Ulkopuolinen selvitys arvioi, millaisia vaikutusyrityksiä Yleen kohdistuu ja miten yhtiö reagoi painostamiseen.
UIkopuolinen selvitys Yleen kohdistuvasta painostamisesta on valmistunut. Selvityksen laativat Helsingin yliopiston siviili- ja kauppaoikeuden professori Anette Alén ja Tampereen yliopiston yliopistolehtori Markus Kaakinen.
Selvityksen mukaan erityisiä riskejä Ylen journalistiselle riippumattomuudelle luovat polarisoitunut keskustelukulttuuri, tekoälyllä luodun keinotekoisen sisällön lisääntyminen, somen kautta tapahtuva häirintä sekä viestinnän määrä suhteessa moderointiin käytössä oleviin resursseihin.
Selvityksen mukaan Ylen tulisi lisätä yhtiön sisäistä tietoisuutta siitä, miten häirintä- ja vaikuttamistilanteisiin reagoidaan. Yleä suositellaan kirjaamaan järjestelmällisemmin ylös tilanteita, joissa yhtiötä tai sen toimittajia on yritetty painostaa.
Yle on tehnyt oikeita toimia, mutta häirinnän vastainen työ ei pääty, toteaa uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen tiedotteessa.
– Toimituksiin kohdistuva painostus ja häirintä ei häviä mihinkään vaan se lisääntyy, muuttaa muotoaan ja myös ammattimaistuu. Raportti kannustaa meitä entistä systemaattisempaan työhön, joka on pohjimmiltaan sananvapauden turvaamista.
Toimitusten vastaavat päätoimittajat esittävät selvityksen pohjalta toimenpide-ehdotuksensa Ylen hallitukselle syksyllä, sanoo hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen tiedotteessa.
Yle tilasi ulkopuolisen selvityksen nyt kolmatta kertaa.