Kuluttajat arvelevat Suomen taloustilanteen olevan huonompi kuin vuosi sitten. Näkyykö se kevään juhlien järjestämisessä?
Kevään valmistujaisjuhlia järjestetään tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Kysymme nyt, miten taloustilanne näkyy juhlajärjestelyissä?
Huhtikuun lopussa kolme neljännestä arvioi, että Suomen taloustilanne on huonompi kuin vuotta aiemmin. Tuolloin kolmasosa kuluttajista arvioi, että heidän oman taloutensa tila on heikompi kuin vuotta aiemmin.
Etsimme myös vinkkejä siihen, miten juhlat voisi järjestää edullisella budjetilla.
Tietoja käytetään vain journalististen sisältöjen tekemiseen ja niitä käsittelevät vain näiden sisältöjen tekijät. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille. Saatamme olla vastanneisiin yhteydessä lisätietojen saamiseksi.
Lomake on luotu käyttäen Ylen Google Forms -tiliä. Ylen tietosuojalauseke.