Poliisi on ottanut epäillyn ampujan kiinni.
Vilma Romsi,
Roni Kuronen
Slovakian pääministeriä Robert Ficoa on ammuttu maan hallituksen istunnon jälkeen.
Uutistoimisto AP kertoo, että välikohtaus tapahtui Handlovan kaupungin kulttuuritalon edustalla noin 150 kilometrin päässä maan pääkaupungista Bratislavasta.
Fico oli Slovakian lokakuussa virkaan astuneen hallituksensa kanssa Handlovássa osana kiertuetta Slovakian eri alueille. Alla olevalla videolla Fico nähdään kuvattuna ennen hallituksen kokoontumista.
Slovakian parlamentin varapuhemies Lubos Blaha vahvisti välikohtauksen parlamentissa ja keskeytti parlamentin istunnon, TASR-uutistoimisto kertoo. Slovakian sisäministeriön tiedottaja vahvistaa Reutersille, että kyseessä oli salamurhayritys.
Valkovenäläinen riippumaton media Nexta on julkaissut yhteisöpalvelu X:ssä videon, jossa Ficon turvamiesten nähdään raahaavan tätä autoon ampumisen jälkeen. Nextan mukaan silminnäkijät pidättelivät samalla ampumisesta epäiltyä. Poliisi on ottanut hyökkääjän kiinni.
Ficoa hoidettiin aluksi handlovalaisessa sairaalassa, jonne saapuessaan pääministerin kerrotaan olleen tajuissaan. Uutistoimisto AFP kertoi tämän jälkeen, että Ficoa kuljetetaan Bratislavassa sijaitsevaan sairaalaan.
Myöhemmin Slovakian hallitus kuitenkin tiedotti, että Ficon kuljettaminen Bratislavaan kestäisi liian kauan, ja hänet kuljetettiin helikopterilla noin 64 kilometrin päässä sijaitsevaan Banska Bystricaan.
Slovakian hallitus kertoo, että Ficon tila on kriittinen.
– Seuraavat tunnit ratkaisevat, Ficon virallisella Facebook-tilillä tiedotetaan.
Slovakialainen TA3-media kertoo, että ammuksia laukaistiin neljä, ja että ainakin yksi luodeista osui Ficoa vatsan alueelle. Silminnäkijähavainnot laukausten määrästä ovat vaihdelleet, ja toistaiseksi on epäselvää, montako kertaa Ficoa ammuttiin.
Poliisi on eristänyt tapahtumapaikan, jota viranomaiset tällä hetkellä tutkivat.
Slovakian presidentti Zuzana Čaputová sanoo tuomitsevansa ”brutaalin hyökkäyksen” ja toivottaa Ficolle pikaista paranemista.
Myös muun muassa EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, Saksan liittokansleri Olaf Scholz , Britannian pääministeri Rishi Sunak ja Unkarin pääministeri Viktor Orbán ovat tuominneet iskun.
Pääministeri Ficon Venäjä-linja on poikennut useimpien EU-maiden johtajista. Fico ilmoitti heti virkaan astuttuaan Slovakian lopettavan aseavun Ukrainalle. Lisäksi Fico on vastustanut Venäjän-vastaisia pakotteita.
Ficon politiikka on jakanut mielipiteitä myös kotimaassa. Häntä kritisoineet ovat pelänneet Slovakian luisuvan länsimielisyydestä kohti Unkarin linjaa. Tuhannet ihmiset ovatkin osoittaneet mieltään Ficon hallitusta vastaan eri puolilla maata.
Slovakian suurimmat oppositiopuolueet peruivat ampumisen vuoksi mielenosoituksen, jolla oli tarkoitus vastustaa hallituksen ajamaa lakiuudistusta, jolla hallitus olisi saanut opposition mukaan täyden kontrollin maan julkiesta mediasta.
Lähteet: Reuters, AP, AFP
Uutinen päivittyy.