Moni odottaa tällä hetkellä pääsykokeiden ja ylioppilaskokeiden tuloksia, joista jälkimmäiset tulevat ensi tiistaina. Jännitystä aiheuttaa se, aukeavatko ovet peruskoulun tai lukion jälkeiseen koulutukseen.
Mielessä saattaa myös pyöriä, mitä tehdä, jos oman toivekoulun ovet eivät aukea.
Alasta riippuen tapoja päästä oman kutsumuksensa pariin voi olla monia. Tässä jutussa kaksi alansa osaajaa kertoo, että menestys ja unelmatyö eivät aina vaadi tutkintoa.
Unet johdattelivat Riikka Ikäheimon unelmatyöhön
Riikka Ikäheimo, 35, kertoo päätyneensä pukusuunnittelijaksi unien kautta, joita hän alkoi nähdä lukion jälkeen. Unissa hän näki iltapukuja.
– En ikinä ollut käyttänyt ompelukonetta, enkä tiennyt mitään muodista tai puvuista muutenkaan. Ne unet olivat jotenkin häiritseviä. Ajattelin, että jos teen yhden puvun, niin unet jättävät minut rauhaan, Ikäheimo kuvailee.
Ikäheimo aneli äidiltään ompelukonetta lainaan, ja äiti opetti hänet käyttämään sitä.
– Minulla oli mustaa pitsiverhokangasta, josta tein unissa näkemäni puvun.
Kun otin valmiin puvun koneesta pois, niin tiesin, että tämä on kohtaloni.
Videolla Ikäheimo kertoo, miten unien puvut tulevat todeksi:
Koulun ovet eivät auenneet
Lukion jälkeen Ikäheimo päätti pitää välivuoden. Hän työskenteli päiväkodissa ja ompeli verhoista pukuja. Seuraava luonnollinen askel oli hakea vaatealan kouluun.
– Hain Suomessa kaikkialle, mutta en päässyt mihinkään sisään.
Isän sanat rohkaisivat tytärtä jatkamaan ompelemista vastoinkäymisistä huolimatta.
– Isäni on aina opettanut, että koulun arvosanat tai opettajat eivät voi määrittää, mitä minusta voi tulla. Päätin jatkaa opettelemista omillani, kertoo Ikäheimo.
Taitojen kartuttua Ikäheimo sai pukujaan myyntiin helsinkiläiseen vintage-kauppaan. Puvut kävivät kaupaksi heti, ja silloin Ikäheimo näki, että ompelemisesta voi syntyä ura.
Unelmien tavoittelu johdatteli Ikäheimon Pariisiin, minne hän osti 21-vuotiaana pelkän menolipun – tavoitteenaan vain ommella. Yrittäjyys ei käynyt vielä mielessäkään.
Koulun arvosanat tai opettajat eivät voi määrittää, mitä minusta voi tulla.
Riikka Ikäheimo
Yrittäjyyttä edelsi kevytyrittäjyys
Pariisissa Ikäheimo kävi kesäkurssin vaatealan koulussa, opiskeli ranskaa ja teki töitä.
Hän ompeli kaikenlaista, mutta oma tyylisuunta oli vielä hakusessa. Pariisin kadut veivät pieneen putiikkiin, jonka ikkunassa kimalteli pitsikangasta. Se kolahti, ja saman putiikin kristallikangas kimaltelee edelleen Ikäheimon puvuissa.
Elämä toi intohimoisen suunnittelijan lopulta Pariisista takaisin Suomeen, missä ura lähti nousukiitoon, ja vuonna 2017 hän perusti Riika Couture -yrityksensä.
– Minut oli silloin hyväksytty Pariisin muotiviikoille, ja tiesin, että siihen pitää tarttua.
Ennen oman firman perustamista Ikäheimo kertoo työskennelleensä pitkään kevytyrittäjänä, mikä antoi eväitä suurempaan yritystoimintaan.
Oman polun valinta ei välttämättä ole helppoa, joten Ikäheimo haluaa antaa siihen kolme rohkaisevaa vinkkiä:
– On riski perustaa firma ilman, että tuntee ketään tai että tietää alasta mitään, Ikäheimo muistuttaa.
Ikäheimon yritys tuottaa tällä hetkellä hyvin, ja asiakkaat löytävät takaisin. Tutkintotodistuksen perään häneltä ei ole kysytty kertaakaan.
