Miesjärjestö Miesten tasa-arvo ry:n avustushakemuksesta paljastuu lisää virheellistä tietoa.
Ylen selvityksen mukaan järjestö on ilmoittanut hakemuksessa yhteistyökumppaneikseen liudan tahoja, jotka eivät siitä ole sopineet.
Yle uutisoi aiemmin Miesten tasa-arvo ry:n (MTA) saamasta 637 746 euron STEA-avustuspäätöksestä. Hakemuksessa järjestö väitti säännönmukaiseksi tutkimustulokseksi, että valtaosa fyysisestä seurusteluväkivallasta kohdistuu poikiin ja miehiin. Väite on tutkijoiden mukaan väärä.
Nyt hakemuksen taustalta paljastuu lisää epäselvyyksiä.
Yhteensä Seurustelua ilman väkivaltaa -hankkeen avustushakemuksessa on mainittu yhdeksän yhteistyökumppania. Näistä vain kaksi (Miesjärjestöjen keskusliitto ja Non-Fighting Generation ry) vahvistavat Ylelle olevansa aidossa yhteistyössä MTA:n kanssa.
Väestöliitto, Mieli ry, Varusmiesliitto, Maria Akatemia ja Puolustusvoimien pääesikunnan koulutusosasto kertovat Ylelle, etteivät he ole suostuneet minkäänlaiseen yhteistyöhön Miesten tasa-arvo ry:n hankkeessa, vaikka heidät on mainittu hakemuksessa yhteistyökumppaneina.
Hankkeessa mainituista yhteistyökumppaneista Poikien Puolesta ja Gender Egalitarian Finland ry (GEF) eivät vastanneet Ylen yhteydenottoihin. Molemmat ovat aiemmin jakaneet sosiaalisessa mediassa MTA:n julkaisuja, mikä viittaisi yhteistyöhön kolmen toimijan välillä. Esimerkiksi huhtikuussa Poikien Puolesta jakoi Facebook-tilillään MTA:n tulevan tapahtuman ja kertoi olevansa kuvioissa mukana.
Eri käsitykset kumppanuudesta
MTA viittaa hakemuksessaan keskusteluihin, joissa hakemuksessa mainitut ”yhteistyökumppanit” ovat osoittaneet kiinnostusta hanketta kohtaan.
Kun Yle otti yhteyttä mainittuihin toimijoihin, tieto yhteistyöstä tuli niille yllätyksenä.
Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta kertoo, että Väestöliiton ylläpitämää Poikien Puhelinta pyydettiin hankkeeseen yhteistyökumppaniksi, kun MTA valmisteli avustushakemustaan vuosi sitten keväällä 2023. Väestöliitto kuitenkin kieltäytyi yhteistyöstä.
Miesten tasa-arvo ry:n jäsensihteeri Jukka Lampinen sanoo Ylelle, että joku Väestöliiton hallinnossa olisi ilmaissut hänelle puhelimessa mielenkiintonsa hankkeessa toimimiseen, minkä jälkeen Poikien Puhelimen edustaja olisi kieltäytynyt yhteistyöstä sähköpostitse.
Koivuranta kuitenkin kertoo, että Poikien Puhelimen edustaja oli ohjeistanut Lampista puhelimessa palaamaan asiaan sähköpostitse. Työntekijä oli kertonut Koivurannalle puhelun jälkeen, että yhteistyöstä aiotaan kieltäytyä. Myöhemmin sama työntekijä kieltäytyi yhteistyöstä MTA:n kanssa sähköpostitse.
Sähköpostivastaus oli Lampisen tiedossa hänen kirjoittaessaan avustushakemukseen yhteistyöstä.
MTA lähestyi myös Varusmiesliittoa yhteistyösuunnitelmilla. Yle on nähnyt sähköpostiviestin, jossa MTA pyytää liiton puheenjohtajaa Elina Riuttaa toimimaan suosittelijana hankkeelle. Riutta kertoo, ettei liitto vastannut MTA:n viesteihin tai ollut kiinnostunut yhteistyöstä.
Mielenterveystyötä tekevän Mieli ry:n Timo Lehtinen kertoo yllättyneensä Ylen yhteydenotosta, sillä hän ei ole tietoinen yhteistyöstä MTA:n kanssa. Lehtinen kertoo tarkistaneensa asian myös järjestön ylläpitämiltä Kriisipuhelimelta ja Sekasin-chatilta, joilla ei myöskään ollut asiasta tietoa.
MTA:n Jukka Lampisen mukaan yhteydenotto ei välttämättä ole jäänyt Mieli ry:lle mieleen, koska kyse on uudesta toimintamuodosta. Lampinen uskoo, että järjestö ”itsestään selvästi” ohjaisi asiakkaita MTA:n hankkeessa toteutettavan palvelun piiriin, kun saavat tietää siitä.
MTA tuntuu hakemuksessaan itse vahvistavan, ettei Puolustusvoimien pääesikunnan koulutusosasto halunnut tulla yhdistetyksi avustushakemukseen.
