Teemu Keisteri oli jo opiskeluaikoinaan näkyvä hahmo, joka tunsi laajalti opiskelijoita muotoiluinstituutista.
Täydellinen tuote. Näin voi kiteyttää Teemu Keisterin luoman hahmon, Windows95manin. LAB-ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutin valokuvauksen lehtori Pauliina Pasanen tutustui Keisteriin jo kauan ennen kuin Windows95mania oli olemassa, mutta vaikutuksen mies teki silti.
Keisteri opiskeli vuosina 2007–2012 muotoiluinstituutissa, tai muotsikassa – kuten opiskelijat itse opinahjoaan Lahdessa kutsuvat – valokuvausta. Tosin yksikään Keisterin valokuva ei ole jäänyt valokuvauksen lehtorin mieleen.
– Ainakin videot, ja nimenomaan tämmöiset performanssit, joissa varmasti on elementtejä tähän Euroviisu-esitykseen, muistelee Pauliina Pasanen oppilaansa töitä.
Jo vaihto-oppilasvuonna Suomi-kuvan luominen oli osa imagoa.
– Hänellä oli videoita, joissa hän sukelteli alastomana jossain lumihangessa ja avannoissa ja joilla hän teki jo Suomi-kuvaa tunnetuksi maailmalla. Eli niissä oli kyllä jo elementtejä tähän Euroviisu-esitykseen.
Näkyvä ja tunnettu hahmo opinahjossa
Valokuvauksen lehtori näki Keisterissä jo opiskeluaikoina piirteitä, jotka erottivat hänet muista valokuvauksen opiskelijoista. Näkyvimpänä piirteenä oli halu olla esillä.
– Hän ei ollut opiskelija, joka olisi hiljaa jossain nurkassa tehnyt omaa juttuaan. Valokuvaajathan ovat usein vähän sivustakatsojia, jotka mieluumminkin tarkkailevat tilanteita. He eivät yleensä ole keskipisteenä.
Teemu Keisterillä oli myös kyky verkostoitua.
– Teemu ehdottomasti oli sellainen tyyppi, jonka varmasti kaikki tunsi, jotka silloin opiskelivat muotsikassa. Hän toimi paljon muotoilijoiden kanssa yhdessä ja teki juttuja, jotka levisivät valokuvausosaston ulkopuolelle.
Nykyajan toivetaiteilija osaa myös kaupallistaa
Valokuvauksen lehtori Pauliina Pasanen näki Teemu Keisterissä toisenkin erityispiirteen. Hän osasi tuotteistaa, kaupallistaa ja myydä häpeilemättömästi itseään ja projektejaan. Todisteena tästä on kahvimuki, jonka Teemu taannoin myi opettajalleen rahoittaakseen opinnäytetyötään.
Kahvimukissa seikkailee Ukkeli, Teemun paljon käyttämä hahmo, joka seikkailee milloin missäkin.
– Tämmöinenhän on semmoinen toivetaiteilija tämän päivän maailmassa. Joka keksii myös ne keinot mahdollistaa taiteentekemisen, että he pystyvät rahoittamaan niitä muillakin kuin apurahoilla. Sitä taiteilijoilta odotetaan tänä päivänä, muistuttaa Pasanen.
Ukkelista on tehty myös T-paitoja, sekä maalattu tauluja.
Taidekoulussa ”No rules” on itsestäänselvyys
Pauliina Pasanen näkee Windows95manin hahmon koko taidekouluajan kiteytyksenä. Rajattomuus, sääntöjen rikkominen ja luova hulluus kuuluu taiteeseen.
– Vanhana taideopettajana on sanottava, että hän on ollut toiveopiskelija taidekoulussa. Hänen mottonsa tietyllä tavalla oli jo silloin ”no rules”. Luovuus vaatii rajojen yli menemistä.
Päätyminen Euroviisujen lavalle on vain jatketta aiemmille performansseille, pohtii Pasanen.
– Teemulla on varmasti ollut kyky heittäytyä asioihin aina, niinpä hän on voinut päätyä myös farkkumunaan Euroviisulavalle.