Parikymppisen miehen epäillään ampuneen 22-vuotiaan miehen Oulussa viime viikonloppuna.
Oulun käräjäoikeus on määrännyt vuonna 2001 syntyneen oululaismiehen tutkintavankeuteen taposta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta epäiltynä. Mies vangittiin rikoksesta todennäköisin syin epäiltynä.
Asiaa käsiteltiin käräjäoikeuden pakkokeinoistunnossa tiistaina iltapäivällä. Mies osallistui istuntoon etäyhteyden välityksellä Haukiputaan poliisivankilasta.
Ennen käsittelyn alkua mies peitteli kasvojaan paperin taakse.
Poliisi vaati miestä vangittavaksi, sillä hänen epäillään surmanneen vuonna 2002 syntyneen miehen viime viikonloppuna Oulussa.
Uhria ammuttiin Oulun kaupungin alueella ulkona perjantain ja lauantain välisenä yönä. Poliisi ei ole kertonut tarkempaa tapahtumapaikkaa julkisuuteen.
Poliisin käräjäoikeudelle esittämän vangitsemisvaatimuksen mukaan rikos tapahtui lauantain puolella 1. kesäkuuta.
Ampumisen jälkeen uhri kiidätettiin tapahtumapaikalta sairaalaan, mutta hän menehtyi vammoihinsa myöhemmin yön aikana.
Poliisi otti viikonlopun aikana kiinni kaikkiaan neljä henkilöä teosta epäiltynä. Kolme heistä vapautettiin tiistaina.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ilkka Riikola kertoi Ylelle aiemmin, että vapautunutta kolmikkoa epäillään edelleen rikoksesta. Hän ei ottanut kantaa siihen, mistä rikosnimikkeestä on kyse.
Ampumisesta epäiltyä, vuonna 2001 syntynyttä miestä poliisi epäilee taposta. Lisäksi poliisi on kertonut tutkivansa asiaa törkeänä ampuma-aserikoksena.
Poliisin mukaan uhri ja epäillyt tunsivat toisensa entuudestaan.
Henkirikoksesta epäillyllä miehellä ei ole merkittävää rikostaustaa. Hän on kuitenkin ollut aiemmin käräjillä syytettynä alaikäisenä tehdyistä lievemmistä rikoksista.