisesti:

Viranomainen: asbestiongelmia voi olla myös muualla

Kaatopaikkojen valvonta siirtyi vuoden vaihteessa Lupa- ja valvontavirastolle. Sen tavoitteena on yhtenäistää kaatopaikkojen valvontaa.

Valvontapäällikkö Koikkalaisen mukaan kaatopaikoilla on havaittu poikkeamia lupamääräyksistä.

Hän arvioi, että esimerkiksi asbestijäte voi olla yksi tulevissa ohjeistuksissa erikseen tarkennettava kohde.

– Ihmettelisin, jos asbestiongelmia ei löytyisi muualtakin. Meillä on toiminnassa paljon kaatopaikkoja, jotka ottavat asbestia vastaan.

Myös Oulun asbestikäytäntöjä tullaan vielä selvittämään tarkemmin.

Kiertokaaren viime viikolla antama selvitys ei Koikkalaisen mukaan riitä.

Share.
Exit mobile version