Joukko hankolaisia siivosi rantoja jo ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle. Ainetta on löytynyt jo uusilta alueilta.
Otso Karhu,
Paula Tiainen
Hangon rannoilta sunnuntaina löytynyt valkoinen aine on edelleen mysteeri, tiedottaa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos.
Aineen koostumusta ei ole vielä saatu varmistettua laboratoriosta, tiedote kertoo.
Sunnuntaina ja maanantaina valkoista ainetta oli huuhtoutunut merestä rantaan noin kahdenkymmenen kilometrin alueelle Hangon keskustan ja Tvärminnen väliselle osuudelle.
Pelastuslaitos tarkensi noin puoli viideltä tiistai-iltapäivänä, että ainetta on nyt havaittu myös uusilla alueilla, kuten Tulliniemessä.
Hankolaiset siivosivat omin avuin
Noin kourallinen paikallisia hankolaisia saapui rannoille tiistaina siivoamaan ainetta itsenäisesti.
Hankolainen Marke Kettunen sai kymmenessä minuutissa kerättyä puolet jätesäkistään täyteen valkoista ainetta.
– Hangon rannat ovat ainutlaatuisia. Ne täytyy pitää puhtaana. Me hankolaiset rakastamme merta, Kettunen sanoo rannalla Neljäntuulenkujan itäpuolella.
Kettusen mukaan Hangon rannoille huuhtoutuu toisinaan muoviroskaa, jonka hän olettaa olevan peräisin Suomenlahdella seilaavista laivoista.
Pääosin Hangon rannat kuitenkin ovat puhtaat, hän sanoo.
Pelastuslaitos kehotti pysymään poissa valkoisen aineen lähettyviltä, mutta Kettusta aine ei pelota, kunhan sitä ei sorki paljain käsin.
– En ole ainut, joka rantoja on tänään siivonnut. Me hankolaiset olemme sellaisia.
Kuolleita kaloja rannalla
Ryssholmin rannalle huuhtoutui valkoista ainetta jatkuvasti hieman lisää. Myös kymmenkunta kuollutta kalaa ajelehti hiekalle viidentoista minuutin aikana.
– Ei tämä normaalia ole, sanoo hankolainen Gun Rajalin.
Hän saapui rannalle koiransa kanssa, huomasi ihmisiä siivoamassa, ja meni apuun.
Rajalinin mukaan rannalle huuhtoutuu toisinaan muoviroskaa tai biojätettä, kuten hedelmien kuoria.
Valkoinen aine on Rajalinin mukaan ”kuin pilaantunutta kermaa”. Sotku harmittaa häntä.
– Tämä paikka on minulle tosi tärkeä. Käyn täällä joka päivä.
Pelastuslaitos paikalle
Noin puoli kolmelta iltapäivällä Ryssholmin rannalle saapuu pelastuslaitoksen väkeä kokeilemaan erilaisia siivousmenetelmiä.
Kalvopumppu osoittautuu sopivan lähinnä nestemäisen aineen keruuseen, joten idea hylätään.
He vaihtavat käsinkeruuseen.
Pelastuslaitos, Hangon kaupunki ja WWF aikovat siivota rantoja torstaista sunnuntaihin, ja pyytävät vapaaehtoisia ilmoittautumaan mukaan WWF:n verkkosivujen kautta.
Pelastuslaitos sai aineesta otetusta näytteestä alustavat tulokset jo eilen maanantaina.
Sen perusteella aine on lievästi haitallista ja voi mahdollisesti aiheuttaa ihon ärtymystä tai koirille vatsaoireita, mutta ei ole myrkyllistä tai hengenvaarallista.