Kieltomerkkien lisääminen ja keskustelu ovat auttaneet tupakointilain valvonnassa Porissa. Esimerkiksi uhkasakkoja ei ole jouduttu määräämään.
Porissa käynnistyi pari vuotta sitten tupakointikiellon valvontaprojekti, jonka viimeinen vuosi on menossa nyt.
Lisää lienee kuitenkin luvassa, valvottava ei lopu.
Projektin aikana on saatu lisättyä tupakoinnista kertovia kylttejä ja vietyä keskustelemalla asioita eteenpäin. Sanktioita ei ole jouduttu jakamaan.
– Kehotukset ja keskustelu ovat auttaneet. Yhtään uhkasakkoa toiminnan harjoittajille emme tupakointikieltojen rikkomisesta ole joutuneet asettamaan, sanoo johtava terveysinsinööri Heidi Rosenblad Porin kaupungilta.
Tapahtumajärjestäjille, yrityksille tai alueen hallinnasta vastaaville on mahdollista määrätä uhkasakko, mikäli kieltoja ei noudateta. Uhkasakon määrän ratkaisee rikkeen vakavuus.
Yksityishenkilöitä asiassa voi rangaista poliisi määräämällä rikesakon tupakointirikkomuksesta. Viime vuonna Lounais-Suomen poliisi ei määrännyt yhtään sakkoa tupakointirikkomuksesta. Koko maassa niitä määrättiin yhdeksän.
Poliisin tilastojen mukaan sakot tupakointirikkomuksesta ovat aiemminkin olleet harvinaisia. Vuosina 2021–2025 niitä määrättiin koko maassa 94.
Suomalaisten aikuisten ja nuorten tupakointi on vuosikymmenten saatossa vähentynyt huomattavasti.
Nykyään laissa määritellään muun muassa paikat, joissa tupakointi on kielletty. Erityisesti nuoria ja lapsia varjellaan tupakoinnilta ja tupakansavulta. Muun muassa koulujen ja päiväkotien piha-alueilla tupakointi on kielletty, samoin leikkikentillä. Tapahtumajärjestäjien festivaaleista urheilutapahtumiin on huomioitava tupakointilain määräämät kiellot.
Vaikea valvoa
Tupakointilain mukaan esimerkiksi niin sanotuilla EU-uimarannoilla tupakointi on kielletty. EU-rannat ovat isompia uimarantoja, joissa käy yli sata uimaria päivässä ja jotka ovat tarkemmin valvottuja uimapaikkoja.
Esimerkiksi Yyterin kilometrejä pitkällä hiekkarannalla on tupakointi kielletty. Valvonta on kuitenkin käytännössä vaikeaa, jos ei mahdotonta.
– Yyterissä on osan aikaa uimavalvojat, jotka voivat käydä huomauttamassa tupakoinnista. Muuhun heillä ei ole valtuuksia.
Heidi Rosenblad sanoo, että kieltomerkkien lisääntyminen toimii.
Suurimmalti osin tarkastajat otetaan vastaan hyvin ja asia ymmärretään.
– Jos asia jouduttaisiin viemään ympäristöjaoston käsiteltäväksi asti, siitä tulisi julkista ja olisi luultavasti mainehaitta toiminnanharjoittajalle.
Tapahtumajärjestäjien asenne on muuttunut
Tupakointilaki Suomessa koskee myös sähkötupakkaa. Näin ollen myös sen käyttäminen tupakointikieltoalueilla on kielletty.
Porin valvontaprojektissa tehtiin tarkastuskäyntejä vuoden aikana yhteensä 68. Lisäksi valvontaa tehtiin yleisötapahtumissa, jotka Rosenblad mainitsee hankaliksi valvoa. Usein yleisömäärä on suuri.
Tapahtumajärjestelyissä on Rosenbladin mukaan vuosien saatossa otettu isoja harppauksia tupakkalain haluamaan suuntaan. Säännöt tupakoinnin suhteen ovat Rosenbladin mukaan tapahtumissa varsin tiukat.
– Se on myös turvallisuuskysymys. Asiassa oli taannoin paljon välinpitämättömyyttä, mutta järjestäjien kohdalla on tapahtunut selkeä asennemuutos.
Tietoisuus tupakoinnin haitallisuudesta ja myös tupakkalaista ovat auttaneet valvontaa. Välillä johtavan terveysinsinöörinkin eteen tulee tilanteita, jotka vähän jopa hymyilyttävät.
– Kerran henkilö oli ajanut auton tupakointikieltomerkin alle, ja poltteli rauhassa autossa tupakkaa. Tupakointikieltoalue on tupakointialue, autossakin.

