Ely-keskus määräsi yhtiön itse teettämään mittaukset Juomasuon koelouhoksen läheiseen vesistöön. Kansalaisjärjestön mukaan tällaisia mittauksia on mahdoton pitää luotettavina.Kuusamossa kaivosyhtiön ei tarvitse kunnostaa Juomasuon kaivoshankkeen lähistöllä…
Espoo Cateringin käyttämässä pakastemaississa on todettu listeriaa, yhtiö kertoo Wilma-viestissä.Espoon kouluissa, päiväkodeissa ja lounasravintoloissa aterioita tarjoava Espoo Catering varoittaa listeriaepäilystä.Yhtiö on saanut keskiviikkona illalla tavarantoimittajaltaan…
Fortum, Helen sekä joukko muita energia-alan yrityksiä ja toimijoita rahoittavat luonnonsuojelutyöt.Yhdeksän energia-alan…
Kokonaan uutena kokeillaan tukea siihen, jos metsänomistaja jättää hakkuissa suojavyöhykkeen virtaveden ääreen.Metsäkeskus alkaa jakaa tukia tarjouskilpailuilla.Jatkossa osa metsätalouden tuista jaettaisiin siten, että huomioon otettaisiin luontoarvojen ja työn vaikuttavuuden lisäksi se, millaista summaa metsänomistaja hakee.Tukea voi hakea esimerkiksi suon ennallistamiseen ja lehdon luonnonhoitoon.Muutosten taustalla on hallituksen esitys, joka eduskunnan pitää vielä hyväksyä.Metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen kertoo, että hallituksen esityksessä kilpailutusta perustellaan muun muassa tukien mahdollisimman tehokkaalla kohdistamisella.Partanen sanoo, että metsänomistajat ovat olleet pääsääntöisesti tähän mennessä tyytyväisiä tukitasoon. Hän uskoo, että jatkossa tuki voi olla jopa entistä kiinnostavampi, koska metsänomistaja voi itse määritellä hakemansa summan.Kohtuuttoman suuria tukia tuskin silti maksetaan,…
Juttu tiivistettynä50-vuotias Kati sai aivoinfarktin, jonka jälkeen hänellä todettiin harvinainen, perinnöllinen CADASIL-tauti.Tauti ei johdu sisäsiittoisuudesta vaan vallitsevasti periytyvästä geenimutaatiosta, sanoo professori Aarno Palotie.Parantavaa hoitoa ei…
Jutussa on käytetty kahta eri skenaariota siitä, miten maailman kasvihuonekaasujen päästöt kehittyvät.Näistä maltillisempi on SSP2–4.5. Se kuvaa tilannetta, jossa maailman maat vähentävät päästöjään jonkin verran.…
Tästä lähtien Metsähallitus ei tarjoa enää minkäänlaista asiakaspalvelua tai neuvontaa luontokeskuksen tiloissa, vaan siitä vastaavat uudet omistajat.Metsähallitus myi Suomussalmella sijaitsevan Hossan luontokeskuksen tiloissa yrittäjänä toimineelle…
Aiempina vuosina palkintoja on myönnetty muun muassa ekosysteemien ennallistamisesta, pölyttäjäkampanjoista ja luonnonsuojelusta viestimisestä.Paras luontoteko -palkinnon on voittanut Crowdsorsan kehittämä mobiilipeli, jossa voi osallistua vieraslajien torjuntaan…
Naistenlahden sataman rantamuuritöiden vuoksi vedenpintaa lasketaan juoksuttamalla pari kuukautta tavanomaista aiemmin. Taustalla on jo valmiiksi vähävetinen vuosi.Juttu tiivistettynäNäsijärven pinta on Tampereella noin 20 senttiä tavallista alempana.Pintaa on laskettu tarkoituksella, jotta Naistenlahden sataman rakennustyöt helpottuvat.Näsijärvi saattaa tänä talvena jäätyä puoli metriä tavallista matalammalle.Vedenpinnan lasku vaikuttaa rantavyöhykkeellä esimerkiksi kasveihin, pohjaeläimiin ja rapuihin.Tämä…
