Uusimmat Uutiset

Katso Lisää

Yhä useampi hakee aselupaa Uudellamaalla ja Helsingissä. Uusien lupahakemusten määrä on laskenut eniten Lapissa.Poliisin tilastojen mukaan Suomessa on noin 1,5 miljoonaa luvallista asetta. Määrä on suurin piirtein sama kuin kymmenisen vuotta sitten.Pelkästään isompia metsästysaseita eli kiväärejä ja haulikoita on liki miljoona. Käsiaseita eli erilaisia pistooleja tai revolvereita on yhteensä noin 258 000.Määrällisesti eniten erilaisia aseita oli poliisihallituksen tilastojen mukaan Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella, noin 229 000 asetta.Suhteessa asukaslukuun aseita on eniten Lapissa. Aseita on enemmän kuin joka toisella lappilaisella. Lapissa on myös eniten metsästysaseita suhteessa väestöön. Niitä on liki joka toisella.– Metsästys on yleisin käyttötarkoitus, johon lupia myönnetään. Luonnollisesti aseitakin on…

– Ensimmäinen reaktio on aina, että oikeesti? Enni Koistinen kuvailee.– Herää uteliaisuus, että kerro lisää, Kirsikka Simberg täydentää.Tältä tuntuu kuulla hyvä juoru. Koistinen ja Simberg tietävät sen, sillä he pitävät julkkisjuoruihin keskittyvää Tuplakääk-podcastia.Podcast on jatkunut vuodesta 2017 ja juoruilusta on tullut Koistisen ja Simbergin päivätyö. Noin tunnin mittaiset jaksot julkaistaan tiistaisin Podme-palvelussa.Juoruilulla on kuitenkin huono maine. Esimerkiksi anonyymi viestintäkanava Jodel sulki vuonna 2020 kaikki juorukanavansa. Niillä oli tuhansia käyttäjiä.Tarve ei katoa. Suomessa on nyt viihdelehtien lisäksi myös lukuisia juoruihin keskittyviä podcasteja.Julkkisjuoruihin keskittyvässä Tuplakääk-podcastissa puhutaan muun muassa Kardashianeista, Hollywood-näyttelijöistä ja pop-tähdistä.– Meitä kiinnostaa ulkomaalaisten julkkisten ekstravagantti elämä, sanoo Koistinen.Suomalaiset julkkikset on…

Espanjan Fuengirolassa toimiva Aurinkorannikon suomalainen koulu on toiminut perusopetuslain vastaisesti, toteaa Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM).Noin 300 oppilaan koulun opetusluvan haltijana on puolentoista vuoden ajan toiminut säätiö, jolla ei ole ollut omia opettajia.Ministeriön asiaa koskevan esittelymuistion mukaan koulun opettajat ovat olleet koko ajan työsuhteessa yhdistykseen, joka toimi opetuksen järjestäjänä ennen säätiötä.OKM:n mukaan tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että säätiön oppilaille kirjoittamien todistusten oikeudellinen asema on epäselvä.Koulu syyttää omituisesta tilanteesta espanjalaista byrokratiaa.Kyseessä ei ole ainoa koulun toimintaan liittyvä epäselvyys.Tammikuun alussa Yle kertoi, että osa koulun opiskelijoista asuu Espanjassa käytännössä pysyvästi, vaikka opetusluvan ja valtiolta saadun rahoituksen ehtona on, että opetusta annetaan…

