Uusimmat Uutiset

Katso Lisää
Kaupunki myrkytti lammen Espoossa, ja pian pinnalla kellui kilokaupalla kuolleita aurinkoahvenia | Kotimaa

Juttu tiivistettynäEspoon Laihalammen veden käyttökielto on päättynyt myrkytystoimenpiteen jälkeen.Myrkytyksen jälkeen lammesta kerättiin noin 20 kiloa kuollutta kalaa, pääosin aurinkoahvenia.Myrkytyksessä käytettiin rotenonipitoista liuosta, jolla onnistuttiin tappamaan aurinkoahvenia tehokkaasti.Kaupunki seuraa torjunnan tuloksia koekalastuksilla tulevina vuosina.Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.Espoon Laihalammen veden käyttökielto on päättynyt. Lampi käsiteltiin elokuussa rotenonipitoisella liuoksella. Alustavien havaintojen mukaan käsittely teki tehtävänsä ja tappoi lammen aurinkoahvenia tehokkaasti.– Heti myrkytyksen aikaan nähtiin, että teho on ihan ilmeinen. Myrkytyspäivän jälkeen lammella ei ole nähty ainakaan eläviä aurinkoahvenia, Uudenmaan ely-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntija Paula Salomäki kertoo.Myrkyttämisen jälkeen pienestä metsälammesta kerättiin yhteensä noin 20 kiloa kuollutta kalaa. Lähes kaikki kuolleet kalat olivat…

Näin muistelee entinen näyttelijä­kollega Tomi Alataloa: Sydämellinen, huomioon­ottavainen ja hyvä ihminen | Kotimaa

Ylen toimittaja Iina Suominen näytteli edesmenneen Tomi Alatalon kanssa Operaatio hurrikaani -sarjassa 2000-luvun alkupuolella.Sydämellinen, huomioonottavainen ja hyvä ihminen. Näin muistelee näyttelijä Tomi Alataloa entinen kollega, nykyinen Ylen toimittaja Iina Suominen.Alatalon kuolemasta on uutisoitu tänään maanantaina. Hän kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 44-vuotiaana.– Minulla on erittäin lämpimät muistot hänestä, Suominen sanoo.Suominen näytteli yhdessä Alatalon kanssa Ylen Operaatio hurrikaani -sarjassa 2000-luvun alkupuolella. Agenttiseikkailusarja nähtiin Yle TV2:n alakoululaisille suunnatussa Galaxi-ohjelmassa vuosina 2006–2010.Suominen muistelee, että Alatalo opiskeli vielä Operaatio hurrikaani -sarjan aikaan ja arvelee, että tuotanto oli tällekin opettavainen.– Yhteistyö hänen kanssaan oli erittäin mutkatonta ja sydämellistä, Suominen kertoo.Teatterikollegat muistelevat somessaTomi Alataloa muistellaan myös sosiaalisessa mediassa.–…

Joka toinen iäkkäiden yhteisöllisen asumisen asiakkaista on muistisairas | Uutisia lyhyesti

Juovakäärmeenpää on aiheuttanut vahinkoa ainakin Malesiassa, Indonesiassa, Filippiineillä, Indiassa ja jopa Yhdysvalloissa.Toista tuhatta kalamiestä saapui varhain lauantaiaamuna Sri Lankan keskiosassa sijaitsevalle Deduru Oya -joelle, jonka keskellä olevan tekojärven luontoarvoja on viime aikoina uhannut säälimätön vieraslaji.Tekojärvi on ollut suosittu kalastuspaikka, jossa onkijoille on ollut tarjolla runsaasti paikallisia kalalajeja. Vieraslaji juovakäärmeenpää (Channa micropeltes) on viime aikoina nopeasti supistanut kalansaaliita.Juovakäärmeenpää elää luonnonvaraisena Kaakkois-Aasian joissa, kuten Mekongissa ja esimerkiksi Bangkokin läpi virtaavassa Chao Phraya -joessa. Sitä on siirretty moneen maahan akvaariokalaksi.Myös Sri Lankassa akvaarioiden omistajat ovat luulleet tehneensä hyvän teon ja päästäneet kalan luonnonveteen, kun se on kasvanat liian suureksi akvaarioon. Vaikutukset ovat olleet…

Syötävän sienen tunnistamiseen ei riitä pelkkä kuva – muista myös nämä asiat | Kotimaa

