HUSin ja Helsingin käyttämää Apottia on kritisoitu vuosien aikana paljon. Etenkin lääkärit ovat moittineet sen käytettävyyttä.
Konsulttiselvitys asiakastietojärjestelmä Apotin kohtalosta suosittaa Apotti-järjestelmän jatkoa ja sen toiminnan tehostamista.
Apotti on käytössä HUSissa, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella sekä Helsingissä terveys- ja sosiaalihuollossa.
– Konsulttiselvitys tarjoaa vahvat perusteet Apotin jatkolle. Jatkamista pidetään vähäriskisimpänä, sanoo HUSin hallintojohtaja Lauri Tanner.
Selvitys suosittaa kuitenkin koko järjestelmän ja toimijoiden toiminnan parannusta ja läpikäyntiä. Tehostamisella voitaisiin saada jo parin vuoden kuluessa säästöjä.
– Selvitys perustaa nämä päätelmänsä muun muassa Kööpenhaminan alueen kokemuksiin, jossa järjestelmää tehostamalla on saatu hyviä kokemuksia.
Selvityksen mukaan Apotista ei ole osattu ottaa vielä kaikkea tehoa irti. Raportin mukaan käyttöönotossa toimijoilla ei ollut riittävästi muutosjohtajuutta ja käyttöönotto oli liikaa IT-vetoista.
– Apotin käyttöönoton vuodet osuivat korona-aikaan, jolloin siihen ei pystytty panostamaan riittävästi. Panostus ja huomio meni koronan hoitamiseen, sanoo Tanner.
Nyt julkaistussa konsulttiselvityksessä arvioitiin käytännössä Apotin käytön jatkoa, sen muuttamista tai korvaamista uudella. Järjestelmän korvaamista toisella järjestelmällä sisältäisi selvityksen mukaan merkittävän kustannusriskin.
HUS, Helsinki ja VAKE käsittelevät selvitystä ensi viikolla hallitustensa kokouksissa.
HUS, Helsinki ja VAKE tilasivat selvityksen keväällä, koska mahdollinen irtautuminen Apotista olisi mahdollista tässä vaiheessa. Apotin määräaikainen hankintasopimus loppuu tänä vuonna ja järjestelmän poistot päättyvät parin vuoden kuluttua.
Apotin jatkon vaihtoehdot selvitti ruotsalainen konsulttifirma Bearingpoint ja se maksoi noin 60 000 euroa.
Terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttäjille Apotti on tutuin sen käyttöliittymästä Maisasta, jonka kautta pääsee käsiksi omiin tietoihin Apotissa.
Osa käyttäjistä on hylännyt Apotin
Apottia on kritisoitu vuosien aikana paljon. Etenkin lääkärit ovat moittineet sen käytettävyyttä.
Oy Apotti Ab:n toimitusjohtaja vaihdettiin viime keväänä. Nykyisen toimitusjohtajan Iina Vartian sopimus on vuoden mittainen, ja hänen halutaan parantavan erityisesti Apotin käyttökokemusta.
Itä-, Keski-, ja Länsi-Uusimaa ovat erkaantuneet Apostista aikaisemmin.
Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi länsiuusimaalaiset asiakkaat ja potilaat asioivat nykyisin kahdessa eri järjestelmässä: perustasolla Länsi-Uudenmaan omassa järjestelmässä ja HUSissa asioidessaan Apotissa, jonka käyttöliittymä on Maisa.



