HÉNIN-BEAUMONT
Pohjoisranskalaisessa Hénin-Beaumontin kaupungissa on ruuhkaa, kun joukko nuoria aikuisia tungeksii näkemään idolinsa, puolueen nuoren puheenjohtajan Jordan Bardellan vaalipuheen.
– Jordan Bardella on nuori, dynaaminen ja hän tietää mistä puhuu. Pidän hänen tyylistään ja ajatuksistaan, sanoo nuori yrittäjä Jean-Luc Pillez.
Pohjoisranskalainen yliopisto-opiskelija Ambre Vandewalle kertoo äänestävänsä äärioikeistoa. Näin tekee myös suurin osa hänen ystävistään.
– Minusta on hyvä, että he puolustavat ranskalaisia maanviljelijöitä ja vastustavat liian tiukkoja ympäristösäännöksiä, Vandewalle sanoo.
Hän on esimerkki uudesta nuoresta ja koulutetusta äänestäjäkunnasta, jota Bardella on puolueeseen huokutellut.
Aiemmin ranskalaisnuoret ovat suhtautuneet äärioikeistoon vanhempia ikäluokkia penseämmin. Viime EU-vaaleissa 18–24-vuotiaista 15 prosenttia äänesti Kansallista liittoumaa. Tänä kesänä puoluetta aikoo äänestää yli 30 prosenttia ikäluokasta.
Viimeisimmät gallupit povaavat Bardellan Kansalliselle liittoumalle 32 prosenttia ranskalaisten äänistä. Presidentti Emmanuel Macronin keskustaliberaali Yhdessä-liittouma on mielipidekyselyiden toisena 15 prosentin kannatuksella.
Se saisi siis alle puolet Kansallisen liittouman kannatuksesta, mikä olisi EU-mieliselle Macronille kirvelevä arvovaltatappio.
Bardella korostaa vaatimatonta taustaansa
28-vuotias Jordan Bardella on italialaistaustaisen perheen kasvatti, joka vietti lapsuutensa pariisilaisen maahanmuuttajalähiön vuokratalossa.
Bardella on korostanut vaatimatonta taustaansa ja sanonut edustavansa tavallista, työtätekevää Ranskaa. Bardella on pitkä, hymyilevä ja huolitellusti pukeutunut: hän muistuttaa tummansinisessä puvussaan nuorta yritysjohtajaa, jonka puhetyyli on rauhallinen ja harkittu.
Bardellan vaikutus näkyy myös puolueen vaalitilaisuuksissa. Toimittajiin suhtaudutaan aiempaa kohteliaammin, ja ihmiset antavat valokuvata itseään.
– Tämä on yksi puolue muiden joukossa, ja hyvät käytöstavat ovat tilaisuuksissa tärkeitä, Vandewalle sanoo.
Ranskan rajojen sulkeminen saa hurrausta, Ukrainasta ei juuri puhuta
Bardellan tyyli on puolueen pitkäaikaista puheenjohtajaa Marine Le Peniä silotellumpi, mutta viesti on vanha tuttu.
– Kun me olemme vallassa, Ranska ottaa takaisin maansa hallinnan. Turvaamme rajamme emmekä enää vastaanota pakolaislaivoja rannoillemme, Bardella sanoi vaalitilaisuudessa.
Maahanmuuton rajoittaminen ja rikollisuuden ehkäisy ovat puolueen EU-vaaliohjelman kärkiteemoja, jotka saavat myös kannattajilta suurimmat aplodit.
Ukrainaa Bardella ei puheissaan mainitse. Ranskan äärioikeisto suhtautuu Ukraina-tuen lisäämiseen penseästi ja puolueella on listoillaan useita Venäjä-mielisiä ehdokkaita
Kaikki Ylen haastattelemat äänestäjät toivovat Ukraina-tuen kuitenkin jatkuvan.
– Kyllä Ranskan pitää edelleen tukea Ukrainaa. Minun mielestäni sotilaallista tukea pitäisi kasvattaa, Jean-Luc Pillez sanoo.
Maahanmuutto on kuitenkin useimmalle nuorelle kannattajalle se tärkein teema.
– On hyvä, että maahanmuutto on kärjessä hänen ohjelmassaan. En sinänsä vastusta ihmisten tuloa Ranskaan, mutta rikollisia meidän ei pidä tänne ottaa, eikä muutenkaan kaikkia halukkaita, sanoo nuori tehdastyöläinen Anthony Loysier.
Kansallinen liittouma haluaa nykyistä löyhempää Eurooppaa
Ranska on EU:n toiseksi suurin jäsenmaa, josta valitaan 81 euroedustajaa. Ranskan mepeillä on siis paljon painoarvoa.
Toisaalta Ranskan äärioikeiston valtaa EU-parlamentissa rajoittaa se, että radikaalien laitaoikeistolaisten puolueiden Identiteetti ja demokratia -ryhmä ID on riitainen. Le Pen ilmoitti pari päivää sitten, ettei Kansallinen liittouma suostu enää jatkamaan samassa ryhmässä Saksan äärioikeistolaisen AfD-puolueen kanssa. AfD erotettiin ID-ryhmästä, mikä hajottanee voimasuhteita myös tulevassa parlamentissa.
Ranskan äärioikeisto ei enää kannata eroa EU:sta tai eurosta tai edes komission lakkauttamista. Se ajaa eräänlaista à la carte-Eurooppaa, jossa jäsenvaltiot voisivat itse valita, minkälaiseen yhteistyöhön osallistuvat ja mihin eivät.
Kansanäänestys Macronia vastaan
EU-vaalikampanjan ykkösaihe on kuitenkin Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka vilisee niin ehdokkaiden kuin äänestäjienkin puheissa.
– Nämä vaalit ovat viimeinen mittari Emmanuel Macronin politiikkaa vastaan. Ne avaavat uuden tien Ranskalle ja Euroopalle, Bardella huudatti yleisöä.
Isolle osalle laitaoikeiston äänestäjistä kyse on vastalauseesta Macronin politiikalle.
– Minusta tuntuu, että Marcon on sysännyt meidät politiikassaan täysin syrjään. Hän välittää enemmän hyvätuloisista kuin meistä hoitajista tai maanviljelijöistä. Mittani on tullut täyteen, Virginie Piffault sanoo.
Le Pen valmistautuu jo vuoden 2027 presidentinvaaleihin
Äärioikeiston vaalipuheet vilisevät myös viittauksia Ranskan seuraaviin presidentinvaaleihin, joissa Marine Le Penin odotetaan asettuvan jälleen ehdolle.
Selvä voitto eurovaaleissa toisi Le Penille niihin nostetta ja uskottavuutta. Vaalit pidetään vuonna 2027 eikä presidentti Macron ei voi enää asettua niissä ehdolle.
Le Pen on ollut kaksi kertaa Macronia vastassa toisella kierroksella. Hän on nostanut tasaisesti kannatustaan ja salonkikelpoistanut puolueen lailla omaa imagoaan.
– Marine Le Penistä tulee Ranskan seuraava presidentti ja Jordan Bardellasta pääministeri – olen siitä ihan varma, sanoo François Maxine.