Muutosneuvotteluissa haettiin viiden miljoonan euron säästöjä.
Tampereen Energia on saanut muutosneuvottelut päätökseen. Tampereen kaupungin omistama yhtiö aikoo vähentää 21 henkilötyövuotta.
Neuvottelujen piirissä oli 242 henkilöä ja tavoitteena oli viiden miljoonan euron pitkäkestoiset säästöt. Yhtiö aikoo lisäksi hakea säästöä järjestelmäarkkitehtuurista ja solmimalla uusia paikallisia sopimuksia.
Muutosneuvottelujen alussa vähennystarpeeksi arvioitiin enintään 30 henkilötyövuotta.
Tampereen Energian kannattavuutta ja kilpailukykyä haastavat yhtiön mukaan muun muassa polttoaineiden ja muiden kustannusten nousu sekä investoinnit päästöttömään energiajärjestelmään.
Tampereen Energia on Suomen vanhin kunnallinen sähkölaitos, se on perustettu jo vuonna 1888.
Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna, mutta tulos laski selvästi. Suurin osa voitosta menee energiayhtiön omistajalle, Tampereen kaupungille.
Tampereen Energia maksaa yhtiön hallituksen esityksen mukaan saman osingon kaupungille kuin viime vuonna eli 20 miljoonaa euroa. Se on paljon, sillä sähköyhtiön tilikauden tulos oli 21,9 miljoonaa euroa.
Sähkönmyynti siirtyy toiselle yhtiölle
Tampereen Energian toimitusjohtaja Jussi Laitinen sanoo, että muutosprosessi oli henkilöstölle kuormittava. Neuvotteluissa saavutettiin tavoitellut säästöt.
Tampereen Energia kertoi keväällä sopineensa Väreen kanssa, että kaikki sen sähkösopimusasiakkaat siirtyvät energiapalveluyhtiö Väreen asiakkaiksi heinäkuusta alkaen.
Tampereen Energialla on noin 100 000 sähkösopimusasiakasta ympäri Suomea. Tampereen Energian noin 400 työntekijästä 8 siirtyy Väreelle, keväällä kerrottiin.