keskiviikko, 20 toukokuun

Espanjalainen tuomioistuin vapauttaa kolumbialaisen maailmantähden Shakiran veropetossyytteistä.

Espanjalainen tuomioistuin toteaa, että veroviranomaiset ovat vaatineet virheellisesti veroja laulaja-lauluntekijä Shakiralta. Espanjan valtio joutuu maksamaan takaisin yli 60 miljoonaa euroa.

Kiista koskee vuotta 2011, jolloin laulaja oli maailmankiertueella ja virallisesti kirjoilla veroparatiisina tunnetulla Bahamalla. Shakira kuitenkin vietti pitkiä aikoja Espanjan Barcelonassa lastensa ja entisen puolisonsa, jalkapalloilija Gerard Piquén kanssa.

Espanjalaisviranomaiset katsoivat hänen olleen tuolloin verovelvollinen maahan. Shakira maksoi lopulta veroja Espanjalle runsaat 55 miljoonaa euroa.

Nyt tuomioistuin totesi, etteivät viranomaiset pystyneet todistamaan Shakiran olleen Espanjassa niin pitkään, että verovelvollisuus olisi täyttynyt. Espanjan valtio joutuu palauttamaan Shakiralle koko summan korkoineen. Summa nousee yli 60:n miljoonaan euroon.

Aiemmat verovelat soviteltiin

Shakiran ongelmat veroviranomaisten kanssa eivät kuitenkaan päättyneet vuoteen 2011.

Marraskuussa 2023 artisti onnistui välttämään kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksen veropetoksesta suostumalla sovintoon. Sovinnon seurauksena Shakiran oli maksettava yli seitsemän miljoonaa euroa sakkoja. Tuolloinkin kyse oli verojen maksusta vuosina 2012 ja 2014.

Viime viikolla selvisi, että Shakira on yksi niistä artisteista, jotka esiintyvät jalkapallon MM-kisojen finaalissa New Jerseyssä kesällä.

Share.
Exit mobile version