Vakavasta rikoksesta syytetty vaasalaisnainen oli ottanut poliisin mukaan monessa asiassa vaikutteita aiemmilta koulusurmaajilta.
Koulusurman valmistelusta syytetyn nuoren naisen toiminnassa oli monia yhtäläisyyksiä aiempiin kouluampujiin, selviää keskusrikospoliisin selvityksestä.
KRP:n riski- ja uhka-arviot-ryhmä teki osana jutun tutkintaa selvityksen, jossa epäillyn julkaisemaa materiaalia verrattiin suunnitelmansa toteuttaneiden kouluampujien toimintaan.
Poliisi kiinnitti huomiota muun muassa siihen, mitä rikoksesta epäillyllä naisella oli yllään tapahtumapäivänä.
Nainen oli pukeutunut mustaan t-paitaan, jossa lainattiin avausvirkettä kirjailija Robert Louis Stevensonin klassikkoteoksesta Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde. Virkkeessä kuvataan, miten jokaisessa meistä kaksi luontoa – hyvä ja paha – ovat sodassa keskenään.
Syytetty on esiintynyt kuvissa samaa sitaattia kantaen aiemminkin. KRP:n mukaan samaa lausetta ei ole aiemmin käytetty koulusurmien yhteydessä, mutta teemalauseita tai -sanoja kantaviin vaatteisiin pukeutumisesta surmien aikaan on useita esimerkkejä.
Esimerkiksi Columbinen joukkoampujien pitämät pitkät mustat takit ovat jääneet osaksi koulusurmia ihannoivien henkilöiden kuvastoon. Naisen kotitietokoneelta löytyi lyhyt video, jolla Columbinen ampujat esiintyvät takkeineen.
Tällaisia teoksia syytetyn työpöydältä löytyi
Lähtiessään Isonkyrön koululle aseistettuna vaasalaisnainen jätti työpöydälleen useita kirjoja. Pöydältä löytyi muun muassa Friedrich Nietzschen, Pentti Linkolan ja Theodore Kaczynskin teoksia.
Poliisin mukaan esimerkiksi Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvinen oli ottanut vaikutteita kaikista kolmesta kirjailijasta. Nietzsche oli tunnettu filosofi, Linkola suomalainen luonnonsuojelija ja Kaczynski Unabomberina tunnettu terroristi.
Laite-etsinnässä naisen Instagramista löytyi muun muassa keskustelunpätkä, jossa tuntemattomaksi jäänyt keskustelukumppani ylistää Auvista:
– Pekka was 100% better than Kimveer tho (Pekka oli 100-prosenttisesti parempi kuin [kaksi ihmistä Kanadassa vuonna 2006 surmannut Kimveer Gill]).
– Yeah, nainen näyttää vastanneen.
Lisäksi poliisi löysi naisen kuvaaman videon, jossa tämä vierailee Jokelan koulukeskuksessa, jossa Auvinen teki koulusurman.
Poliisi: Viitteitä ekofasismista
Syytetyn kiinniottoon johtivat hänen Mega-tiedostonjakopalveluun julkaisemansa materiaalit, joihin hän julkaisi linkit Instagram-tilillään.
Tiedostoissa oli 16-sivuinen manifesti, joka käsittelee luonnon ja maapallon tuhoutumista ylikansoittumisen ja kuluttamisen vuoksi. KRP:n mukaan tekstissä on esimerkiksi Pekka-Eric Auvisen manifestiä mukailevia ajatuksia älykkyydestä, ylivertaisuudesta ja ihmiskunnan typeryydestä.
– Ihmisen drastinen degeneraatio on pysäytettävä, manifestin suomenkielinen osuus päättyy.
Lopuksi kirjoittaja vetoaa lukijaa englanniksi taistelemaan arvollisten (worthy) ja luonnon puolesta.
Koulusurman suunnittelusta syytetyn naisen aatteelliset taustat eivät ole mitenkään yksiselitteiset. KRP:n selvityksessä osaa kirjoituksista kuvataan kuitenkin termillä ekofasismi.
– [Syytetyn] päiväkirja sisältää myös [Theodore] Kaczynski ja [Pentti] Linkola -tyyppistä ekofasismia ja yleistä ihmiskuntaan kohdistuvaa vihaa, KRP:n selvityksessä kirjoitetaan.
Ekofasismilla tarkoitetaan radikaalia luonnonsuojeluaatetta, jonka mukaan ympäristöä tulisi suojella totalitaristisin keinoin.
Syytetyn ystävän mukaan tämän ”raivon kohteena” oli muun muassa kiinalainen pikamuotiketju Shein.
Vuonna 2000 syntynyttä vaasalaisopiskelijaa syytetään koulusurman valmistelusta. Hänet otettiin kiinni maaliskuussa 2024 hänen käytyään Isonkyrön koululla aseistettuna.
Syytetty on kiistänyt syytteen. Tapauksen oikeuskäsittely alkoi Pohjanmaan käräjäoikeudessa maanantaina.