Myös Suomessa oli hetkellinen häiriö Netflixin toiminnassa aamuyöllä.Netflix kaatui hetkeksi torstaina kolmen aikaan aamuyöstä. Silloin palveluun tuli katsottavaksi huippusuositun Stranger Things -sarjan uudet jaksot.Myös Suomessa oli hetkellinen häiriö Netflixin toiminnassa aamuyöllä, verkkopalveluiden toimintaa seuraavan Downdetectorin mukaan.Sarjan julkaisuhetkellä Yhdysvalloissa oli ilta, jolloin moni ehti ruudun ääreen. Yleisöryntäys kaatoi Netflixin.Uutta tuotantokautta odottaneet…
Kainuu on ensimmäinen hyvinvointialue, jossa jokaiselle on nimetty oma lääkäri ja hoitaja | Kotimaa
Muutkin hyvinvointialueet ovat ottamassa mallia käyttöön, mutta Kainuu ehti ensimmäisenä nimetä hoitajat ja lääkärit koko väestölleen.Kainuun hyvinvointialue on ensimmäisenä koko maassa ottanut käyttöön mallin, jossa koko väestö on omalääkäri- ja omahoitajamallin piirissä.Jokaiselle kainuulaiselle on nimetty oma lääkäri ja hoitaja, kertoo perusterveydenhuollon ylilääkäri Atte Veteläinen.Mallia ollaan ottamassa käyttöön muuallakin Suomessa, mutta…
Juttu tiivistettynäTietyissä erissä FreeStyle Libre 3- ja FreeStyle Libre 3 Plus-sensoreita on ilmennyt vika. Ne antavat käyttäjille virheellisen matalia verensokerilukemia.Virheellinen lukema voi johtaa liian vähäiseen insuliinin annosteluun. Siitä voi aiheutua hengenvaarallinen happomyrkytys.Useat hyvinvointialueet kehottavat diabetesta sairastavia tarkistamaan sensorinsa eränumeron valmistajan sivuilta. Verensokeriarvot kannattaa varmistaa sormenpäämittauksella.Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan…
Luken tutkija Atso Romakkaniemen mukaan yksityiskohtainen tieto nuorten lohien vaelluksesta Perämeren ja Selkämeren läpi auttaa selvittämään lohikantojen kasvaneen kuolleisuuden mekanismeja.Juttu tiivistettynäKalojen vaellusta Pohjanlahdella seurataan yli…
Tutkijoiden mukaan aivojen taudit ovat syrjäyttämässä sydäntaudit suurimpana kuolemansyiden ryhmänä.Juttu tiivistettynäSydäntaudit ja…
Ahti Pullin harrastus alkoi, kun hän päätti laskea, miten monta eri lintulajia…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääNeljä vuotta sitten Semeru-tulivuoren purkaus tappoi yli 50 ihmistä ja vaurioitti yli 5 000 kotiaIndonesian Jaavan saarella sijaitseva Semeru-tulivuori on purkautunut useita kertoja keskiviikkona. Viranomaiset ovat nostaneet tulivuoren varoitustason korkeimmalle mahdolliselle.Itä-Jaavan maakunnassa sijaitseva Semeru on syössyt rinteilleen kuumaa tuhkaa sekä kivien, laavan ja kaasun sekoitusta. Tuhkapilvi on noussut jopa 7–8 kilometrin korkeuteen, mutta vuorta peittävä paksu sumu vaikeutti mittauksia.Purkauksia on tapahtunut keskipäivästä iltaan saakka paikallista aikaa, ja ne ovat peittäneet useita kyliä tuhkalla. Jaava on Indonesien tiheimmin asuttu saari.Indonesian geologinen virasto on kehottanut ihmisiä pysyttelemään kahdeksan kilometrin etäisyydellä tulivuoren huipusta. Mahdollisista evakuoinneista tai uhreista ei ole tähän mennessä raportoitu.Semeru sijaitsee noin 300 kilometriä länteen Balilta. Balin lentokenttä on toistaiseksi toiminut normaalisti, ja lennot ovat pysyneet aikatauluissaan.Semeru on purkautunut useita kertoja 200 viime vuoden aikana. Vuonna 2021 sen purkaus tappoi yli 50 ihmistä ja vaurioitti yli 5 000 kotia.Indonesia sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaalla, missä mannerlaattojen kohtaaminen aiheuttaa merkittävää tulivuori- ja maanjäristystoimintaa.Lähteet: AP, AFP