Hän ei kuitenkaan halua vähätellä tutkintoja, vaan ennemminkin luoda toivoa heille, keille koulun ovet eivät aukea. Unelmista voi silti pitää kiinni.
Satu Güllen alanvaihto sai kipinän olohuoneen seinän maalaamisesta
Myös instagram-kasvuvalmentaja Satu Gülle, 38, astui yrittäjän polulle varovaisin askelin. Yli 10 vuotta kestäneestä urasta Citymarketissa hän uskalsi irtautua vasta, kun oli näyttöä sille, että alanvaihto osa-aikatyöstä yrittäjäksi voisi kannattaa.
Yrittäjyydessä kaiken alku on hyvä idea. Güllen kohdalla sysäys kohti yrittäjyyttä lähti vahingossa omasta olohuoneesta noin seitsemän vuotta sitten.
– Olin saanut vauvan, jonka kanssa olin kotona puolitoista vuotta. Kotona piti miettiä, että mitäs nyt rupeaisin täällä tekemään, Gülle kertoo.
Gülle ei ollut koskaan kiinnostunut sisustamisesta, mutta hän oli päättänyt, että olohuoneeseen on saatava punainen seinä ja mustat huonekalut. Näin myös tapahtui, mutta punainen väri alkoi pian kyllästyttää, ja Gülle alkoi etsiä uusia maalivaihtoehtoja.
Myrkyttömiä, vauva-arkeen sopivia maaleja netistä etsiessään hän löysi sisustusblogin ja huomasi, että blogin pitäjä saa ilmaista tavaraa kaupallisina yhteistöinä. Se herätti Güllen mielenkiinnon.
– Ajattelin, että tässähän minulla on uusi harrastus ja kiinnostun sisustamisesta. Minulla on siihen silmää ja tiedän, mikä näyttää hyvältä. Aloin sisustaa meidän kotia ja perustin harrastukselle Instagram-tilin.
Olohuoneen seinä peittyi harmaaseen kalkkimaaliin.
Videolla Güllen kertoo, minkälainen hänen tyypillinen työpäivänsä on nykyään:
Puolessatoista vuodessa lähes 100 000 seuraajaa
Uudelle sisustustilille piti saada seuraajia. Gülle pohti, että jos hänen tilinsä Instagramissa on hyvä, niin hänkin saa joku päivä ilmaista sisustustavaraa. Hän asetti tilin tavoitteeksi 100 000 seuraajaa.
Kova tavoite mielessään Gülle etsi Instagram-kursseja tuloksetta. Lopulta hän päätyi opiskelemaan Instagram-tilin kasvattamista itsenäisesti käyttäen siihen lähes kaiken vapaa-aikansa.
– Puolentoista vuoden aikana saavutin lähestulkoon 100 000:n seuraajan tavoitteeni.
Muut huomasivat tämän ja pian Güllelle alkoi tulla avunpyyntöjä Instagramin kasvattamiseen liittyen. Alkuun hän antoi apua ilmaiseksi, mutta päätti lopulta pyytää työstä rahaa.
– Sitten perustin minun ensimmäisen raakilevalmennuksen vuonna 2018, ja siitä se lumipallo lähti pyörimään.
Sadun vinkit yrittäjyydestä haaveileville:
- Luo sellainen tuote tai palvelu, jolle on kysyntää markkinoilla.
- Testaa tuote tai palvelu ja tee markkinatutkimus eli selvitä, mitä asiakkaasi haluavat, ja mitä heille kannattaa antaa.
- Testaa tuote tai palvelu oikeilla ihmisillä. Voit laittaa esimerkiksi sopivaan Facebookin yrittäjäryhmään ilmoituksen, jossa kerrot, mitä olet myymässä ja paljonko tuotteen testaus maksaa. Testiasiakkaiden palaute auttaa tuotteen markkinoinnissa.
Kaksi vuotta myöhemmin Gülle uskalsi ilmoittaa Citymarkettiin, että hän lähtee täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja jättää työnsä kaupan vapaa-ajan osastolla.
– Olen tosi tyytyväinen nykytilanteeseen. Erityisesti siksi, että minulla on kaikkea aivan riittävästi. Asiat pyörii helposti ja automaattisesti.
Tällä hetkellä Gülle ansaitsee Instagram-valmentajana parhaillaan kolme kertaa paremmin kuin vanhassa työssään.