Kuljettaja pakeni poliisia henkilöautolla 160 kilometrin tuntivauhtia, kunnes ajautui ulos Valtatie 2:lta.Poliisia paennut henkilöauton kuljettaja menehtyi ajettuaan ulos tieltä torstai-iltana Ulvilan Haistilan risteyksen kohdalla valtatie 2:lla.Poliisin mukaan Porin suuntaan matkalla ollut heittelehtivä ajoneuvo oli Kokemäen kohdalla aiheuttanut jo useita vaaratilanteita vastaantulevien kaistalla.Poliisi havaitsi auton Nakkilassa ja se lähti pakoon huomattavaa ylinopeutta. Autoa yritettiin pysäyttää piikkimatolla, mutta se ei tuottanut toivottua tulosta.Matka päättyi valaisinpylvääseenUlvilassa Haistilantien risteyksen kohdalla kuljettaja menetti poliisin tiedotteen mukaan henkilöauton hallinnan noin 160 kilometrin tuntinopeudessa ja osui risteyksen jälkeen tien oikealla puolella olleeseen betoniseen aitaan.Ajoneuvo sinkoutui aidasta useiden kymmenien metrien päähän vastaantulevien kaistan yli ja törmäsi valaisinpylvääseen.Henkilöauton kuljettaja…

Nuorista tehtyjen lastensuojeluilmoitusten määrän nopeaan kasvuun on erityisesti kaksi syytä. Näin arvioi THL:n kehittämispäällikkö Laura Yliruka.Ensinnäkin eri alan ammattilaisia on koulutettu tekemään lastensuojeluilmoituksia lain velvoitteiden mukaan, joten he myös tekevät niitä enemmän kuin ennen. Ilmoituksia tosin tehdään Ylirukan mukaan joskus liiankin kevyesti, esimerkiksi koulukiusaamistapauksissa.Toisekseen ennaltaehkäisevään perhesosiaalityöhön on liian vähän resursseja ja lastensuojelun avohuoltoon voi olla vaikea päästä. Tämä voi aiheuttaa kierteen, jossa lastensuojeluilmoituksia tehdään uudestaan ja uudestaan.Ylirukan mukaan Etelä-Karjalassa on onnistuttu muuta maata paremmin ennaltaehkäisevässä työssä. Muut alueet voisivat miettiä, olisiko Etelä-Karjalan käytännöistä opittavaa.Tosin hyvinvointialueiden heikko taloustilanne vaikeuttaa perhesosiaalityön kehittämistä joka puolella Suomea.Joka kuudennesta 13–15-vuotiaasta lastensuojeluilmoitusTerveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n…

Viikin tutkimustilan asukkaiden pitkä odotus päättyi, kun ne pääsivät kesälaitumille auringonpaisteen ja yleisön saattelemina.4.5. 10:15•Päivitetty 4.5. 13:38Helsingissä Viikin tutkimustilan lehmät kirmasivat tänään lauantaina kesälaitumelle.Jo perinteeksi muodostunutta tapahtumaa saapui Helsingin yliopiston tiedotteen mukaan seuraamaan noin 7 000 ihmistä. Heille järjestettiin monenlaista ohjelmaa, kuten maitoauton esittelyä, käpylehmien rakentamista ja mahdollisuus keskustella Helsingin yliopiston lehmädosenttien kanssa.Katso koko riehakas laitumellelasku videolta:Tutkimustilalla asustaa yhteensä 65 lypsylehmää. Alueeseen kuuluu 155 hehtaaria viljelymaata sekä navetta. Jos sää alkaa suosia laidunnurmen kasvua, lehmät käyvät popsimassa ruohoa jatkossa joka aamupäivä.Tilalla tehdään tutkimusta kestävästä maataloudesta, kerrotaan Helsingin yliopiston mediatiedotteessa. Siellä on tutkittu esimerkiksi laiduntamisen merkitystä lehmille sekä sitä, kuinka tilan metaanipäästöjä…

Maastopalovaroituksen aikana ei saa tehdä avotulta. Muina aikoinakin kulotuksesta ja savua tupruttavasta avotulesta pitää ilmoittaa etukäteen paikkakunnan pelastuslaitokselle.Maastopalojen riski kasvaa lähipäivinä ja -viikkoina, kun aurinkoinen sää kuivattaa nopeasti maastoa.Esimerkiksi pohjalaisten pelastuslaitosten alueella Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla syttyy joka kevät kymmeniä erikokoisia maastopaloja, kun ihmiset kulottavat sekä polttavat risuja ja haravointijätteitä.Ilmatieteen laitos on yksinkertaistanut maastopalojen varoitusjärjestelmäänsä. Vuoden alusta lähtien maastopalovaroitus on korvannut erilliset ruohikkopalo- ja metsäpalovaroitukset.Uudessa maastopalovaroituksessa on kolme vaaratasoa: keltainen, oranssi ja punainen. Kaikkia niitä koskee sama laki eli avotulta ei saa sytyttää, sanoo meteorologi, yhteyspäällikkö Tuomo Bergman Ilmatieteen laitokselta.– Keltainen on varoituksen lievin taso. Oranssilla tasolla maasto on jo…

