Vankiladokumentin tekijä oli sarjassa huolissaan nuoresta, joka oli kuvaushetkellä vasta 18-vuotias. Ehdonalaisen aikana on tullut jo kolme tuomiota.
Netflixin vankilasarjasta tuttu 20-vuotias tamperelainen on tuomittu taas kahteen uuteen tuomioon. Nyt Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi hänelle 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen kahdesta ryöstöstä ja muista rikoksista.
Aiemman rikollisuuden vuoksi tuomio tuomitaan ehdottomana, ja hänet passitetaan Kylmäkosken vankilaan. Tämä tuomio ei ole lainvoimainen.
Lisäksi hän sai toisessa tuomiossa laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä 480 euron sakot. Mies oli uhannut työtehtävissä ollutta hoitajaa ja lyönyt tätä kasvoihin. Tämä tuomio on lainvoimainen.
Pari vuotta sitten syytetty tuomittiin nuorena tehdystä taposta. Tekohetkellä 16-vuotias poika tuomittiin vuonna 2021 nuorena henkilönä tehdystä taposta, tapon yrityksestä ja huumausaineen käyttörikoksesta seitsemän vuoden ja kuuden kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen.
Hän surmasi nelikymppisen miehen Tampereen Haapalinnassa, ja toinen nelikymppinen mies sai vakavia vammoja. Nuorena ensikertalaisena nuori mies istui tuomiosta vankilassa käytännössä kolmasosan ennen vapautumistaan ehdonalaiseen.
Rikoksia nopealla tahdilla
Vapauduttuaan ehdonalaiseen mies syyllistyi melko pian pahoinpitelyyn, josta hänet vasta tuomittiin vuodeksi vankeuteen. Pian tämän jälkeen hän teki ryöstöt ja pahoinpitelyt, joista nyt tuli tuomiot.
Mies esiintyi vankilassa olon aikana dokumenttisarjassa. Netflixissä esitettävän Maailman kovimmat vankilat -dokumenttisarjan tuotantokaudella käydään Pirkanmaalla sijaitsevassa Kylmäkosken vankilassa. Dokumentin tekijä oli sarjassa huolissaan nuoresta, joka oli kuvaushetkellä vasta 18-vuotias.