Muinaisessa Asterix**-sarjakuvassa on kohtaus,** jossa roomalainen luulee saaneensa voimat antavaa taikajuomaa ja yrittää nostaa suurta kiveä siinä onnistumatta. Hän siirtyy koko ajan kevyempiin, kunnes löytää pikkukiven, jonka jaksaa nostaa ja ilahtuu: juomahan toimii!
Niin se on, riman laskeminen auttaa aina. Ja se on nykyään kansallisurheilua.
Paljon puhutaan esimerkiksi, että jo pienikin liikunta on hyväksi, kuten vaikkapa kävely. Ettei sen lisäksi paljon muuta tarvitse tehdäkään, ja silti elää 3000-vuotiaaksi! En usko. Ei kävelystä varmasti haittaa ole, mutta kyllä ihmisen pitää juosta, hengästyä ja harjoittaa lihaksiaan niin, että sattuu. Sillä tavalla säilyy hyväkuntoisena vielä paljon pidempään.
Riman laskeminen auttaa aina, ja se on nykyään kansallisurheilua.
Ylipaino on toinen asia, jossa rimaa säädetään koko ajan. Jossain vaiheessa tuli muotiin pätkädieetti, kun mikään muu ei tuntunut auttavan kansakunnan läskistymisessä. Eli oltiin syömättä kahtena päivänä viikossa. Sitten siitä tuli versioita, että ei syödä kello kuuden jälkeen, ja tästä kehittyi erilaisia versioita, kunnes joku keksi 12-12-dieetin: siis että ollaan 12 tuntia syömättä.
Sikeäuniselle se ei ole kovin vaikeaa. Itse noudatan niin sanottua 23-1-dieettiä, jossa syön kaiken ruokani tunnin sisällä niin, että aamiaiseen menee 10 minuuttia, lounaaseen 20 minuuttia ja muihin aterioihin loput.
Nykyään koulussa saadaan kymppejä kolme kertaa enemmän kuin aiemmin, eikä nelosia saa juuri kukaan. Arvosanat ovat kokeneet inflaation. Samaan aikaan lapset eivät osaa – vähän kärjistäen – enää lukea, ja yliopistoon tulee ihmisiä, jotka eivät selviä tenttikirjasta, saati opinnäytetyöstä, koska niissä on kirjaimia.
Soittamista – ainakin perinteistä musiikinopettajan johdolla tapahtuvaa – harrastetaan vähemmän kun ennen. Liekö syynä perheiden kulttuurittomuus (kirjahyllyt ovat vähentyneet ja pianoja tarjotaan ilmaiseksi), vai ehkä se, että vaikean instrumentin klassinen opettelu on ihan tavattoman viheliäistä ja aikaa vievää puuhaa. Viulunsoitto on kuin tennistä. Ensimmäiset 30 vuotta ovat hankalimmat.
Koulun arvosanat ovat kokeneet inflaation.
Silti vain pitkäjänteisyydellä ja sinnikkyydellä voi elämässä saavuttaa asioita. Se pätee ihan kaikkeen, paitsi ehkä lottoamiseen mutta itse asiassa siihenkin, sillä harvemmin pääpottia saa ensimmäisellä yrittämällä. Itselläni on menossa jo lottoviikko 1820, enkä vieläkään ole oppinut voittamaan.
Silti jatkan harjoittelua rivin verran viikossa. Kuulun nimittäin sukupolveen, joka ei luovuta helpolla.
Missä vaiheessa kävi niin, että kaikki pelaavat riippumatta siitä kuinka huono on? Itse asiassa lasten urheilussa se lienee hyvä asia, mutta ei sillä keinoin hyviä pelaajia synny. Onneksi sillä ei ole väliä, koska urheilun kuuluisi olla hauskaa.
Mutta lukemisen ja lukutaidon kohdalla sillä on väliä. Ja sen, elääkö terveenä 90-vuotiaaksi vai joutuuko seitsemänkymppisenä sairaalasänkyyn.
No pain, no gain, niin se on. Sitä paitsi ponnistelun, uhrausten ja epämukavuusalueella olemisen tyydytys on yksi ihmisyyden suola. Liian helppo on tylsää. Kaikkea ei pidä saada heti ja ilman vaivaa.
Vasta, kun ensin joutuu epäonnistumaan, tajuaa, ettei ole kauhean erityinen.
Joskus muinoin piti säästää autoon tai uuteen sohvaan iät ajat, ennen kuin ne lopulta sai hankittua. Nykyään voi maata kotona ja ostaa uuden velaksi verkkokaupasta – maksetaan joskus, jos jaksetaan. Eikä tarvitse vaivautua liikkeeseen, kauppa kyllä kiikuttaa sohvan kotiin. Toki se on kivaa, mutta jotain menetetään, kun ei enää tarvitse haaveilla ja ponnistella minkään asian eteen.
Miksi sitten kelvoksi, kuten lapseni pienenä kysyi.
Laihtumiseen auttaa, kun syö vähemmän. Terveyttä edistää, kun hikiliikkuu enemmän. Lukutaito kohentuu, kun lukee. Arvosanat ovat sitä varten, että nähdään rehellisesti, kuinka on edistytty ja onko. Odottamisen taito kehittyy odottamalla.
Tyydytys oppia erilaisia taitoja näyttäytyy vasta, kun ensin joutuu vähän sietämään epäonnistumista ja sitä, että on surkea eikä osaa. Se on ihmisyyden tärkeitä hetkiä: tajuta, ettei ole kauhean erityinen.
Siitä seuraa nöyryys, joka on hieno ominaisuus. Vasta siitä on mahdollista ponnistaa johonkin korkeammalle, kenties jopa siihen, että aidosti osaa jotain ja on taitava muidenkin kuin äidin mielestä.
Roope Lipasti
Kirjoittaja on kirjailija, joka harjoittelee vähän kaikenlaista.
