Ruotsin median mukaan poliisi on ollut Malnössä tutkimassa, mitä paikalla on tapahtunut. Joost Klein ei osallistunut eilisiin kenraaliharjoituksiin.
Ruotsin poliisi tutkii laitonta uhkausta Euroviisuihin liittyen, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
– Yhtä miestä epäillään laittomasta uhkauksesta. Epäilty rikos on tapahtunut Malmö Arenalla torstai-iltana, sanoo Malmön poliisin tiedottaja Pelle Vamstad.
Miestä ei ole pidätetty. Malmön poliisi ei ole kertonut onko kyseessä Alankomaiden viisuedustaja Joost Klein.
Ruotsalaisen itapäivälehden Aftonbladetin mukaan Kleinin epäillään uhanneen tv-tuotantoon kuuluvaa naista.
Suomessa rikoslaki asettaa laittoman uhkauksen erikseen rangaistavaksi teoksi, kun esimerkiksi uhataan väkivallalla, mutta pahoinpitelyä ei toteuteta.
Joost Kleinia koskevasta tutkinnasta kerrottiin jo eilen
Eilen tuli julkisuuteen tietoja Joost Kleinia koskevasta tutkinnasta, josta ei kuitenkaan annettu tarkempia tietoja.
Ruotsalaismedioissa arvellaan, että Klein saatetaan sulkea pois tänään olevasta finaalista.