Sarjan tekijöiden mukaan rikoksiin liittyviltä henkilöiltä ei kysytty tekoälyn käytöstä.
Mitä tarkoittaa, kun tekoälyllä dramatisoidaan oikeita rikoksia televisio-ohjelmaa varten?
Kysymys on ajankohtainen, sillä ensi viikolla alkaa uusi kotimainen true crime -sarja Pimeä puoli: Riku Rantala & Kale Puonti. Siinä tekoälyn avulla kuvitetaan kotimaisia rikoksia.
Sarjassa toimittaja Riku Rantala ja entinen rikosylikonstaapeli Kale Puonti keskustelevat tunnetuista kotimaisista rikoksista 1970-luvulta aina viime vuosiin. Ohjelmassa näytetään tekoälyn avulla toteutettuja kohtauksia esimerkiksi rikospaikoilta ja takaa-ajotilanteista.
Aiemmin true crime -lajityypissä rikoksia on dramatisoitu lavastamalla kohtauksia näyttelijöille. Nyt dramatisointia tehdään tekoälylle, mikä tuo mukanaan uusia eettisiä ongelmia.
Vaarana on, että tekoälyn käyttö saattaa entisestään hämärtää, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa, arvioi true crime -lajityyppiä tutkinut dosentti Pauliina Tuomi Tampereen yliopistosta. Hän kommentoi ilmiötä yleisellä tasolla.
Lisäksi tekoäly voi entisestään etäännyttää katsojia todellisista tapahtumista ja rikosten uhreista, Tuomi sanoo.
– Voi ajatella, että tekoäly sotii faktaperäisyyttä vastaan. Tarkoituksena lajityypissä on kunnioittaa tapahtumien todenmukaisuutta, Tuomi sanoo.
Toisaalta, jos tekoälyn käyttö ilmaistaan katsojille selkeästi, ei ongelmia välttämättä ole, Tuomi sanoo.
Tekoäly mahdollistaa viihteellistämisen
Tuomen mukaan olisi oikein, että rikoksiin liittyviltä henkilöiltä kysyttäisiin lupa tekoälyn käytöstä.
Kyse on myös viihteellistymisestä. Tekoälyn avulla true crime -lajityyppiin voidaan Tuomen mukaan tuoda lisää koukuttavuutta ja toimintaa. Se taas mahdollistaa katsojille entistä voimakkaamman eläytymisen rikoksiin
Tällaiselle taas saattaa olla kaupallista kysyntää, sillä ihmiset haluavat kuluttaa faktapohjaista materiaalia yhä viihteellisemmässä muodossa, Tuomi sanoo.
– Katsojat, jotka eivät suhtaudu tekoälyyn niin kriittisesti, voivat varmasti nauttia tällaisesta materiaalista.
Tekoälystä huolimatta taustalla ihmistyötä
Entä mitä ajattelevat Pimeä puoli -sarjan tekijät?
Tekijöille tekoäly on näyttäytynyt mahdollisuutena. Sen avulla on voitu toteuttaa dramatisointeja, joihin ei aiemmin olisi ollut varaa. Näin sanoo Warner Bros -yhtiön kasvujohtaja Joona Kortesmäki. Hän on ollut mukana kehittämässä sarjaa.
Keskeistä tekijöille on ollut, että katsojille tuodaan selvästi ilmi, milloin näytetään tekoälyn avulla luotua kuvaa, Kortesmäki sanoo. Pimeä puoli -sarjassa tämä tehdään näyttämällä kuvassa asiasta kertova teksti.
Rikoksiin liittyviin henkilöihin ei Kortesmäen mukaan ole otettu yhteyttä tekoälyn käytöstä.
– Sarja perustuu julkisiin tietoihin. Käsitykseni on, että sarjaa ei ole tehty yhteistyössä kenenkään rikollisten tai rikosten uhrien kanssa, Kortesmäki sanoo.
Kortesmäen mukaan tuotannossa on käytetty taustatoimittajia, jotka ovat keränneet kaiken saatavilla olevan faktan käsiteltävistä rikoksista. Tämän jälkeen käsikirjoittajat ovat luoneet kohtauksia, joiden pohjalta on tehty kuvitus tekoälyllä.
Eettistä pohdintaa on Kortesmäen mukaan käyty siitä, millaisia kohtauksia tekoälyn avulla dramatisoidaan. Sarjassa ei esimerkiksi näytetä rikoksiin liittyvien ihmisten kasvoja tai raakaa väkivaltaa.
– Emme ole dramatisoineet tekoälyavusteisesti mitään, mitä emme olisi kuvanneet perinteisellekään kameralle.
Mitä sinä ajattelet tekoälyn käytöstä televisiosarjoissa? Keskustele asiasta kommenteissa.
Pimeä Puoli: Riku Rantala & Kale Puonti Ruutu-suoratoistopalvelussa 2.10. alkaen.

