EU:n kannattajat vastaavat
EU-jäsenyyttä kannattavat avoimen puolueen Petrus Pennanen ja liberaalipuolueen Lassi Kivinen.
Pennanen sanoo olevansa samaa mieltä monista Tiihosen ja Sandbergin mainitsemista ongelmista. Hänestä EU on kuitenkin iso voima globaalisti hyvän puolesta.
Pennanen nostaa esiin, että yristystukia pitäisi jakaa enemmän suoraan kansalaisille. Avoin puolue on muun muassa ajanut EU:n yhteistä perustuloa.
Häneltä kysytään, olisiko tällainen askel kohti liittovaltiota. Pennasesta EU:ssa olisi ensin paljon korjattavaa muun muassa byrokratiassa, minkä jälkeen liittovaltion pitäisi keskittyä olennaisuuksiin, kuten ihmisoikeuksiin, rauhan edistämiseen ja kauppapolitiikkaan.
Liberaalipuolueen Kivinen sanoo suhtautuvansa EU:hun pragmaattisesti. Siitä on ollut hyötyä pienellä Suomelle. Hänestä ylikansalliset haasteet, kuten ilmastonmuutos ja Venäjän uhka, vaativat yhteisiä toimia.