Yhtiö aloittaa organisaatiouudistuksen, jossa osa nykyisistä työtehtävistä päättyy, sanoo henkilöstöjohtaja Nina Kuntola.
Holiday Club -hotelliketjun koko Suomea koskevat muutosneuvottelut saatiin päätökseen tiistai-iltana.
Neuvottelujen seurauksena Holiday Clubin henkilöstöä vähennetään 16,8 henkilötyövuodella, kertoo henkilöstöjohtaja Nina Kuntola. Neuvottelujen piirissä henkilöstöstä oli noin 222 henkilötyövuotta.
– Organisaatiorakenteen uudistuksessa osa nykyisistä tehtävistä lakkaa ja vastaavasti syntyy kokonaan uusia tehtäviä. Irtisanomisten määrään vaikuttaa lopulta se, kuinka moni haluaa siirtyä uusiin tehtäviin, Kuntola kirjoittaa sähköpostilla.
Holiday Club Saimaan Rauhan kylpylätoiminnasta neuvottelut koskivat 51 henkilötyövuotta. Myös Saimaalla irtisanottavien määrä tarkentuu vasta, kun tiedetään, miten työntekijät ottavat heille tarjottuja tehtäviä vastaan, Kuntola sanoo.
Tehtäviä on Kuntolan mukaan tarjolla eri kylpylähotelleissa ja ketjun toiminnoissa. Holiday Clubin työntekijöihin kuuluu jatkossakin sekä kokoikäisiä -että kausityöntekijöitä.
Muutosneuvottelujen taustalla oli kireä taloustilanne, joka vähensi kylpylöiden asiakkaita. Erityisesti Itä-Suomessa Rauhan kylpyläliiketoimintaan vaikutti venäläisten turistien puuttuminen rajatilanteen vuoksi.
Täydennetty 28.5.2024 kello 19.10.