Yle keräsi verkossa kokemuksia kauppojen pihoilla olevista perheille tarkoitetuista pysäköintipaikoista.Perhepaikkoja kauppojen pihoilla käytetään kirjavasti, ja niille pysäköinti aiheuttaa myös paljon ärtymystä, jopa raivoa.Tämä kävi ilmi, kun Yle keräsi verkossa kokemuksia asiasta. Niitä tuli satoja.Turhautumista, raivoa, myötähäpeää. Viisivuotias tyttäreni ei myöskään ymmärrä asiaa ja on pohtinut soittavansa asiasta Kansanradioon. Yleensä pysäköijät ovat vanhuksia, keski-ikäisiä kaljanhakijoita tai sitten muuten itsensä etuoikeutetuksi tuntevia. On todella ärsyttävää yksin kahden lapsen ja kauppakassien – joita lapsiperheessä on useampi iso – seikkailla kiireessä ruuhkassa ympäri parkkipaikkaa ja pelätä lasten jäävän autojen alle.Heikki KarppiToisaalta iso osa vastanneista ei pidä perheruutuihin ”väärin pysäköimistä” paheksuttavana.Yleinen perustelu on se, ettei…

Israel ei lähettänyt delegaatiotaan neuvotteluihin Egyptiin ollenkaan lauantaina.Äärijärjestö Hamasin nimettömänä pysyttelevä edustaja toisti lauantaina järjestön vaatimusta siitä, ettei se aio hyväksyä sellaista aseleposopimusta, johon ei kuulu erityisesti Israelin kaikkien sotatoimien lopettaminen Gazassa ja maan joukkojen vetäytyminen.– Hamas ei tule missään tapauksessa hyväksymään sopimusta, joka ei selkeästi pidä sisällään Gazan sodan päättymistä.Edustaja syytti Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun viivyttävän aselevon syntymistä henkilökohtaisten etujensa vuoksi.Israelin korkea-arvoinen edustaja syytti lauantaina Hamasia puolestaan siitä, että äärijärjestö hankaloittaa sopimukseen pääsyä, kun se ei luovu vaatimuksista sodan lopettamisesta.Neuvottelut jatkuvat sunnuntainaTiedot Egyptissä käytävistä neuvotteluista vaihtelevat, sillä aiemmin lauantaina lähteet kertoivat, että neuvottelut olisivat edenneet huomattavasti. Neuvotteluiden on määrä…

Osa Psykoterapiakeskus Vastaamon entisistä potilaista sai vasta hiljattain tietää olevansa tietomurron uhreja.4.5. 11:59•Päivitetty 4.5. 13:35Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron uhrien on yhä mahdollista vaatia tapauksessa korvauksia.Uhreja edustava juristi Jenni Raiskio kertoo, että vaikka Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina Aleksanteri Kivimäen kuudeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen, korvausvaatimusten käsittely on yhä käynnissä.– Tuomio ei vaikuta uhrien korvausvaatimusten käsittelyyn, olisi se ollut mikä tahansa. Tämä menee omaa rataansa ja me jatkamme työtämme. Olemme uskossa, että Kivimäki valittaa tuomiostaan, joten rikosprosessin asianomistajilla on siihen asti aikaa toimittaa vaatimuksensa käräjäoikeudelle.Kivimäki tuomittiin muun muassa törkeästä tietomurrosta ja tuhansista törkeän kiristyksen yrityksistä. Tuomio ei ole lainvoimainen ja Kivimäki haluaa…