Moni lykkäsi remontteja, kun puutavaran hinta nousi koronavuosina kysyntäpiikin ja materiaalipulan vuoksi.
Puutavaran hinta on pudonnut roimasti korona-ajan korkeimmista lukemista. Vaikka inflaatio nostaa rakennustarvikkeiden hintoja yleisesti, terassin saa rakennettua edullisemmin kuin vuosiin.
Koronavuosina puutavaran hintaa nostivat kysyntäpiikki ja materiaalipula. Nyt uudisrakentamista ja remontointia tehdään vähän ja puutavaraa on hyvin saatavilla.
Puutavara on lähes puolet edullisempaa kuin koronavuosina, kertoo rakennustarvikepuolen osastopäällikkö Johanna Niemelä Pirkkalan Bauhausista.
Niemelän mukaan alhaiset hinnat ja keväinen sää ovat houkutelleet terassinrakentajia ostoksille.
– Kun sää alkaa vähän lämmetä, aurinko paistaa ja lumi on sulanut, niin kyllä se herättää terassirakentajan sielun aina.
Remontteja lykättiin koronavuosina
Tamperelainen Karoliina Tuukkanen on rakentamassa siirtolapuutarhamökkinsä pihalle kasvatuslaatikoita ja myöhemmin kesällä terassia.
Hän on seurannut puutavaran hinnan kehitystä, sillä terassi on ollut haaveissa jo muutaman vuoden.
– Nyt näyttäisi siltä, että puutavaran hinta alkaa olla taas aika lähellä sitä tasoa, missä oltiin ehkä joitakin vuosia sitten.
Tuukkanen on suunnittelut kesäksi myös isoa remonttia 1950-luvulla rakennettuun siirtolapuutarhamökkiinsä. Hän on lykännyt remontteja kalliiden hintojen vuoksi.
– En ole remontoinut aikaisemmin koronan aikana, koska hinnat olisivat oikeasti nousseet aika kattoon.
Moni muukin on jättänyt remontit ja rakennusprojektit odottamaan hintojen laskua, kertoo toimitusjohtaja Minna Liuksiala rakennus- ja sisustustavarakauppiaiden liitosta.
– Nyt on paras mahdollinen hetki remontoida, kun on tuotteita ja työvoimaa, Liuksiala sanoo.
Rautakauppojen myynti oli viime vuonna heikkoa, eikä alkuvuoden aikana muutosta näkynyt. Taustalla on vähäinen uudisrakentaminen, asuntokaupan hidastuminen, sekä kuluttajien heikko luottamus tulevaisuuteen.
Liuksialan mukaan nyt eletään kriittisimpiä aikoja, jotka ratkaisevat, millainen tämän vuoden myynnistä tulee.
– Riippuu todella paljon kuluttajista ja korkonäkymistä, minkälainen myynti tänä vuonna tulee.