Suomalaiset kokevat usein painoon liittyviä paineita ja epäasiallista kohtelua. Asia selviää Vähennetään lihavuuden stigmaa -työryhmän kyselystä.Kyselyn vastaajista noin joka viides kertoi kokeneensa painoonsa liittyvää arvostelua usein tai ainakin joskus edeltävän vuoden aikana. Noin puolet arvioi, että paine hoikkuteen on kasvanut viime aikoina.Yli puolet vastaajista on pyrkinyt pudottamaan painoaan, ja lähes puolet moittii itseään painonsa vuoksi. Arvostelu, syrjintä ja epäasiallinen kohtelu yleistyvät jyrkästi painoindeksin noustessa.Työryhmän taustalla on sosiaali- ja terveysministeriö.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Mika Salmisen muuttaisi hallituksen alkoholiesitystä siten, että ulkomailta tilattavalle alkoholille olisi sama prosenttiraja kuin Suomen sisällä.Nyt ruokakaupoissa voi myydä korkeintaan 5,5- ja 8-prosenttista alkoholia. Tätä vahvempia alkoholijuomia voi ostaa vain Alkosta.Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee parhaillaan alkoholilain muutosta, joka avaisi alkoholikauppaa merkittävästi nykyiseen verrattuna.Jos hallituksen lakiesitys hyväksytään, ulkomailta voisi tilata väkevää viinaa kotiinkuljetuksella Alkon monopolin ohi.– Tämä on aivan arkijärjen vastainen asia. Miksi ihmeessä tulisi laki, joka sallii sen, että ulkomailta voidaan tilata jopa 80-prosenttista alkoholia, kun sitä ei saisi Suomessa edes myydä. Siinä on vedottu EU-lainsäädäntöön, mutta tästäkin ollaan juristipiireissä eri mieltä, onko se…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääHeikkenevä taifuuni Fung-wong on jatkanut matkaansa Filippiineiltä Etelä-Kiinan merelle. Taifuunin kovat tuulet ja rankkasade aiheuttivat Filippiineillä ainakin viiden ihmisen kuoleman ja pakottivat noin 1,4 miljoonaa ihmistä evakuoitumaan.Fung-wong saapui Filippiinien itärannikolle supertaifuunina vain muutama päivä sen jälkeen kun maan keskiosien läpi kulkenut taifuuni Kalmaegi tappoi yli 200 ihmistä.Ennusteen mukaan taifuunin odotetaan jatkavan heikkenemistä ja kääntyvän kohti Taiwania.
Influenssaa on raportoitu viime vuotta enemmän, ja adeno- ja rinovirusta on liikkeellä runsaasti.Koronavirus leviää koko Suomessa. Tartuntojen määrä on syksyllä kasvanut, ja viime aikoina laboratoriokokeissa vahvistettuja tartuntoja on raportoitu noin 200 viikossa.– Nämä ovat laboratoriovarmennettuja tapauksia, jotka ovat jäävuoren huippu. Testauskriteerit vaihtelevat, ja valtaosan ihmiset sairastavat kotona. Voi sanoa, että koronatartuntoja on koko maassa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Niina Ikonen.Tartuntoja raportoidaan kuitenkin vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan, jolloin laboratoriovarmennettuja tartuntoja oli noin 1 000 viikossa. Koronalla ei kuitenkaan toistaiseksi ole havaittu yhtä selvää kausivaihtelua kuin influenssalla, vaan tartuntoja on tasaisemmin vuoden eri aikoina.– Koronan tehosterokotukset ovat parhaillaan…