– Yhteistyöstä ei ole sovittu ko. järjestön kanssa, pääesikunnasta kerrotaan sähköpostitse.
Maria Akatemian toiminnanjohtajan Sari Nybergin mukaan järjestö ei ole sopinut yhteistyöstä Miesten tasa-arvo ry:n kanssa. Maria Akatemia on yhdistys, jonka tavoitteena on edistää yksilön ja yhteisöjen henkistä kasvua.
Jukka Lampinen kiistää tekaisseensa yhteistyökumppaneiden lausuntoja avustushakemukseen.
Hänen mukaansa avustushakemukseen on listattu tahoja, joita on ajateltu mielekkäiksi yhteistyökumppaneiksi hankkeelle ja joihin on oltu yhteydessä.
– Ne on juuri sillä tavalla kirjattu sinne kuin miten näitä tahoja edustavien ihmisten kanssa on puhuttu.
Aiempi hankehakemus oli puutteellinen
MTA haki avustusta vastaavaan hankkeeseen jo vuodelle 2023. Tuolloin järjestö jäi ilman rahaa, koska STEA katsoi hakemuksen puutteelliseksi.
Sosiaali- ja terveysministeriö perusteli tuolloin kielteistä päätöstä muun muassa yhteistyökumppanuuksien puutteella. Lisäksi hankkeelta puuttui STEAn linjauksia vastaava tutkimuksellinen osuus.
Poikien Puolesta, Non-Fighting Generation ry ja Miesjärjestöjen keskusliitto oli mainittu yhteistyökumppaneina jo tässä aiemmassa, ilman rahaa jääneessä hakemuksessa.
Vuoden 2024 avustushakemus vastaa aiempaa hakemusta lähes sanatarkasti. Hakemukseen on lisätty muutamia lisävirkkeitä esimerkiksi kohtaan, jossa kerrotaan tiedottamisesta sote- ja kolmannen sektorin toimijoille.
Selvin muutos aiempaan hakemukseen verrattuna onkin yhteistyökumppaneissa.
Näin STEA puuttuu väärinkäytöksiin
Avustuspäätöksen mukaan ”väärän tai harhaanjohtavan tiedon antaminen voi johtaa avustuksen takaisinperintään”.
STEAn valmistelupäällikkö Niina Pajarin mukaan perusteita takaisinperintään ei ole.
– Miesten tasa-arvo ry on kuvannut yhteistyökumppanuuksia hakemuksella suunnitelmina, ei vahvistettuina kumppanuuksina. Aina yhteistyö ei suunnitelmista huolimatta eri syistä toteudu, Pajari kommentoi sähköpostitse.
Pajarin mukaan STEA noudattaa hakemusten arvioinnissa ”kokonaisharkintaa”.
Arvioinnissa huomioidaan järjestön hakeman toiminnan suunnitelma, kohderyhmälle suunnattu muu toiminta sekä jaettavissa olevat avustusvarat. Yhteistyökumppanuudet tarkistetaan silloin, kun toimijoiden välillä on taloudellista yhteistyötä.
Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Lassi Kauttosen mukaan STEA voi pyytää selvityksen ja tehdä valvontakäynnin, jos hakijan antamat tiedot eivät pidä paikkaansa. Väärinkäytökset voivat johtaa maksun keskeytykseen ja avustuksen takaisinperintään.
– Varmastikin tämä nyt selvitetään, Kauttonen toteaa.
SOSTE ihmettelee toimintaa
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas kertoo, että rahoittaja on aiemmin edellyttänyt sopimuksia kumppanuuksien todentamiseksi. Etenkin uuden toiminnan käynnistämiseen tähtäävissä hankkeissa yhteistyökumppanit ovat keskeisiä.
SOSTE sai viimeisimmällä hakukierroksella STEA-rahaa 3,1 miljoonaa euroa.
Kiukkaan mukaan on ”äärettömän poikkeuksellista”, että yhteistyökumppaneita merkittäisiin ilman suostumusta avustushakemukseen.
Keksityllä yhteistyökumppaneiden listalla on lyhyet jäljet.
– Väärin toiminut järjestö menettää täysin uskottavuutensa eikä sellaisen jälkeen kukaan harkitse kumppanuuteen lähtemistä, koska on epäily siitä, etteivät ole rehellisellä asialla, Kiukas toteaa.
Jos olet kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa, Nollalinjan auttava puhelin auttaa ympärivuorokautisesti joka päivä maksutta (p. 080 005 005), sekä chatin kautta arkisin kello 9–15.
Väkivaltaa Kokeneet Miehet tarjoaa keskusteluapua henkistä tai fyysistä väkivaltaa kotona tai kadulla kokeneille miehille. Maksuton päivystyspuhelin (p. 044 751 1340) on avoinna ma–ke kello 9–12 ja yhteyttä voi ottaa myös lomakkeella.