Lämmin ja kostea alkusyksy on saanut metsien lisäksi myös sosiaalisen median täyttymään sienistä. Esimerkiksi Facebookissa on lukuisia ryhmiä, joissa kysellään apua sienten tunnistamiseen.Moni käyttää sienten tunnistamiseen myös tekoälysovellus Google Lensiä eli palvelua, johon voi ladata oman valokuvan ja se kertoo, mikä laji on kyseessä.Mutta voiko näihin lähteisiin luottaa sieniä tunnistaessa?Lyhyt vastaus on: ei yksistään niihin. Eikä etenkään, jos sienen aikoo syödä.Sientä ei pidä koskaan tunnistaa ainoastaan kuvan perusteella, korostaa sieniin perehtynyt johtava asiantuntija Tea von Bonsdorff Helsingin yliopistosta.Parhaana välineenä tunnistamiseen von Bonsdorff pitää asiantuntijoiden tekemiä, ajantasaisia sienikirjoja. Kuvan lisäksi oleellista niissä on tekstimuotoinen kuvaus muista tuntomerkeistä. Kirjoissa kerrotaan myös kasvupaikasta…

Helmi Badoi, 29, lihoo helposti ja on karvainen – jopa joka viides nainen kärsii samasta häiriöstä | Kotimaa

Juttu tiivistettynäHelmi Badoin paino nousi huolimatta terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta.Lopulta hänellä diagnosoitiin PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, joka on yleinen hormonaalinen häiriö naisilla.PCOS on useita elinjärjestelmiä koskeva oireyhtymä, joka lisää riskiä monille eri sairauksille.PCOS on alidiagnosoitu, ja siihen liittyy paljon tietämättömyyttä terveydenhuollossa.Oulun yliopiston tutkimushankkeessa etsitään vastauksia kysymyksiin PCOS:stä, joihin ei tällä hetkellä osata vastata.Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.Paino nousi, vaikka teki mitä.17-vuotias Helmi Badoi söi terveellisesti, harrasti liikuntaa ja kokeili jopa erilaisia dieettejä.Mikään ei kuitenkaan vaikuttanut painoon, joka jatkoi nousuaan.Näin jälkikäteen Badoi ymmärtää, että muitakin oireita oli.– Olen lapsesta asti ollut aika karvainen verrattuna muihin naisiin. Minulla kasvaa…

Lapin matkailukeskuksiin rakennetaan nyt useita alamäkireittejä – rivirakka hidastaa rakentajan työtä | Lappi

Rovaniemelle avattiin useita maastopyöräreittejä. Myös Levillä on käynnissä reittibuumi.Erilaisia maastopyöräreittejä rakennetaan Lapin laskettelukeskuksissa nyt kuumeisesti. Joukossa on tavallisia maastossa kulkevia reittejä ja alamäkipyöräilyyn tarkoitettuja rännejä. Uusia reittejä on valmistunut kesän ja syksyn aikana esimerkiksi Rovaniemen Ounasvaaralle ja Kittilän Leville.Esimerkiksi Kittilän Rakkavaaran Mustikkametsän ja Taalojärven reitit ovat valmiita. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden yhteinen Tuikun yhteisreitti valmistuu ensi kesänä. Myös olemassa olevia vanhoja reittejä kehitetään ja uusitaan.Viime vuonna Pyhätunturille ja Ylläkselle valmistui uusia helppoja niin sanottuja flow-alamäkireittejä, jotka sopivat myös ei-niin-hurjapäisille pyöräilijöille.Tänä syksynä Ylläkselle avattiin myös erittäin vaativa musta reitti, MR Hanky.– Sellainen meiltä on puuttunut valikoimasta, kertoo Ylläs Ski Resortin toimitusjohtaja Mikko…

Tippuritartuntoja Suomessa yhä enemmän – taudin leviämisen syitä Euroopassa selvitetään | Kotimaa

Viime vuonna tartuntoja oli Suomessa yli 1 800. Tänä vuonna 2000:n raja voi mennä rikki. Lisääntyvät tartunnat kielivät jonkinlaisesta huolettomuudesta.Juttu tiivistettynäTippuritartuntojen määrä Suomessa on kasvussa, vuonna 2024 tartuntoja oli 1 854.Tänä vuonna tartuntojen määrä voi ylittää 2 000, mikä on merkittävä kasvutrendi.Varsinkin nuorten aikuisten tippuritartunnat ovat nousussa.Tartuntojen lisääntyminen herättää huolta ja tutkijoiden on selvitettävä syyt kasvavalle tartuntamäärälle Euroopassa.Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.Suomessa tippuritartuntoja todetaan yhä enemmän.Vuonna 2024 tippuritartuntoja oli 1 854. Tänä vuonna saatetaan koko Suomessa ylittää jo 2 000 tartunnan raja, kertoo HUSin iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back.– Tartunnat ovat tasaiseen tahtiin koronan jälkeen selvästi lisääntyneet, ja sama on tapahtunut…

