Järvivettä ei tule käyttää, jos siinä havaitaan öljyä.
Saimaan Haukivedellä tapahtuneen öljyvahingon alueella ei saa edelleenkään käyttää järvivettä.
Käyttökiellon alue ei ole tarkentunut viime viikon jälkeen.
Käyttökielto pysyy voimassa Vuorisaaren ja Lehtikiukaan välillä, Voinsalmen ja Repomäen kylien rannoilla, Suurisalon pohjois- ja itäosissa, Linnolahdessa ja Repolahdessa. Myös Selkäniemestä ja Ionlahdesta on saatu yksittäisiä öljyhavaintoja.
Näiden alueiden lisäksi käyttökielto on voimassa kaikilla paikoilla, joissa on öljyhavaintoja.
Rantasalmen kunta on järjestänyt varavedenjakelun siten, että S-marketilta voi hakea vettä omiin astioihin kaupan aukioloaikoina.
Kaksi päivää vuodon jälkeen otetuissa vesistönäytteissä ei todettu haitallisia öljyhiilivetyjä eikä PAH-yhdisteitä.
Tällä viikolla on valmistunut jälkitorjuntavaiheen vesistö- ja maaperänäytteenottojen suunnitelma. Uusia näytteitä otetaan huomisesta lähtien. Järviveden käytön rajoituksista tiedotetaan uudelleen, kun tulokset varmistuvat.

