Maaliskuista Isonkyrön koulukeskukseen suunniteltua koulu-uhkausta on käsitelty käräjäoikeudessa. Koulukeskuksen rehtori kertoo, että käsittelyn seuraaminen on järkyttänyt.
Pohjanmaan käräjäoikeudessa on maanantaina ja tiistaina käsitelty maaliskuista Isonkyrön koulu-uhkaustapausta.
Isonkyrön koulukeskuksen johtava rehtori Susanna Pietikäinen sanoo, että ei ole kokenut yli 20 vuotta kestäneellä työurallaan mitään vastaavaa.
– Koskaan ei olisi voinut kuvitellakaan, että tällainen tilanne voisi osua kohdalle, Pietikäinen huokaa.
Oikeudenkäynnissä vaasalaisopiskelijaa syytetään Isonkyrön koulukeskukseen Etelä-Pohjanmaalle suunnitellusta iskusta.
Lisää: Isonkyrön koulu-uhkaaja ehti jo lähes koulun ovelle, kun kääntyi pois – armeijakaveri antoi vihjeen poliisille
Oikeudenkäynnissä on käynyt ilmi, että kouluiskua suunnitellut nainen oli käynyt oppilaitoksen ovien takana Isossakyrössä mukanaan pistooli, patruunoita, veitsi ja polttopullo, mutta palannut Vaasaan, missä hänet otettiin kiinni.
Elettiin tiistain aamupäivää ja koulu oli täynnä oppilaita.
Kotipihalla vastassa oli poliisi.
– Aiemmin ei ollut tiedossa, että hän on käynyt ovien takana. Kyllä se tieto on nostanut tunteet pintaan. Samaa kokemusta elää jälleen uudestaan, koulukeskuksen rehtori Pietikäinen huokaa.
Koulun opettajille ja henkilökunnalle on tarjottu apua työterveyden ja keskusteluavun kautta. Opiskelijoilla on käytössään oppilashuolto.
Erillistä, koulun ulkopuolista kriisiapua ei ole järjestetty.
– Minulla on se käsitys, että useampi opettaja on hakenut keskusteluapua. Jokainen reagoi tietysti omalla tavallaan ja yksilöllisesti tällaiseen asiaan. Itselleni on tärkeää se, että elämä jatkuu, Pietikäinen arvioi.
Syyttäjä vaatii syytetylle seitsemän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Syytenimikkeinä on useampi törkeä henkeen tai terveyteen kohdistuva rikoksen valmistelu sekä ampuma-aserikkomus.
”Kevätjuhlien odotus himmenee väistämättä”
Rehtori näkee toisaalta hyvänä ja toisaalta kurjana asiana sen, että eletään kevätlukukauden viimeistä viikkoa.
Hyvää tilanteessa on se, että oppilaat ja yhteisö on vielä koolla, ja asioita voi käsitellä yhdessä. Kukaan ei jää yksin.
– Sitten tietysti kevätjuhlien odotus himmenee väistämättä tällaisen tiedon alle. Ei ole välttämättä päällimmäisenä mielessä se, miten Suvivirsi kajahtaa, Susanna Pietikäinen sanoo.
Rehtori on tyytyväinen nuorten koululaisten asenteeseen. Hän sanoo, että myös aikuiset ovat voineet ottaa siitä paljon oppia.
– Nuorilla on hieno, vähän uskomatonkin taito elää hetkessä.