YK:n aavan meren sopimus astuu voimaan | Uutisia lyhyesti

Laki pyrkii suojelemaan merialueita, jotka sijaitsevat valtioiden talousvyöhykkeiden ulkopuolella.YK:n kansainvälisten merialueiden biologista monimuotoisuutta koskeva sopimus astuu voimaan tammikuussa 2026, kertoo uutistoimisto AFP.Viimeisimpänä aavan meren sopimuksen ratifioivat Marokko ja Sierra Leone. Samalla ylittyi 60 ratifioinnin raja, joka tarvitaan sopimuksen voimaantuloon kansainvälisenä lakina.Laki pyrkii suojelemaan merialueita, jotka sijaitsevat valtioiden talousvyöhykkeiden ulkopuolella. Sopimusta sovelletaan kansainvälisillä merialueilla, jotka kattavat noin 60 prosenttia maailman valtamerien pinta-alasta.Syyskuun puoliväliin mennessä yli 140 maata oli liittynyt sopimukseen. Ympäristönsuojelijat ovat vaatineet yhä useampaa maata ratifioimaan sopimuksen.– On tärkeää, että siirrymme kohti sopimuksen maailmanlaajuista tai yleismaailmallista ratifiointia, jotta sopimus olisi mahdollisimman tehokas, sanoi aavan meren koalition johtaja Rebecca Hubbard.Laajentumispyrkimykset saattavat…

Kanada kieltää kohuyhtye Kneecapin maahantulon – esiintyi viime kuussa Flow’ssa | Uutisia lyhyesti

Kanadan hallinnon edustaja syyttää yhtiön tukeneen julkisesti äärijärjestö Hizbollahia ja Hamasia.Kanada ilmoitti perjantaina estävänsä kohutun rap-trio Kneecapin maahantulon, kertoo Kanadan yleisradioyhtiö CBC.Kanadan hallinnon edustaja syyttää yhtiön tukeneen julkisesti äärijärjestö Hizbollahia ja Hamasia sekä lisänneen poliittista väkivaltaa. Yhtiö on kiistänyt tukevansa äärijärjestöjä.Kneecapin oli määrä esiintyä Kanadassa ensi kuussa. Yhtiö oli aiemmin peruuttanut toistakymmentä esitystään Yhdysvalloissa. Aiemmin heinäkuussa myös muun muassa Unkari kielsi yhtyeen maahantulon.Yhtyeen jäsen Liam Óg Ó Hannaidh on Britanniassa syytteessä terrorismirikoksesta. Artistin epäillään esiintyneen Hizbollah-äärijärjestö lipun kanssa yhtyeen keikalla viime vuonna.Kneecap esiintyi elokuussa Helsingissä Flow-festivaalilla. Yhtye kritisoi esiintymisensä aikana Suomen asekauppoja Israelin kanssa.

Analyysi: Petteri Orpo lähetti Ursula von der Leyenille kirjeen, jonka rivien välistä tihkuu epätoivo | Luonto

Orpo ilmoitti EU:lle, että Suomi kannattaa uutta, vuoden 2040 ilmasto­tavoitetta, mutta pyysi samalla, että Suomi saisi hakata metsiään aiemmista tavoitteista välittämättä.Juttu tiivistettynäSuomi ja Ruotsi ilmoittivat kirjeellä EU-komission puheenjohtajalle, että maat tukevat uusia vuoden 2040 ilmastotavoitteita.Maat kertoivat samalla haluavansa livetä aiemmasta sitovasta hiilinielutavoitteesta.Pääministerit Petteri Orpo ja Ulf Kristersson sanoivat, että maat eivät taloudellisista syistä halua tinkiä metsäteollisuudesta.Hiilinielu on molemmissa maissa jäämässä reippaasti sovitusta muun muassa hakkuiden vuoksi.Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.Puolesta mutta vastaan.Näin voisi tiivistää Petterin Orpon (kok.) hallituksen kannan EU:n ilmastotavoitteisiin. Johtopäätöksen voi vetää hallituksen uusimmista peliliikkeistä, joiden keskiössä ovat metsät.EU-komissio käy jäsenmaiden kanssa parhaillaan kovaa kamppailua…