Suomessa rinta-, kohdunkaulan ja suolistosyövän seulontojen osallistumisasteet ovat korkeampia kuin kyseisten seulontojen EU-tason keskiarvot.Suomessa osallistutaan syöpien seulontaan ahkerammin kuin EU-maissa keskimäärin, kerrotaan Euroopan syöpäjärjestön Suomen-maaraportissa.Suomessa rinta-, kohdunkaulan ja suolistosyövän seulontojen osallistumisasteet ovat korkeampia kuin kyseisten seulontojen EU-tason keskiarvot.Suomessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osallistumisaste rintasyövän seulontoihin on kuitenkin EU-maiden keskiarvoa alhaisempi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen julkaisun mukaan kotihoidon asiakkaista hieman yli puolet 54 prosenttia kokee saamansa kotihoidon avun ja palvelun täysin riittäväksi.Vain noin puolet iäkkäistä kotihoidon asiakkaista kokee saavansa riittävästi apua ja palvelua.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen julkaisun mukaan 54 prosenttia asiakkaista pitää kotihoitoa täysin riittävänä, mutta vain 39 prosenttia kokee, että hoitajat käyttävät heidän luonaan riittävästi aikaa.Suunnitellut palvelutunnit toteutuvat vain puolessa kotihoidon yksiköistä, ja alueelliset erot ovat suuria – esimerkiksi Helsingissä tunnit toteutuvat vain 11 prosentissa yksiköitä.THL:n tiedotteen mukaan riittämätön kotihoito kuormittaa merkittävästi iäkkäiden läheisiä. Joka viides läheinen kertoo olevansa uupunut, kuormittunut tai kykenemätön jatkamaan huolenpitoa.Kotihoidon yksiköiden esihenkilöistä…
Vähäiset Saimaan juoksutukset ovat pitäneet Vuoksen muikkujen määrän tänä vuonna maltillisena. Juttu tiivistettynäVuoksesta Imatralla on tänä vuonna saatu lipottua poikkeuksellisen vähän muikkuja.Saimaan muikkukanta on hyvä, mutta vähäinen juoksutus ei liikuta muikkua Vuokseen.Imatran kaupungin kalastusmestari Tomi Menna harmittelee huonoa muikkuvuotta. Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.Menneiltä vuosilta tutut hurjat haavilla lipotut muikkusaaliit Imatran Vuoksesta ovat tänä vuonna olleet vain kaunis muisto.Keväällä toukokuun loppupuolella havaittiin Vuoksessa muutamia muikkuparvia, mutta sen jälkeen on ollut rauhallisempaa.– Nyt on ollut Vuoksessa todella huono muikkuvuosi, harmittelee Imatran kaupungin kalastusmestari Tomi Menna.Vaikka muikkukanta on hyvässä voinnissa Saimaassa, Vuokseen asti sitä ei ole liikaa kulkeutunut.Yhdeksi syyksi…
Kuvittele maailma, jossa puolet rannikkokaupungeista on veden alla, teknologia hallitsee arkea ja juomavedestä on pula. Ilmastonmuutos, kaupungistuminen, väestön ikääntyminen ja teknologinen murros ovat vain osa ilmiöitä, jotka muokkaavat tulevaisuuttamme.– Ne kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat ketjun, jossa yhden ilmiön muutos vaikuttaa kaikkiin muihin, sanoo tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen Ylen haastattelussa.Hiltunen käsittelee tulevaisuuden megatrendejä tuoreessa kirjassaan Mitä tapahtuu huomenna? Tässä jutussa hän kertoo, mikä kaikki ihmiskuntaa odottaa tulevina vuosikymmeninä.1. Ilmastonmuutos ja ekokriisiHiltusen mukaan vakavin megatrendi on ilmastonmuutos. Viime vuonna maailman keskilämpötila oli jo 1,6 astetta esiteollista aikaa korkeampi.– Jos lämpötila nousee, edessä voi olla paluu Plioseeni-kauden oloihin. Silloin olisi 2,7-4 astetta lämpimämpää ja…
