Suomen lehdistönvapaus on edelleen yksi maailman parhaita, mutta toimittajien turvallisuus on heikentynyt.
Suomen lehdistönvapaus on viime vuoden tapaan maailman viidenneksi paras, kertoo Toimittajat ilman rajoja (RSF) -järjestön vuosittain julkaisema lehdistönvapausindeksi.
Vaikka Suomen tiedotusvälineiden tilanne on yleisesti ottaen vakaa, toimittajiin kohdistuu yhä enemmän painostusta, kuten esimerkiksi halventamista, sanoo Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja Kaius Niemi.
Indeksissä yksi osa ovat sosiokulttuuriset mittarit, jotka mittaavat toimittajien asemaa yhteiskunnassa. Suomi on tässä osiossa vasta 14. sijalla.
Indeksin turvallisuusosio on Suomen kannalta vielä huonompi, sillä sijoitus on 21.
– Tämä merkitsee sitä, että toimittajien häirintä, maalittaminen ja vihapuhe ovat kaukana siltä tasolta, mitä Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa tulisi voida odottaa, Niemi sanoo.
Lehdistönvapaus uhattuna Euroopassa
Lehdistönvapaus ei ole itsestäänselvyys. Lehdistönvapauden heikkeneminen on vaarallinen trendi eri puolilla maailmaa. Euroopassa se näkyy etenkin mantereen itäosassa.
– Valitettavasti voi sanoa, että [Vladimir] Putinin myrkky leviää EU:ssa. Unkari ja Slovakia ovat varoittavia esimerkkejä. Putinia myötäilevät poliitikot vievät elintilaa riippumattomalta journalismilta muuallakin, sanoo Niemi.
– Valtiot ja muut poliittiset voimat ovat vähentäneet rooliaan lehdistönvapauden suojelussa. Tämä voimattomuus kulkee joskus käsi kädessä vihamielisempien toimien kanssa, jotka heikentävät journalistien roolia tai jopa välineellistävät mediaa häirintä- tai disinformaatiokampanjoiden kautta, toteaa RSF:n julkaisutoiminnan johtaja Anne Bocandé.
Hänen mukaansa journalismin tulisi olla välttämätön edellytys mille tahansa demokraattiselle järjestelmälle. Tänä vuonna vapaan tiedonvälityksen merkitys kasvaa entisestään, sillä yli puolet maapallon väestöstä osallistuu vaaleihin.
Euroopan maat kärjessä
Indeksin pohjoismainen kärkikolmikko on Norja, Ruotsi ja Tanska, neljänneksi ennen Suomea nousi Hollanti. Viro on kuudes. Kärkikymmenikkö on kokonaan Euroopasta.
Yksi huolestuttava trendi on tekoälyn hyödyntäminen disinformaation levittämisessä. Tekoälyllä tehty ääniväärennös oli tärkeässä roolissa Putinia myötäilevän Roberto Ficon vaalivoitossa Slovakiassa, Niemi kertoo.
RSF:n mukaan toimittajia ei suojella tarpeeksi. Esimerkiksi Gazan sodassa Israelin armeijan arvioidaan surmanneen yli sata palestiinalaistoimittajaa, joista ainakin 22 työtehtävissä.
Lisätietoa lehdistönvapausindeksistä.