Yli 9 000 suomalaista äänesti kauneimmasta postimerkistä. Kuusamolaismaisema sai kolmanneksen äänistä.
Suomalaiset ovat äänestäneet vuoden 2025 kauneimmaksi postimerkiksi talvisen koskimaiseman, jonka on kuvannut Jukka Risikko Kuusamon Kitkajoen varrella Myllykoskella. Kuvassa nähdään vanha myllyrakennus ja Myllykoski, joka virtaa lumisessa ja huurteisessa maisemassa.
Äänestyksessä annettiin yli 9 000 ääntä, joista 33 prosenttia annettiin voittaneelle Talvinen koski -postimerkille.
Jukka Risikko on menestynyt postimerkkiäänestyksissä hienosti myös aiemmin. Hänen valokuvaamansa postimerkit ottivat ykkössijan myös vuosien 2021, 2022 ja 2024 Kaunein postimerkki -äänestyksissä.
Jukka Risikko kuvasi Myllykosken postimerkkiin 25 asteen pakkasessa. Erittäin kylmä ilma luo hänen mukaansa muutenkin parhaat hetket talvivalokuvaukseen.
– Lumi, kuura ja erityinen valo luovat mahdollisuuksia, joita ei leudommalla säällä pysty kuviin saamaan. Kovilla pakkasilla tututkin maisemat näyttävät taianomaisilta, Risikko kertoo Postin tiedotteessa.
Myllykoski sijaitsee Kuusamon Karhunkierroksen varrella.

