Seismologian instituutin mukaan räjähdyksen voimakkuus oli pieni, 0,8 magnitudia.
Loviisan eilisen pamahduksen syy on selvinnyt Seismologian instituutissa, Helsingin yliopistolla.
– Aallon, joka menee maan läpi, perusteella se näyttää räjähdykseltä, sanoo Seismologian instituutin tutkimusteknikko Jennifer Hällsten.
Hänen mukaansa on mahdollista, että räjähdys oli peräisin työmaalta.
– Emme kuitenkaan pysty vahvistamaan, mistä räjähdys oli peräisin, Hällsten sanoo.
Räjähdyksen voimakkuudeksi mitattiin 0,8 magnitudia. Suomen voimakkain maanjäristys oli 1,1 magnitudia. Esimerkiksi Kaakkois-Aasian voimakkaissa maanjäristyksissä voi esiintyä 9,0 magnitudin maanjäristyksiä.
– Pienehköstä räjähdyksestä oli kysymys. Louhoksissa voi olla isompiakin, mutta tämä voi kyllä kuulua. Se on myös säästä riippuvainen ja siitä, mihin suuntaan räjähdys menee.
Loviisan asukkaat havahtuivat eilen hieman ennen kello neljää kovaan ääneen, tärinään tai molempiin.
– Jos räjähdyksen energia suuntautuu ilmaan, niin sitten se kuuluu kauemmas, Jennifer Hällsten sanoo.
Loviisalaisille tarkoitetussa Facebookin ryhmässä 17 keskustelijaa kertoi havainnoistaan. Osa oli havainnut kaksikin pamausta.
– Luulin aluksi, että katolta putoaa lunta. Siltä pamaus kuulosti. Täällä tärinä ei kovin paljoa tuntunut, kertoi eilen maanantaina Loviisan Rauhalassa asuva Eija-Liisa Kuittinen.
Helsingin yliopiston seismologisen laitoksen automaattisen seurantakartan mukaan Loviisan Harsbölen alueella mitattiin voimakkuudeltaan 1,2 magnitudin seisminen tapaus kello 15.52.