Syksyllä 2014 Milla oli toipumassa vakavasta sairaudesta. Marraskuisena perjantaina hän meni sydämen ultraäänitutkimukseen kardiologin vastaanotolle Meilahteen, Helsinkiin. Milla oli päivän viimeinen potilas, osasto oli jo tyhjenemässä.Kesken lääkärikäynnin Millan valtasi kamala tunne. Hänelle tehdyt toimenpiteet eivät voineet olla normaaleja. Milla alkoi hätääntyä. Käynti kesti tavallisen 20 minuutin sijasta lopulta kaksi tuntia.Vastaanottokäynnistä alkoi yli 10 vuotta kestänyt oikeustaistelu, joka on yhä kesken.Tapahtumavyyhti paljastaa, että lääkäri voi jatkaa ammattinsa harjoittamista Suomessa, vaikka hänet tuomittaisiin vakavista rikoksista. Milla esiintyy vain etunimellään, koska jutussa käsitellään hänen terveystietojaan.Ultraäänitutkimusta varten Milla riisui ylävartalon paljaaksi. Lääkäri katsoi ultraäänellä sydämen toimintaa. Seuraavaksi lääkäri pyysi Millaa riisumaan itsensä alushoususilleen.Katso videolta,…
Noin miljoona ihmistä on paennut kodeistaan Filippiineillä supertaifuunin tieltä. 15:58•Päivitetty 16:21Supertaifuuni Fung-wong on rantautunut Filippiineille, kertoo maan hallitus.Hallituksen mukaan taifuuni rantautui Filippiinien koillisosaan Auroran provinssiin sunnuntaina iltapäivällä Suomen aikaa.Noin miljoona ihmistä on paennut kodeistaan Filippiineillä supertaifuunin tieltä. Taifuuni Fung-wong on tähän asti voimakkain hirmumyrsky Filippiineillä tänä vuonna. Fung-wong on nyt 3. luokan trooppinen hirmumyrsky. Sen tuulenpuuskat voivat saavuttaa nopeuden 64 metriä sekunnissa.Taifuuni aiheuttanee merkittäviä tuhoja. Esimerkiksi myrskyn tuoma aallokko voi nostaa merenpintaa Filippiinien rannikolla kolme metriä.AP, AFP
11:50•Päivitetty 11:57Voimakas maanjäristys on ravistellut Pohjois-Japania sunnuntai-iltana noin kello 17 paikallista aikaa.Japanin meteorologisen viraston mukaan alueella tapahtui sen jälkeen useita jälkijäristyksiä ja tsunamivaroitus annettiin.Maanjäristys tapahtui Iwaten prefektuurin rannikon edustalla, noin 10 kilometrin syvyydessä merenpinnan alla.Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos mittasi järistyksen magnitudiksi 6,8.Välittömiä raportteja loukkaantumisista tai vahingoista ei ollut, eikä alueen kahdella ydinvoimalalla raportoitu poikkeavuuksia.Japanin meteorologinen virasto antoi varoituksen jopa yhden metrin korkuisesta tsunamista Pohjois-Japanin rannikkoalueelle. Varoitus oli voimassa vielä tunti ensimmäisen järistyksen jälkeen.Japanin yleisradioyhtiö NHK kehotti ihmisiä pysymään poissa rannikkoalueilta tsunamivaaran vuoksi ja varoitti, että alueella voi esiintyä lisää järistyksiä.Maajäristyksen jälkeiset tsunamiaallot voivat jatkua useita tunteja, iskeytyen rantaan toistuvasti ja mahdollisesti…
Juttu tiivistettynäHelsingin yliopiston professori Kristiina Patja uskoo, että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä voidaan pelastaa säästöillä, jotka eivät vaaranna tärkeitä palveluja.Patja painottaa, että ei voida saavuttaa säästöjä ilman kolmen kiusallisen tosiasian tunnustamista: järjestelmä on epäyhdenvertainen, tehoton ja päällekkäinen.Työterveyshuollon roolia pitäisi muuttaa mielenterveyden ongelmien ennaltaehkäisyyn, jotta voidaan estää sairastavien määrä ja poissaolot.Patja vaatii, että terveydenhuollon resurssit tulee suunnata oikein, sillä väärinkäytöksistä ja tarpeettomasta hoidosta kärsivät eniten hoitoa odottavat potilaat.Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.Alkuun hyvät uutiset.Suomalaisen yhteiskunnan peruspilari eli hyvä terveydenhuolto on mahdollista pelastaa. Suomen surkeasta talousjamasta huolimatta säästöjä on mahdollista tehdä niin, etteivät tärkeät julkiset palvelut vaarannu.Näin vakuuttaa Helsingin yliopiston terveydenhuollon…



