Tutkijan mukaan laitaoikeistoryhmät koostuvat kirjavasta joukosta erilaisia puolueita, joiden näkemykset Euroopan suunnasta eivät ole aina samansuuntaisia. Niitä yhdistää muun muassa maahanmuuttovastaisuus.
Laura Kangas
Merja Niilola
Nanna Särkkä
Pekka Kinnunen
Valtaosa Ylen kyselyyn vastanneista suomalaisista on huolissaan ääri- ja laitaoikeiston noususta Euroopassa tai pitää sitä vahingollisena Euroopalle.
Yle kysyi suomalaisilta eurovaalien kannatusmittauksen yhteydessä mielipiteitä eurovaaleista.
30,6 prosenttia kertoi olevansa huolissaan ääri- tai laitaoikeiston noususta, ja 28,1 prosenttia piti sitä Euroopalle suorastaan vahingollisena.
27,4 prosenttia kuitenkin oli sitä mieltä, että ilmiö kuuluu demokratiaan eikä se huolestuta heitä. 6,8 prosenttia piti laita- tai äärioikeiston nousua hyvänä asiana.
European Council on Foreign Relations -ajatuspaja (ECFR) ennakoi ennusteessaan tammikuussa, että oikeistokonservatiivinen ECR-parlamenttiryhmä voi nousta jopa kolmanneksi suurimmaksi parlamenttiryhmäksi. Nyt ECR on suuruusjärjestyksessä viides.
Suomesta ECR-ryhmään kuuluvat perussuomalaiset.
Vielä ECR:ää oikeammalle sijoittuu nationalistisia ja euroskeptisiä puolueita kokoava ID, jonka ennustetaan saavan peräti 40 lisäpaikkaa. Nyt ID:llä on 58 paikkaa, ensi kaudella ehkä lähes sata.
Akatemiatutkija Timo Miettisen mielestä on vielä vaikea arvioida, mikä EU:ssa muuttuu, jos äärioikeisto saa suuren vaalivoiton.
– Pitää muistaa, että nämä laitaoikeistoryhmät koostuvat hyvinkin kirjavasta joukosta erilaisia puolueita, joiden näkemykset Euroopan suunnasta eivät ole väistämättä ollenkaan samansuuntaisia.
– On enemmän tämmöistä perinteistä, kansallismielisistä, konservatiivista ajattelutapaa, ja sitten on enemmän myös näkemystä, jossa esimerkiksi Venäjän toimintaan suhtaudutaan ymmärtäväisemmin. Näiden kahden ryhmän välillä on itse asiassa hyvinkin paljon eroa, Miettinen kuvailee.
Yksi asia, jossa äärioikeiston mahdollinen nousu voisi näkyä, on Miettisen mukaan ilmastopolitiikka.
– Nämä liikkeet yleisesti suhtautuvat eurooppalaiseen ilmastopolitiikkaan aika kielteisesti. Ne haluavat laskea ilmastopolitiikan kunnianhimon tasoa, ja se saattaa vaikuttaa myös osaan keskustaoikeistolaisista puolueista ja heidän edustajistaan, Miettinen toteaa.