Tampereella alkaa maanantaina historiallinen Nato-kokous.
Anu Leena Hankaniemi,
Antti Palomaa
Liikennekokous on ensimmäinen iso virallinen Nato-kokous Suomessa jäsenyyden aikana.
Sotilasliitto Naton liikenteen suunnitteluryhmien kokoukseen osallistuu lähes sata liikenteen asiantuntijaa liittokunnan jäsenmaista. Kokouksen järjestämisestä vastaa liikenne- ja viestintäministeriö.
Yle seurasi suorana kokouksesta kertonutta tiedotustilaisuutta Tampereen Raatihuoneella.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) kertoi liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan merkityksestä huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden kannalta.
– Inframme on mahdollistettava suurten ihmisjoukkojen siirtäminen ja raskaiden panssariajoneuvojen liikkuminen, Ranne sanoi.
Ranne kutsui Nato-kokouksen järjestämistä Tampereella merkkipaaluksi.
– Se, miten kansallisesti päätämme käyttää infrarahoitusta ja rakentaa liikennejärjestelmäämme, kiinnostaa Natoa hyvin paljon, Ranne sanoi.
Ministerin mukaan logistiikan häiriöihin ja kyberturvallisuuteen on varauduttava entistä paremmin.
– Sotilaallista liikkuvuutta on osin kehitettävä varsin kiireellisesti, Ranne sanoi.
Ministeri korosti muun muassa pohjoismaista yhteistyötä pohjoisten alueiden infran vahvistamiseksi.
Kokouksen materiaali turvaluokiteltua
Liikenne- ja viestintäministeriön liikenneneuvos Tero Jokilehto kertoi Naton liikenteen suunnitteluryhmien kokouksesta. Jokilehto sanoi, että Suomi voi tuoda liittokunnalle osaamista muun muassa siitä, kuinka yhteistyötä tehdään maan sisällä.
Tavoitteena on Jokilehdon mukaan tarkastella sotilaallisen ja siviilikuljetuksen yhteyttä ja esimerkiksi sitä, miten yrityksiä voidaan tässä hyödyntää.
Jokilehto sanoi, että hän ei valitettavasti pysty kertomaan kokouksen sisällöstä kovinkaan tarkkaan.
– Kaikki materiaali on jollain tavalla turvaluokiteltua, Jokilehto sanoi.
Ryhmät kokoontuvat Tampereella 20.–24. toukokuuta.
Kokous on ensimmäinen tämän tason virallinen Nato-kokous Suomessa Nato-jäsenyyden aikana. Tämä on nyt ensimmäinen kerta sitten vuoden 2005, kun kokous tuodaan Brysselistä Naton esikunnasta johonkin jäsenmaahan.
Logistiikka on yksi keskeisistä Naton toimialoista. Mukana on ilmailun, merenkulun ja maaliikenteen alaryhmiä. Siviililiikenteen suunnitteluryhmät tukevat sotilaallista liikkuvuutta ja siviiliyhteiskunnan liikkumisjärjestelyitä kriisiaikoina.
Kokousten paikkaa ei ole etukäteen kerrottu julkisuuteen.