Koulupuutarha sai tunnustuksen ensimmäistä kertaa. GFA-merkin alta löytyy palkittuja viheralueita Suomesta ja muualta maailmasta.
Pietarsaaren Koulupuutarhalle eli Koulupuistolle on myönnetty Green Flag Award -tunnustus 2026–2027.
Koulupuutarha sai tunnustuksen ensimmäistä kertaa.
Green Flag Award on kansainvälinen viheralueiden laadun tunnus. Tunnuksen alta löytyy palkittuja ja hyvin ylläpidettyjä viheralueita niin Suomesta kuin ulkomailtakin, kerrotaan tiedotteessa.
Tuomaristo kuvaili Koulupuutarhaa näin:
”Pietarsaaren Koulupuutarha on erinomaisesti ja pieteetillä hoidettu, kansallinen ylpeyden kohde ja esimerkki muille suomalaisille puistoille. Puistossa on yhtä aikaa läsnä vahva historia ja nykypäivä.
Kunnossapito on toteutettu ammattimaisesti ja sen laatu on erinomainen. Organisaation edustajilla on vahva tahtotila edistää ja kehittää Koulupuutarhan kunnossapitoa, jotta se tarjoaa miellyttävän ulko-olohuoneen niin kuntalaisten kuin vierailijoidenkin käyttöön.
Puisto onkin suosittu kohde kaikenikäisille ja se kokoaa yhteen myös eri kulttuuritaustoista tulevia asukkaita.
Pietarsaaren Koulupuutarha on mainio matkailuvaltti ja laadukkaan ammattiosaamisen näyteikkuna, josta kaupungin päättäjät ja asukkaat voivat olla ylpeitä!”
Tänä vuonna tunnustuksen sai 25 viheraluetta Suomessa.
Tunnuksen voittanut kohde saa fyysisen Green Flag Award -lipun nostettavaksi viheralueelleen sekä GFA-kunnialaatan ja sertifikaatin markkinointiin.
Tunnuksen saaneita viheralueita on 2 400 ja niitä löytyy 17 eri maasta.
Green Flag Award on palkintojärjestelmä, jota hallinnoi kansainvälisesti Iso-Britannian ympäristöhyväntekeväisyysjärjestö Keep Britain Tidy, Suomessa Viherympäristöliitto ry.

